Rauhalliset työpäivät, lapsen loma-aktiviteetit, talvikelit ja muut viikon parhaat jutut
Hiihtolomaviikko sujui mukavasti: kiireentuntu kaikkosi, työtä sai tehdä ilman jatkuvaa stressiä, kiirettä ja sähköpostin kilkutusta, lapsella oli hiihtolomaviikolle melko riittävästi aktiviteettia ja talviset kelit jatkuivat. Voisiko sitä muuta toivoa?
No ehkä sitä, että yksitoistavuotiaalla olisi voinut olla hieman enemmän tekemistä ja seuraa lomansa aikana, sillä nyt minä jouduin ohjelmatoimiston pitäjän rooliin. Pihan kaverit olivat joko lomailemassa, omissa riennoissaan tai muuten vain pois maisemista. Onneksi olivat mummo ja yleisurheilutreenit, jotka molemmat helpottivat omaa työarkeani varsin mukavasti.
Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi kerran tai kaksi viikon aikana makustellut ajatusta siitä, että olisinpa sittenkin ollut siirtämättä omaa lomaani… Toisaalta nautin työstä, jota sain tällä viikolla tehdä kaikessa rauhassa. Aloittelin aamuisin ennen seitsemää ja monena päivänä lopettelin ennen kahta – otin tehtyjä tunteja takaisin. Näin minulle jäi aikaa levähtää, palautella, lukea ja kuunnella kirjaa, käydä lenkillä ja viettää aikaa yhden pienen lomalaisen kanssa. Ahmin jokaisena vapaana hetkenäni Joonatan Tolan toista teosta, Hullut ihanat linnut. Se oli yhtä upea ja taitava kuin Tolan esikoinenkin!
Nautin alkuviikosta useita päiviä putkeen kestäneestä lumisateesta ja pikkupakkasista. Minusta on suorastaan ihanaa kävellä lenkkejä lumisateessa. Melkein yhtä ihanaa on fiilistellä maisemaikkunalla ihmettelemässä ja ihailemassa kunnon talvea. Nautimme tiistaina laskiaispullat (hillolla!) ja lappimaisista talvimaisemista sohvalla istuskellen.
Viikon parhaimpiin hetkiin lukeutuivat yhteiset ulkoilut, kirjastoreissu ja perjantainen kampaajalla käynti. Kampaamossa oli harjoittelija, jolla sattui olemaan aikaa pestä ja laittaa yksitoistavuotiaan hiukset sillä aikaa, kun minä olin omalla kampaajalla epäsiistiksi kasvaneen hiuskuontaloni kanssa. Kävimme samalla reissulla nopealla piipahduksella kaupungissa, löysimme lapselle kivan hameen. Olimme etsineet vastaavaa jo viime kesänä.
Tytär lähti perjantaina isovanhempien kanssa Kakola-hotelliretkelle, ja me jäimme miehen kanssa kahden. Kävimme syömässä, TPS:n kotipelissä ja katsoimme Your honor -sarjan toista kautta aivan liian pitkään. Onneksi uni maistui, ja lauantaiaamuun sai herätä ihan omaan tahtiin. Ilman, että olisi kiire minnekään. Se on yksi parhaimmista tunteista, kiireettömyys.
Lauantaina mies ja yksitoistavuotias osallistuivat Niko ja Santtu vs. Roni Back -jääkiekkotapahtumaan, ja minä jäin omaan ylhäisyyteeni. Siivoilin vessat ja kylppärit, kävin lenkillä ja tein kotitreenin. Kuuntelin uutta äänikirjaa, kirjoittelin blogia ja luin muiden blogeja. Kävin kaupassa, ostin perusjuttuja ja pienen kasan herkkuja. Söin valmisruokaa itsekseni ja nautin hiljaisuudesta. Ihailin siinä sivussa kaunista viikonloppukimppua.
Sunnuntaina toistelimme lauantain ei-ole-mitään-erikoista-tekemistä-ajanviettoa, mikä on joskus ihan mukavaa. Itse lukeudun niihin ihmisiin, joilla pitää olla aina jonkinlaista tekemistä ja puuhaa – kävelylenkki, kotitreeni sekä laiskasti hoidetut kotityöt ja ruoan laitto kelpaavat tähän tekeminen-kategoriaan hyvin. Ainakin sunnuntaina.
Toisaalta sunnuntaina laskin mielessäni ja ehkä vähän ääneenkin minuutteja ihan perusviikon alkuun. Kun kaikilla on jotain omaa. Koulut, työt, harrasteet. Perusarki.
Tähän on tultu.
Minna