Viikon parhaat: hellepäivä, koululaisarki ja koukuttava kirja
Tällä viikolla vietimme kesäloman viimeisiä päiviä yksitoistavuotiaan kanssa. Oma lomani jatkuu vielä muutaman päivän, mutta lapsi aloitti kuudennen luokan torstaina. Syksyistä. Sääkin on auttamatta kääntymässä syksyksi, jos maanantain hellepäivää ei lasketa – se oli yksi parhaista kesäpäivistäni tänä kesänä.
Odotin kuin kuuta nousevaa luvattua hellettä. Maanantaina se vihdoin saapui. Olin heti aamusta täynnä tarmoa: nyt äkkiä jotain sutinaa! Lähdimmekin yksitoistavuotiaan kanssa jo ennen puolta kymmentä fillaroimaan Samppalinnan maauimalaan. Lämpömittari näytti tuolloin 25 astetta ja palatessamme viittä enemmän. Etelätuuli puhalteli lämpimästi ja vei kaiken tukaluuden lukemista.
Nautin aivan jokaisesta sekunnista enkä olisi malttanut pysyä pois terassilta, fillarin selästä, kävelylenkiltä ja niin edelleen. Iltapäivällä, lapsen treenien aikaan, kävelin vielä jokirantaan kahville. Tiesin, että tiistaina tämä olisi ohi. Tilalle saisimme jonkinlaisen myrskyksi kutsutun.
Myrskyäkin odotin. Mutta myrsky laantui ”myrskyksi”: tuuli oli maltillinen ja lämmin, kelissä pystyi ihan hyvin mm. lenkkeilemään ja pitämään terassin ovea auki. Välillä satoi vaakatasossa, mutta sekään ei menoa sen kummemmin haitannut. Paitsi ihan hitusen illalla, kun olimme yksitoistavuotiaan kanssa toimitsijatehtävissä Seuracup-kisoissa. Silloin toivoin, että a) olisin pukeutunut lämpimämmin ja b) piiskaava sade olisi tauonnut edes pituushypyn ajaksi.
Alkuviikosta kävimme shoppailemassa uuden koulurepun muutaman vuoden vanhan ja jo pieneksi käyneen tilalle. Lapsi valitsi aivan omannäköisensä Kånkenin. Torstaina alkanut kouluarki yltää heittämällä tämän viikon parhaisiin. Vaikka loma on tietyllä tavalla ihmiselon parasta aikaa, olen vannoutunut arki-ihminen. On huojentavaa, kun kaikilla perheenjäsenillä on omaa tekemistä, omaa menoa ja ihan omaa aikaa. Arjen rutiinit kannattelevat.
Juhlistin ensimmäistä omaa arkilomahetkeäni Café Carrén lounaspiiraalla ja cappucinolla. Kävimme lisäksi ystävän kanssa extempore taidenäyttelyssä.
Viikon parhaisiin lukeutuu myös heti koukuttava äänikirja, jonka aloitin toisen erinomaisen teoksen (Anu Aspialan Kimono kireällä: Kuinka selvisin vauvavuodesta Japanissa) jälkeen. Satu Vesantolan Kun isä osti Merenkurkun -teos vei minut heti mennessään, en olisi malttanut millään pysyä irti siitä. Ja se on hyvän kirjan merkki! Näistä lisää tuonnempana.
Viikonloppu meni toimitsijatehtävissä yleisurheilukisoissa. Olimme puolisoni kanssa molemmat kansliatehtävissä ihan ensimmäistä kertaa. Oli mukava opetella uutta ja huomata, että siitäkin selvittiin kunnialla.
Kaiken kruunasi yksitoistavuotiaan kauden ennätykset sekä pituushypyssä että kolmiloikassa. Sunnuntain kolmiloikan tulos oli yli metrin enemmän kuin aiempi ennätys, ja siitä iloitsimme kaikki. Eniten suu messingillä oli urheilija itse saavutettuaan ihan yhtäkkiä neljännen sijan.
Tähän on tultu.
Minna