Mikä minua liikuttaa?

Ja nyt en puhu liikutuksesta vaan liikkumisesta.

Olen ollut aina susihuono erilaisissa liikuntalajeissa. Pallopelit, teline- ja rytminen voimistelu, taitoluistelu ja yleisurheilu ovat minusta luotaan työntäviä eivätkä lainkaan houkuttelevia.  Kori- tai pesäpallon pelaaminen ei ole koskaan ollut oikeasti kivaa, eikä vartaloni ole luotu notkeutta vaativiin jumppaliikkeisiin. Yleisurheilu menee kaikilta muilta osin paitsi korkeushyppy, kuulantyöntö, kiekonheitto, kolmiloikka, seiväshyppy, keihäänheitto, aitajuoksu ja pituushyppy. Jäljelle jääkin sitten yksi ihan ok laji, juoksu.

Koululiikunta jätti minuun leimansa, mikä näkyy liikkumisessani edelleen. Liikun, koska minun on pakko. Liikun, koska selkäni vaatii sitä. Liikun, koska painonhallintani vaatii sitä. Liikun, koska liikkumisen jälkeen olotila on hyvä, jopa euforinen. Sykkeennousut tekevät hyvää keholle ja mielelle. Liikun, jos minulla on selkeät tavoitteet, aikaraamit, ohjeet sekä lenkkipolut ja -päämäärät. Liikun, kun minulla on mahdollisuus itse vaikuttaa liikkumiseeni ja kun saan valita lajin, josta pidän. Niitä ovat voimatreenit, trx-setit, hiitit, porrasjuoksu, kahvakuula ja voimakuminauhailu.

Liikun silloin, kun saan tehdä sen yksin, oman aikatauluni mukaisesti. Poikkeuksena mainittakoon lenkkeily: lenkkipoluille ja metsäseikkailuille otan mieluusti kaverin mukaan!

Liikkumismotivaatiotani lisää se, jos saan seurata askeliani, sykettäni tai edistymistäni suoritus-, päivä- ja viikkotasolla. Hyvinvointikello auttaisi tässä, mutta tähän saakka olen selvinnyt älypuhelimella ja manuaalisella sykemittauksella. Vähän vanhanaikaista, joten olenkin päättänyt hankkia hyvinvointikellon. Perustelin päätöstäni sillä, että teen mukavan harppauksen nykyaikaan ja saan seurattua aktiivisuuttani, palautumistani ja untani. Monta kärpästä yhdellä iskulla.

Saan usein kuulla, että ”koska olen luonnostani hoikka ja hyvässä hapessa, miksi minun nyt pitäisi niin kauheasti uurastaa ja hikoilla”. Vaikka kehonkoostumismittauksessa perusaineenvaihduntani on 25-vuotiaan tasoa, sisäelinrasva lähellä nollaa ja nestetasapaino erinomainen, se ei tarkoita, että olisin luonnostani hoikka ja pysyisin kunnossa tekemättä mitään, hikoilematta. En pysy.

Siinä missä kaikkien 43-vuotiaiden naisten, myös minun pitää huolehtia itsestäni, ettei selkärankareumani villiinny tai allit ala roikkua. Ja silti ne alkavat. Kun ikää karttuu, kaikki alkaa roikkua. Silmäluomista lähtien.

Minun on kolmesti viikossa tehtävä voimatreeniä, lisättävä painoja lihaskunnon kasvattamiseksi ja käytävä liki päivittäin keräämässä ainakin ne 10 000 askelta. Välillä joka ainut askel tuntuu puuduttavalta tarpomiselta, mutta kuten alussa mainitsin, lopussa kiitos seisoo – mieli ja keho virkistyvät.

Kaikkeen muuhun (likimain!) paitsi lenkkeilyyn tarvitsen ohjauksen ja motivoivan ohjaajan. Sellaisen jämptin ja tomeran jumppakärpäsen, joka kertoo joka käänteessä, mitä tehdään, millä välineillä ja miten. Minun ei tarvitse kuin noudattaa ohjeita. Erityisen innostunut olen ollut koronakevään MyBnB -kotitreeneistä, joita olen jatkanut tallenteilta ja livenä keväästä lähtien.  Tiedän, että tulen jatkamaan rutiinia vielä pitkään. Olen koukussa.

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni koukussa liikuntaan! Yläkoulun ja lukion liikunnan opettajat piirtäisivät rastin salin seinään, jos saisivat kuulla tämän…

Liikuttavaa.

Tähän on tultu.

Minna