Mikä kaikki minussa ärsyttää teiniä?

Kolmetoistavuotias on harvoin ärsyyntynyt, sillä tavalla oikeasti ärsyyntynyt. Tosi ärsyyntynyt, kiukkuinen tai turhautunut. Hän on pääasiassa hyväntuulinen, hauska ja erilaisiin tilanteisiin sopeutuva. Sanoisin, että jo seiskaluokkalaiseksi hänellä on harvinaisen mukautuva ja joustava mieli. Kuvailen usein itseäni mieleltäni joustavaksi, mutta omalla kohdallani tämä piirre on tullut esiin vasta useita vuosia teiniaikojen jälkeen.

Vaikka kolmetoistavuotias on kiltti, kohtelias ja liki aina hyvällä fiiliksellä, minä ärsytän häntä tavattoman usein. Tai oikeastaan en niinkään minä ihmisenä vaan kaikenlainen tekemiseni ja sanomiseni.

Mikä kaikki minussa ärsyttää teiniä?

Minä puhun vanhempainilloissa ja vanhempainvarteissa. Olisi hyvä, jos en puhuisi. Nyökytellä saisin, hymyilläkin, mutta nekin olisivat jo yli teinin sietokyvyn. Hänen suurin toiveensa lauantaikoulupäivän suhteen oli se, ettemme puolisoni kanssa ilmestyisi paikalle lainkaan – ”koska sinne ei oo mikään pakko tulla”. Emme menneet. Ensimmäistä kertaa kunnioitin tässä suhteessa lapsen toivetta enkä osallistunut lauantaikoulupäivään. Olisihan se ollut ärsyttävää, että olisin istuskellut luokassa ja hämmästellyt meininkiä, hymyillyt ja puhunutkin ehkä sanasen.

Minä nauran. Olen iloinen perusluonne ja nauran usein. Saatan intoutua tyhjännaurajaksi. Nauran ääneen, nauran itsekseni ja nauran välillä kaikelle. Kun oikein innostunut nauramaan, teinin mielestä kuulostan harakalta. Ja kyllä, hän voi olla oikeassa. Usein on. Kolmetoistavuotiaan mielestä saan nauraa kotona, jos olemme perheen kesken, ikkunat ovat kiinni ja hän saa liittyä ilakointiin.

Yksin ei sovi nauraa, se on ärsyttävää. Silloin ei saa nauraa, kun teinillä on jokin oma juttu kesken, se on ärsyttävää. Ja silloin, kun teini tekee läksyjä, pelaa Dress to impressia tai tekee jotakin videota, ei saa nauraa. Se on ärsyttävää. Puhelimessa ei saa nauraa, eikä missään nimessä hänen koulunsa vanhempaintilaisuuksissa. Se se vasta on ärsyttävää.

Minä jumppaan tai treenaan. Teen viikoittain keskimäärin kolme kotitreeniä. Tykkään tehdä ne olohuoneessa, josta näen tekemiseni ikkunasta, jotta varmistun siitä, että teen liikkeet esimerkiksi kahvakuulien kanssa oikein. Teinin mielestä on ärsyttävää, kun jumppaan olohuoneessa. Erityisesti liikkuvuustreeni on ärsyttävä, koska liikkeet näyttävät ärsyttäviltä ja kummallisilta ja minä näytän ärsyttävältä.

Kun katselen kolmetoistavuotiasta ihan millä tahansa tavalla. Katselen tytärtämme usein ihaillen: voi kuinka hän on kaunis, voi miten ihanasti hän hymyilee, onpa hän suloinen, kun hän tekee tehtäviään, laulaa, tanssii, juoksee, nauraa, puhuu… Teini murahtaa joka kerta, kun hän huomaa minun katselevan itseään.

Jollakin kummallisella tavalla hän kokee, että katselen häntä, koska hänellä on hiukset hassusti, hän näyttää oudolta tai jokin on jollakin tavalla pielessä. Mutta ehei, en koskaan tee sellaista. Silti katseleminen ärsyttää.

Viheltely. Kun minulla on kaikki kivasti mallillaan, viheltelen tai hyräilen – teini toimii samoin. Vaikka tapa on niin sanotusti yhteinen, minun viheltelyni ja hyräilyni on ärsyttävää. Missään olosuhteissa hän ei kestä sitä, vaan hyssyttelee kovaäänisesti välittömästi, kun viheltäminen alkaa.

Kun kotiin tullessamme, ennen ruokailuja ja oikeastaan aika monessa välissä pyydän, toivon ja vaadin käsienpesua. Eniten ärsyttää se, että kerron joka kerta, että ne pitää pestä saippualla ja ne pitää pestä, koska ulkona, kaupoissa, treeneissä, kisoissa, koulussa, bussissa, kylässä ja ravintolassa saattaa olla sairaita ihmisiä ja kaikenlaisia pöpöjä, jotka helposti leviävät käsien välityksellä. Haluatteko kuulla lisää? Tuskin, sillä onhan tämä nyt aivan yliärsyttävää.

Kun pyydän (melkein mitä tahansa) viemään roskat, siivoamaan oman huoneen, viemään pyykit kodinhoitohuoneeseen, syömään reippaasti, lukemaan kokeeseen, tekemään läksyt, korjaamaan omat tavarat keittiön pöydältä ja mainitsen siitä, että arkena pitää mennä ajoissa nukkumaan. Lisäksi se, että kuljeskelen kotosalla aivan kauheissa kotivaatteissa, on viimeinen pisara. Är-syt-tä-vää.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Canva