Se oli sellainen viikko – ei jatkoon!
…toivon, että seuraava sujuu paremmissa merkeissä. Viikon paras juttu oli ehdottomasti Lauri Tähkä -nuotioretki Nuuksioon maanantai-iltasella. Muita kohokohtia viikkoon ei mahtunut. Vaikka kuinka koitan pohtia, mikä olisi ollut erityisen hyvää, mukavaa ja mieltä ylentävää, en saa puristettua mieleeni kuin lenkit, kotitreenit ja hyvin nukutut yöt. No, olihan niitä siinäkin…
Onneksi maanantain retkeilymeno sai kestohymyn kasvoilleni. Hymyilin kävellessäni juna-asemalle, työskennellessäni junassa ja päästyäni Helsinkiin. Vaikka valtavat rautatieaseman lokit pelottivat, minä vain hymyilin. Tapasin ystäväni, ja lähdimme kohti Nuuksiota.
Nuotiolla oli mukavaa, rentouttavaa ja varsin palauttavaa. Sen voimalla taaplasin tahmean ja kiireisen loppuviikon.
Sen sellaisen loppuviikon, josta ei huvittaisi edes kirjoittaa: liian kiire, liikaa hommia, liikaa päällekkäisyyksiä, liikaa muistettavaa ja aivan liian vähän aikaa. Kun oikein tarkastelin kiirettäni, huomasin, että kiirettä ei oikeastaan pitäisi olla. Olemme juuri vetäneet työpaikalla kahden viikon aloitussetin ja tarponeet ruuhkaisessa syksyn alussa. Nyt pitäisi olla se kuuluisa ”vähän rauhallisempi viikko”.
Ja sitä se kalenterin mukaan pääasiassa onkin. Minulla on vain paha tapa täyttää työkalenteri piripintaan. On ohjauksia, opinnäytetöiden lukuja, hankekokouksia, tiimipalavereja ja kaikenlaista. Minä luon siis itse itselleni kiireen, huomasin ajattelevani. Viisas Minna olisi jättänyt aamut tyhjiksi ja lukenut kaikessa rauhassa sähköposteja aamukahvin lomassa.
Mutta ei. Vähemmän viisaampi Minna täytti kalenterin ja joutuu nyt katsomaan peiliin syyllisiä etsiessään. Tämän kaiken päälle on journalismiopintoja, jotka onneksi tällä hetkellä tuntuvat kevyiltä (ja ehdottoman mahtavilta!) ja joihin ajan voi ottaa iltapäivistä, illoista ja viikonlopuista.
Kaiken kruunasi infernaalinen vasemman lapaluun seudun hermokipu, joka yltyi torstaina kunnon migreeniksi.
Tai ainakin kuvittelin niin. Kävin mielessäni läpi puoli vuotta sitten operoidun kaularangan oikean puolen prolapsin ja sen, että sekin oireilu alkoi aikanaan lapaluun hermokivulla. Siitä se eteni käden ja sormien kipuun ja puutumiseen. Sormiin saakka säteilevä kipu sekä puutuminen onneksi puuttuvat nykyoireistostani. Todennäköisesti kyseessä ovat fasettilukko, hermopinne ja jumi. Liitän kivun vahvasti työasentoon ja koneella tekemiseen, sillä vapaapäivinä särkyä ei ole tai sitä on huomattavasti vähemmän kuin arkena. Naprapaattiaika pelasti minut torstai-iltapäivällä. Työterveyslääkäri on varattuna ensi viikoksi. Kaipa tämä taas tästä.
Onnekseni yhdeksänvuotiaan vanhempainilta siirtyi seuraavalle viikolle ja sain pyhittää illat omille touhuilleni. Olen ottanut tavaksi treenata kotitreenejä kolmesta neljään kertaan viikossa ja huomaan, että ne saavat ajatukset pois työstä ja kivun laantumaan lapaluunsivusta. Lihastreeniä kuulalla, rintalihasten venyttelyä ja kuminauhajumppaa, kuten naprapaattikin ohjeisti.
Olen yrittänyt myös siivoilla hiljalleen, jotta perjantaina tai lauantaina urakka ei tuntuisi niin ylitsepääsemättömältä. Siivoilun lomassa olen kuunnellut uutta äänikirjaa ja laskenut hartiat alas – kaikesta selviää.
Viikonlopun pyhitin mukaville asioille, kuten olemiselle, pitkille aamukahveille, blogien lukemiselle ja podcastien kuuntelemiselle. Valvoin, kunnes nukahdin ja heräsin, kun sisäinen kelloni herätti. Villisti siinä kahdeksan maissa. Kävin lenkillä yhden ystävän kanssa ja puhuin maratonpuhelua toisen kanssa. Ei ollut kiire eikä lapaluukaan häirinnyt liioin olemista.
Jos saan yhden toiveen, toivon ensi viikosta kaikin tavoin rauhallisempaa.
Tähän on tultu.
Minna