Onnellisuus

Onnellisuus on psykologian mukaan tunne siitä, että elämä on hyvää. Se on voimakas, positiivinen ja läpitunkeva tunne. Sekä viimeksi kuuntelemassani podcastissa että aamun ensimmäisissä twitter-julkaisuissa käsiteltiin onnellisuutta – mitä on onnellisuus, milloin ihminen on onnellinen tai onnellisimmillaan? Hörpin aamukahviani ja jäin pohtimaan onnea ja sitä, mikä minut tekee onnelliseksi.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että onnellisuus on tunne, se kumpuaa syvältä ja saa suun hymyyn. Se kutittelee ja saa hykertelemään, ja usein se iskee kesken ihan tavallisen arkitoiminnon. Esimerkiksi pyykkejä ripustaessa. Se tulvahtaa ja tuntuu rintalastassa. Sellainen onnenhetki saattaa kirvoittaa lausumaan ääneen, kuinka onnellinen onkaan. Näin on käynyt. Useasti.

Onnellisuus on minulle myös pieniä hetkiä, joissa minun on hyvä olla. Ne voivat olla läikähdyksiä tai aamun ensimmäisiä ajatuksia. Kun kääntää sängyssä kylkeään, huomaa auringon paistavan ja kellon olevan puoli kuuden sijasta puoli kahdeksan, sisällä läikähtää kivasti – tästä tulisi hyvä aamu. Sellainen on minusta onnellinen hetki.

Olennaisinta on, että onneen tai onnellisiin hetkiin ei tarvita välineitä, toisia ihmisiä tai materiaa. Ne kumpuavat jostain syvältä ja jokin pieni saa ne tulvahtamaan pintaan.

Jäin miettimään tarkemmin onnellisia hetkiä. Hymyilytti, koska löysin niitä useita. Koko elämän varrelta ja lähiajoilta, lomilta ja ihan tavallisesta arjesta. Olin tietysti onnellinen sanoessani tahdon, saadessani vastasyntyneen iholleni ja seistessäni ylpeänä valmistuvan vierellä. Olin onnellinen, kun väitöskirjani (ja lopulta remonttimmekin) valmistui ja kun selvisin raudanpuuteanemiasta.

Viimeksi valtava onnen tunne valtasi minut, kun löysin yhden mini-Pätkiksen kaapissa olevan Mariskoolin pohjalta. Olin etsinyt kissojen ja koirien kanssa pientä makeaa kahvin kylkeen ja kun olin kääntänyt kaikki kaapit ja laatikot, löysin Pätkiksen palan. Muistan tämän hetken varmasti aina.
Yhtä iloinen olin kerran, kun suodatinpussien loputtua kaapin takaseinän tuntumasta löytyi yksi valkoinen, kaapin väriin hyvin sulautunut suodatinpussi. Meinasin seota onnesta.

Aristoteles korosti ihmisen hyveellistä elämää onnen lähteenä. Tämän sekä ihmisen omien tekojen ja toimintojen lisäksi onnellisuuteen vaikuttaa se, miten muut kohtelevat häntä. Myös oma ja läheisten ihmisten terveys ja riittävä toimeentulo lisäävät onnellisuutta.

Pohdin taannoin, tarkoittavatko elämänlaatu, elämäntyytyväisyys ja onnellisuus jotakuinkin samaa asiaa. Ainakin ne sivuavat toisiaan, päättelin muistellessani keväisen väitökseni teoreettista viitekehystä.

Joku suuri ajattelija on joskus todennut, että onnellisin ihminen ei ole hän, jolla on kaikkea, vaan hän, joka osaa iloita siitä, mitä hänellä on. Tämän äärellä on helppo nyökkäillä – niin se on! Katso vaikka edellä mainittu suodatinpussi-esimerkki. Se on myös niin, että mitä enemmän pystyy toisille antamaan (aineetonta ja aineellista), sitä onnellisempi on itse.

Mistä sinä olet ollut viimeksi onnellinen, milloin tunne ”iski” ja miltä se tuntui?

Minna