Teinielämää: Mitkä kaikki ohjeistukseni ovat teinistä turhia?
Kirjoitin aiemmin siitä, mikä kaikki minussa ärsyttää teiniä. Sain paljon positiivista palautetta postauksesta ja toiveita, että kirjoittaisin enemmänkin niin ruuhkavuosista kuin teinin kanssa elämisestä. Toiveenne on kuultu: tällä kertaa kokosin listauksen kaikista ohjeistuksista, jotka ovat teinin mielestä turhia tai täysin itsestään selviä.
Mitään muuta en itse inhoa niin paljon kuin erityisesti omilta vanhemmilta saatuja ohjeistuksia, sellaisia ilmiselviä ja aivan turhia ohjeistuksia. Silti huomaan nyt itse jakelevani samankaltaisia ohjeita omille lapsilleni, etenkin vielä kotona asuvalle teinille.
Mitkä kaikki ohjeistukseni ovat teinistä turhia?
”Kannattaa laittaa lämpimästi vaatteita, kun menee ulos.” Tai kävelee bussipysäkille, lähtee laskettelemaan, luistelemaan, vie roskat ja kipaisee naapurissa. Yleensä kerron perään vielä säätiedot kännykästäni. Jotenkin sitä äitinä ajattelee, että lapsi jäätyy puolikuoliaaksi, jos hän ei pukeudu lämpimästi. Alusvaatteet, kerrasto, villaneule, villasukat, säärystimet, pipo, hanskat ja kaulahuivi pitää ainakin muistaa.
Roskienviemisreissulla kannattaa suojautua viimalta, ja luistellessa on hyvä ottaa varasukat mukaan. Sekä sisäsukat että villasukat. Koska jalat voivat palella. Teini katsoo minua pää vinossa eteisessä. Tiedän, mitä hän seuraavaksi sanoo: ”Joo, joo, ei sun tartte aina antaa ohjeita!” Nykyään hän myös kertoo minulle, että äiti kiltti, minä olen jo kolmetoista ja osaan itsekin a) katsoa lämpöasteet ja b) pukeutua kelin mukaisesti. Ja jottei elämä olisi liian helppoa, usein myös äitini laittaa viestiä teinille (ja minullekin) lämpötilasta, piposta, villasukista ja niin edelleen.
”Pitääkö käydä vessassa ennen kuin lähdetään kotiin/kauppaan/ulkoilemaan/ihan mihin tahansa? Kannattaa käydä, koska meillä menee vielä x minuuttia ennen kuin olla kotona.” Miksi. Ihmeessä. Aikuinen. Ihminen. Kyselee. Ja. Ohjeistaa. Tällaisia. Teiniltä. Kysymysmerkki. Ymmärrän enemmän kuin hyvin, että kolmetoistavuotiasta ei enää edes naurata… Lienee sanomattakin selvää, että äitini tekee edelleen tätä samaa minulle. Ja ystäväkartoitukseni mukaan tämä on hyvin yleinen ”äitiohjeistus”.
”Nyt pitää pestä kädet. Saippualla.” Jätän tämän tähän.
”Maassa on lunta, nyt on liukasta! Katso, täällä on pullia, viinereitä ja karjalanpiirakoita!” Tähän ohjeistuskategoriaan voisi lisätä kaikenlaiset ilmiselvät asiat, jotka sokeakin voi nähdä otsaluullaan. Minulla on tapana, kolmetoistavuotiaan sanoin, esitellä tapahtumia, säätiedotuksia ja kaikenlaisia asioita.
Kun astumme ovesta ulos, havaitsen, että on lunta ja minulle tulee sellainen fiilis, että minun pitää kertoa ja varoittaa lasta lumen alla vaanivasta petollisesta liukkaudesta. Hän takuulla tietää ja näkee itsekin. Kun menemme kahvilaan, alan osoitella vitriinin herkkuja ja luettella niitä kolmetoistavuotiaalle. Kun istumme ravintolassa ja luemme ruokalistaa, minä alan lukea sen antia ääneen: ”Täällä on lihapullia, pippuripihviä, silakoita…” Lapsi muistuttaa säännöllisesti, että hän on osannut lukea jo viisivuotiaana.
”Tänään mennään ajoissa nukkumaan, koska huomenna on …” …koulua, urheilukisat, pitkät treenit, aikainen herätys, tärkeä päivä ja mitä näitä nyt on. Myönnän, että jankutan tätäkin ohjetta ja asiaa liki päivittäin. Hyvissä ajoin ennen sitä hetkeä, kun koittaa nukkumaanmenoaika. Ehkä varmistelen tällä itselleni omaa aikaa tai puolisolleni ja itselleni laatuaikaa. Ehkä olen itse jo väsynyt.
Lapsi ei tajua, miksi tästä pitää muistuttaa niin usein, sillä meillä ei valehtelematta koskaan (koskaan ikinä!) ole tapeltu tai edes kiistelty nukkumaanmenoajoista. Illat ja yöt eivät sitten vauvavuosien ole olleet millään tavalla haastavia.
”Kannattaa kasata lautaselle porkkanaa, kurkkua, salaattia, hedelmiä, marjoja ja kaikenlaista terveellistä!” Niin, tämänkään suhteen meillä ei ole koskaan ollut ongelmia. Kolmetoistavuotias on aina syönyt terveellisesti ja monipuolisesti ja pitänyt erityisesti vihanneksista ja hedelmistä. Silti minä neuvon. Muistutan ja ohjeistan. Tämän olen vinkannut myös julkisesti helmikuun vinkkinä täällä blogissa.
Muistutan myös roskien laittamisesta roskikseen, omien jälkien siivoamisesta, puhelimella roikkumisesta, suihkuun menemisestä ja niin edelleen. Olen tietoisesti pyrkinyt pois liiasta huomauttelusta ja ohjeista ja onnistunutkin osin siinä (esimerkiksi en enää juurikaan ohjeista aikuisia poikiamme).
Ja minä, jos joku, ymmärrän, äitien ohjeistukset voivat toisinaan tuntua turhilta tai ärsyttäviltä, erityisesti jos ne koetaan kontrolloiviksi. Pitää vain osata päästää irti.
Tähän on tultu.
Minna