Tiina Lymin Myrskyluodon Maija on vahva rakkaustarina, mestariteos

Kävimme puolisoni kanssa katsomassa Tiina Lymin Myrskyluodon Maijan ja tykästyimme: elokuva on kaunis ja luontoa kunnioittava. Sen silmiä hivelevät maisemat, tyyni ja pauhaava meri, vahva ja sydäntä raastava tarina sekä loistavat näyttelijäsuoritukset luovat elementit mestariteokselle. Vaikka elokuva on lähes kolmetuntinen, se ei tunnu liian pitkältä.

Maijaa näyttelee ilmeikäs, ruotsalainen Amanda Jansson. Maijan puolisoa Jannea esittää ruotsalainen Linus Troedsson. Minusta molemmat pääosan näyttelijät sopivat rooleihinsa täydellisesti.  Heidän välillään on koko elokuvan mittainen vahva yhteys, joka on saatu välitettyä hienosti katsojalle.

Elokuvassa nuori Maija naitetaan vasten hänen tahtoaan kalastaja-Jannelle. Avioiduttuaan pariskunta purjehtii ulkosaariston myrskyluodolle, mihin yhteiselämä vähitellen asettuu. Puolisoiden välille rakentuu yhteys, joka syvenee toista kunnioittavaksi, syväksi rakkaudeksi. Olosuhteet ovat karut, mutta pariskunta saa rakennettua saarelle talon. Maijasta, ujosta luonnonlapsesta, kasvaa vuosien kuluessa rohkea ja sitkeä, itsenäinen nainen.

Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, jolloin kristillinen yhtenäiskulttuuri oli voimissaan. Hengellisyys on vahvasti läsnä elokuvassa: tiukoissa paikoissa Maija turvautuu Jumalaan, mutta samalla hän on taikauskoinen ja luottaa erilaisiin henkiolentoihin.

Lymin ohjaama elokuva on hieno, mutta kompuroinniltakaan ei ole vältytty. Etenkin elokuvan alussa kuvista ja kohtauksista toiseen siirtyminen sujuu kömpelösti. Ihmettelen useita leikkausratkaisuja, ja olen iloinen, kun kompurointi loppuu Maijan saavuttua myrskyluodolle. Sitten elokuva asettuu uomiinsa ja löytää ”oikean suunnan”. Toinen kompastuskivi on elokuvan loppu.

Teos on paitsi Maijan kasvutarina myös kertomus siitä, mitä päättäväisyydellä ja periksiantamattomuudella voi saavuttaa. Janssonin roolisuoritus kantaa alusta loppuun ja on täydellisen uskottava. Myös Linus Troedsson onnistuu roolissaan: hän välittää taidokkaasti Jannen optimismin ja elämänilon valkokankaalle. Paikoin elokuva tuntuu dokumentilta, jossa katsoja pääsee aikamatkalle menneisyyteen.

Kömpelöstä alustaan ja hieman viimeistelemättömästä lopustaan huolimatta elokuva toimii. Se loppuu yllättäen, ja pohdin, olisiko leffan alkupuolta ja sota-ajan kohtauksia voinut lyhentää ja antaa loppupuolelle muutaman taidokkaan kohtauksen lisää. Myös maisemia kaipasin enemmän, Uskon, että tämän avulla kokonaisuus olisi voinut tuntua jollakin tavalla ehyemmältä. Ainakin täyteläisemmältä.

Minua ”varoiteltiin” Myrskyluodon Maijan koskettavuudesta, siitä, että liikutus ottaa katsojasta vallan. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaikka muutamassa kohdassa kyyneleitä vuodatinkin. Eniten kosketti vahva rakkaustarina, näyttelijöiden roolisuoritus, se, miten kohtauksiin oli saatu kahden ihmisen välinen rakkaus. Ensimmäiseksi nieleskelin kohdassa, jossa Maija huutaa kalliolla sytyttämänsä tulen vierellä Jannen saapuessa takaisin luodolle – niin väkevä on rakkaus ja niin väkevästi Jansson sen katsojalle välitti.

Kun Mårtensonin säveltämä Myrskyluodon Maijan alkusoinnut elokuvan lopussa alkoivat soida, kyyneleet pyrkivät silmiin. Ensi sävelten ajoitus Maijan, Jannen ja kuolleen pojan askeliin on täydellinen, sitten musiikki velloi vahvana elokuvasaliin. Minulle tämä kappale edustaa hautajaismusiikkia, ja uskon, että se liikutti enemmänkin siksi kuin osana elokuvaa.

Myrskyluodon Maija -elokuvaa voi suositella. Se on valoisa ja toiveikas elokuva sekä uskomaton rakkaustarina. Luodon arkielämä ja ympäröivä luonto lomittuvat kauniisti. Elokuvan puvustus on huikea. Lymi on ohjannut teoksen, joka on tehty suurella sydämellä.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Solar Films/ Antti Rastivo ja Therese Andersson