”Mikä sua siinä koronassa pelottaa?”
Kesän piti olla vapaa. Vapaa työstä, vapaa koronasta, vapaa stressistä.
Heti kesän alussa laaja uutisointi koronarajoitusten purusta ja korona-aallon selättämisestä sai hymyn huulille, ihmiset liikkeelle, ravintolat avaamaan ovensa, jalkapallofanit matkustamaan Pietariin ja jonottamaan sankoin joukoin kotikaupunkiensa jalkapallokatsomoihin. Nuoret viettivät elämänsä alkukesää, ystävät tapasivat toisiaan ja Turun jokirannassa villiinnyttiin kuin vasikat kevätlaitumella. Rokotusjärjestelmän toimivuutta hehkutettiin kodeissa, työpaikoilla, ystävätreffeillä ja valtamedioissa. Vapaus, täältä tullaan!
Ja kuinkas sitten kävikään?
Pahin pelkoni niin maallikkona kuin ammattilaisena kävi toteen: korona on täällä taas. Heinäkuu ja neljäs aalto. Vaikka nimenomaan kuuman kesän piti olla vapaa. Korona ei tykkää kuumasta, sanottiin. Korona ei leviä kesällä. Ensin uutisoitiin, ettei paniikkia olisi, sitten uutisoitiin, etteivät nuoret joudu sairaalaan, saati menehdy, koronan vuoksi. Seuraavalla viikolla sairaalahoidettavien määrä oli kasvussa. Mutta nyt mennään talous edellä.
Eräs ystäväni kysyi minulta taannoin varsin mielenkiintoisen ja tilanteeseen sopivan kysymyksen: ”Mikä sua siinä koronassa pelottaa? Sullahan on rokotus…”
Olen saanut ensimmäisen rokotteeni kesäkuun alussa. Toisen saan syyskuussa. Silti minua pelottaa.
Voin luetella ainakin neljä omasta mielestäni hyvää ja pätevää syytä, miksi minua sekä harmittaa että pelottaa.
Ihmisten itsekkyys vie kaikilta muilta vapauden
Koska korona sammuu kesäksi, on päästävä matkustamaan, on saatava nähdä maailmaa ja ystäviä. Uutiskiimassa toitotettiin, että vapaus on koittanut, rajoitukset puretaan ja useimmilla alueilla ollaan saavutettu perustaso. Kuppilat auki ja menoksi! Maalaisjärki unohtuu, samalla unohtuvat muut. Vain itsellä ja omalla tahdolla on väliä. Nuoret ovat lisäksi kaikkivoipia – virushan ei tartu heihin, he eivät usko sen leviävän kauttaan eikä sairastuttavan heitä vakavasti.
Kun rajat Pietariin avattiin, villiintyi myös korona.
Ja koska kyseessä on herkästi leviävä variantti (johon eivät rokotteetkaan välttämättä tehoa), ollaan nyt tässä pisteessä. Todennäköisesti olemme vielä syksylläkin tässä pisteessä, mikä taas tarkoittaa etätyötä, etäkouluja ja tiukkoja rajoituksia. Onko liikaa pyydetty, että itsekkyydellä olisi jotain rajaa?
Minun pieni lomani on vaarassa
Nyt on minun vuoroni olla itsekäs. Pelkään, koska ainut kesälomamatkani kahden kesken miehen kanssa on vaarassa peruuntua. Kaiken kukkuraksi mies saa rokotteen vasta sunnuntaina rokoteajan siirryttyä kahdesti meistä riippumattomista syistä.
Olen elänyt puolitoista vuotta hyvin rajoitetusti, tehnyt työni etänä, nähnyt noin kolmea ystäviä ulkona lenkkeillen, en ole kutsunut kotiimme ketään enkä itse vieraillut kenenkään kotona perinteisesti kyläillen. Olemme olleet ja puuhastelleet omassa kuplassamme. Olemme tinkineet, vaikka mieli halusi toimia toisin. Nyt olemme suunnitelleet kolmen yön venereissua Ahvenanmaalle turvallisin toimin, ennakkovarauksin ja selkein suunnitelmin. En todellakaan halua, että retkemme peruuntuu. Se on tämän vuoden ainoa kahdenkeskinen matkamme.
Olen nähnyt ystävien ja tuttavien sairastavan taudin…
… ja lukenut lukuisia koronatutkimuksia vertaisarvioiduista, luotettavista lähteistä. Näine referenssein minä en virusta halua enkä toivo. En itselleni enkä läheisilleni. Kenellekään. Tauti ei ole ”pikkunuha” eikä leikin asia, kuten niin monen tautitapaus on osoittanut, myös ystäväni.
Kyseessä ei myöskään ole ”pikkunuha, joka on sairastettu muutamassa päivässä”. Covid 19 aiheuttaa runsaasti pitkäaikaisia haittoja muun muassa aivoihihin ja aiheuttaa toimintakyvyn heikkenemistä ja uupumusta vielä pitkään sairauden perusoireiden jälkeen. Niitä minä pelkään paitsi itseni myös muiden kohdalla. Kansanterveys ja kansantalous edellä – mitä tästä seuraakaan työkyvylle ja peruspalveluiden käyttöasteelle sekä sote-palvelukustannuksille?
Olemmekin liikkuneet omissa ympyröissämme koko kesän.
Olen lomaillut pääasiassa yhdeksänvuotiaan kanssa, ja viikonloppuisin olemme touhunneet mukavia koko perheen kesken. Olen tavannut muutamia ystäviä ja perheenjäseniä, mutta yleisiin tilaisuuksiin, juhliin tai yöelämään en ole uskaltautunut. Sillä minä pelkään. En myöskään usko, että minun varotoimillani ja varovaisuudellani on liioin merkitystä, kun ympärillä on satapäinen joukko muita ihmisiä, sellaisia, joilla ei ole niin väliä. Jotka eivät käytä maskia ja jotka eivät ns. usko koronaan.
Ihmisten asenne
Usko alkaa loppua ja tahdonvoima ehtyä. Päällimmäinen tunne on pelko. Entä jos? Olen siinä mielessä itsekäs, että en haluaisi luopua omasta sujuvasta arjestani, perhearjestamme, jonkun muun töpeksinnän vuoksi. Minua pelottaa ihmisten asenne. Ja rokottamattomuus, rokotevastaisuus. Etenkin tilanteessa, jossa ”ihan oikeaa” perustetta rokottamattomuudelle ei ole.
Kun asenne on korona-asioissa tietynlainen, uskon, että se ilmentää asennoitumiusta myös moneen muuhun; välitetään vain itsestä ja omista valinnoista.
Vaikka ymmärrän, että tilanne on raskas ja uuvuttava, en ymmärrä sellaista itsekkyyttä, jonka siivin lähdetään esimerkiksi Venäjälle katsomaan jalkapalloa. En ymmärrä maskittomuutta ruokakaupassa enkä suurten juhlien järjestämistä. Olen perunut väitöskaronkkani kahdesti ja joudun sen jälleen tekemään. Katsellaan sitten joskus. Ehkä syksyllä, ehkä ensi keväänä.
Haluaisin uskoa, että tähän pystyvät muutkin.
Olen mielestäni kantanut oman korteni kekoon, yhteiseen kekoon. Olisin toivonut sitä myös muilta, vaikka äiti ja ammattilainen minussa huutaakin, että erityisesti nuorten on päästävä vapauteen. Tapaamaan kavereita, juhlimaan ja niin edelleen. Eikö olisi hienoa, että nämä nuoret pääsisivät myös kouluun syksyllä? Kaipaan entistä normaalia, vaikka aikuisena selviytyjätyyppinä olenkin oppinut viihtymään ja suoriutumaan etä-alkuisissa toiminnoissa.
Ymmärrän talousnäkökulman, mutten kestä terveydellä leikkimistä.
Tähän on tultu.
Minna
Lue myös nämä koronaan liittyvät blogipostaukseni: