Sano se ääneen: Onko meillä oikeasti kiire vai onko kiire keksittyä?

On vuoden viimeisen Sano se ääneen -sarjapostauksen aika. Näin joululomatunnelmissa on hyvä kirjoittaa muutama rivi kiireestä. Kiire on jännitteinen tila, jolla on suhde aikaan. Kiire on henkilökohtainen ja rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. Jatkuvalla kiireellä – tai kiireentunnulla – on fyysisiä ja psyykkisiä haittavaikutuksia. Näin kertoo lähdetieto.

Lähteistä tarkastin myös, että kiire on yleensä suhteessa toimijan kykyihin, mutta kiireestä ei kuitenkaan ole kyse, kun työssään taitava osaa tehdä nopeasti tehtävän, tuotteen tai tuotoksen.

Kun taidoistaan huolimatta joutuu työskentelemään ajan suhteen äärirajoilla, on kyse kiireestä.

Kiire-sanan merkitys on muuttunut ajassa, ja välillä pohdin, puhummeko erilaisissa keskusteluissa edes samasta asiasta. Nykykiire on oikeastaan länsimaisen yhteiskunnan tuotos: tiedetään, että tunne kiireestä syntyy, koska tiedonvälitys on nopeutunut, ajanmittaus ja aikataulut tarkentuneet sekä kilpailu kasvanut. Aikataulut ovat lisänneet kiirettä, kun tavoitteille asetetaan entistä tarkemmat aikarajat.

Suurimpana syynä kiireelle pidetään liian vähäistä työtekijämäärää suhteessa tarpeeseen ja tavoitteiseen. Kun ne, joilla on työtä, tekevät yksin useamman ihmisen työt, syntyy kiire. Oman näkemykseni mukaan varsin usein kiire on perustelu ja omanlaisensa tekosyy sille, että työtä ei vain ole organisoitu tehokkaasti.

Kiire on todellista, kiire on osa statusta, kiire on tunne

Yhdelle kiire on todellinen taakka. Se johtaa elämänrytmin epätasapainoon ja hallinnan tunteen katoamiseen ja siitä yleiseen pahoinvointiin. Toiselle kiire on käsite, jolla korostetaan oman työn tai olemisen tärkeyttä, statusta ja menestystä – kiire on täysi mutta hallittu kalenteri.

Kiire voi olla myös tunne, joka syntyy kokemuksesta siitä, ettemme selviä vaadittavista tehtävistä tai tavoitteista.

Kyse on psykologian asiantuntijoiden mukaan eräänlaisesta pelontunteesta. Mitä enemmän puhumme kiireestä tai ajattelemme sitä, sitä vahvemmaksi tunne käy. Vastaavasti kiireettömyys on rauhantunnetta – tasapainoista työntekoa kutsutaankin työrauhaksi. Työrauha mahdollistaa työhyvinvoinnin sekä pitkän ja tasapainoisen työuran.

Kiire on muoti-ilmiö…

Kiire-sanan merkitysmuutoksen kohdalla voidaan puhua jopa muoti-ilmiöstä. Kollektiivinen kiireen ylistys tempaa meidät mukaansa: alamme herkästi luulla, että vain kiireinen on tehokas, vain kalenterinsa ylibuukannut on arvostettu ja tärkeä. Jos emme ole kiireisiä, meitä luullaan laiskoiksi. Jos hidastamme tahtia, muut luulevat, että olemme luovuttaneet tai liiallisen mukavuudenhaluisia.

Tosiasia on, että kutsumme itseämme kiireisiksi ja hoemme kiirettä, sillä haluamme mukautua ympäristöön.

Kiireen muoti-ilmiön myötä on tapahtunut – ainakin osittain – mullistava käänne sanan negatiivisesta mielleyhtymästä positiiviseen. Kiireestä on tullut trendi. Se on jokapäiväinen, arkinen (jopa kaivattu) vieras. Tässä on se vaara, että  emme lopulta tiedä, milloin joku on oikeasti liian kiireinen ja burn outin partaalla.

Kiireen hokeminen on hermostuttavaa ja aikaa vievää. Sen sijaan, että hokee kiirettä tai tuntee sitä, kannattaa laatia suunnitelma, joka auttaa selvittämään kiireen tunnetta ja hallitsemaan sitä.  Priorisointi, oikeiden tavoitteiden mieleen palauttaminen, muistilaput ja kalenterimerkintöjen karsiminen auttavat alkuun ainakin työelämässä.

Kun lopettaa kiireen hokemisen, huomaa ympärillään aivan tietynlaista rauhaa.

Oikeasti kiire on vain hengenpelastustehtävissä.

Tähän on tultu.

Minna

Lähteinä käytetty muun muassa:

Sebastian Siukonen: KUN KIIREESTÄ TULI KUPLA – Tarinoita työelämän paradokseista (Books on Demand GmbH, 2009)

Anja Kulovesi: Kesytä kiire! (Avain, 2007)

Kuva: Unplash