Viikon parhaat: #unelmientyöpäivä, valmistuminen ja eläkejuhlat
Tällä viikolla viikon parhaimpiin ylsivät kaikenlaiset livetapaamiset, Unelmien työpäivä -tilaisuus, kollegan eläkejuhlat ja kaksoistutkintoa suorittavan (vai nyt jo suorittaneen?) Ylioppilaskokelaan valmistuminen ammattiin. Viikko oli jälleen tiivis ja täynnä ohjelmaa, mutta edessä siintävä, syyslomalle ajoittuva vapaajakso antaa voimaa sinnitellä.
Tällä viikolla tapasimme livenä työtiimimme kanssa ensi kertaa sitten kevään. Syksyn kehittämispäivässä pohdimme menneitä, kysyimme kuulumisia, suunnittelimme tulevaa, keskityimme tutkimus- ja kehittämistoimintaan ja pukeuduimme kampussuositusten mukaisesti maskeihin.
Päivä oli melko makea: ensin nautimme minun tarjoamani väitöskakkukahvit, iltapäivällä eläköitynyt kollegamme yllätti meidät juustokakulla ja kahveilla.
Olimme kahvitelleet aiemminkin viikolla, kun vuorokautta ennen kehittämispäivää järjestimme eläkejuhlat työtoverillemme. Hän tiesi ainoastaan ajankohdan ja sen, että paikalle pitäisi saapua tyhjin vatsoin. Juhla oli lämminhenkinen ja kaunis, kyynel pyrki silmään tuon tuosta! Sellistin soittaessa Myrskyluodon Maijaa tai Heijastusta oli vaikea pitää tunteet piilossa.
Kukin työyhteisöstämme oli valmistellut pienimuotoisen puheen juhlakalulle. Muistelimme ensikohtaamisiamme ja hulvattomimpia hetkiä yhdessä. Oma puheenvuoroni pitkään rinnalla kulkeneelle, väitöskirjaanikin ohjanneelle kollegalle alkoi näin: ”Rakas Raija…”
Se oli puheenvuoron liikuttavin kohta. Muuten meni mukavasti.
Mukavasti meni myös Unelmien työpäivässä, johon olin saanut kutsun esittäjäksi. Aiheeni oli ”Vastuu työhyvinvoinnista kuuluu kaikille”. Kansanterveystieteilijä lempiaiheidensa äärellä. Olin kutsusta otettu ja kiitollinen, oli hienoa saada olla mukana hyvin järjestetyssä tilaisuudessa. Ruutujen takaa etäyhteyksissä oli kaikkiaan yli 800 kuulijaa – etäajan webinaariähky ei näkynyt tässä päivässä!
Sen sijaan viikon kääntyessä loppuaan kohden etäähky, lähinnä tietokoneella olemisen ähky, alkaa vaivata. Torstai- ja perjantai-iltapäivisin silmät ovat kuivat ja väsyneet, kaikki taukojumpat on vedetty, eikä päiväkahvista tunnu olevan apuja. Jos jotain olen oppinut, niin se, että sijoitan tärkeät työasiat ja tapaamiset alkuviikkoon – maanantait ovat edelleen lempipäiviäni! – ja pyhitän torstain ja perjantain kevyemmille töille.
Tällä viikolla livetapaamiset ja koulutustilaisuuden striimaus toivat juuri loppuviikon päiviin kaivattua vireyttä ja erilaisuutta.
Vireyttä ja iloa oli tarjolla myös perjantai-iltapäivällä työpäivän päätyttyä: Ylioppilaskokelas tuli kotiin ja ojensi punaisen pahvisen kansion minulle. ”Mä sain paperit ulos nyt”, hän tokaisi. Näin pojan kasvoilla hienoisen hymynkareen. Onnittelin ja kehuin hyvää todistusta, kaksoistutkinto on ollut iso saavutus. Kolmasluokkalainen halusi tässä kohtaa tuoda ilmi, että hänkin on saavuttanut hyviä tuloksia: 10- suomen kielestä ja 9½ matematiikasta. Onnittelin myös häntä.
Pojan lähdettyä kalastusreissulle selasin todistuksen huolella läpi. Se on kelpo paperinivaska, ihan hänen näköisensä.
Se on myös pääsylippu oikeastaan mihin tahansa.
Tähän on tultu.
Minna