Viikon parhaat yksissä kansissa

Kulunut viikko oli ainakin sata kertaa parempi kuin edeltäjänsä. Se oli kivuton, ja vaikka olen sairauslomalla, yleistunnelma on ollut hyvä. Ellei erinomainen. Viikon parhaisiin lukeutuivat kaularangan leikkauksen jälkeinen kivuttomuus, lisääntynyt valo, jokapäiväinen kuntoutusohjelma lenkkeineen ja lihaskunto-osioineen, Matruusipojan syntymäpäivä ja yhteinen kahvihetki sekä uusi todella koukuttava äänikirja. Kokosin viikon parhaat tällä kertaa melko perinteiseen tyyliin.

Anna minulle minun jokapäiväiset lenkkini

Maanantaina heräsin kellon soittoon. Kymmenvuotias piti herättää seitsemältä, vaikka minä toki olisin voinut jatkaa uniani puoleen päivään. Jäytävät hermokivut olivat poissa, tunnustelin sitä heti aamulla istuessani sängynlaidalla. Ei satu ei. Luojan kiitos. Päivä oli aurinkoinen ja mieli toiveikas. Hymyilytti. Nauratti.

Alkuviikon aamulenkeillä – kuntoutussuunnitelmani sisältää valtavasti kävelyä! – huomasin valon lisääntyneen. Kuljin reippaasti uusi kirja korvillani. Lena Bivnerin Helvetti, jota kutsuin rakkaudeksi -teos oli todella koukuttava. Järkyttävä tarina, joka imaisi mukaansa heti. Ja loppui liian nopeasti. Suosittelen.

Uudessa kirjakerhossa tehdään erilaisia valintoja

Olemme perustaneet pienen blogiporukan kanssa kirjakerhon. Kuten tiedätte, kuulun myös kahden hengen kirjakerhoon, jonka minä ja ystäväni muodostamme. Nyt Lily-bloggaajista löytyi mukavia ja lukuintoisia ihmisiä, ja me perustimme uuden kerhon. Muiden lukupiiriläisten kokemuksia lukemistamme kirjasta voit lukea Villasukka-, Älä ota sitä niin vakavasti -, Tuulen havinaa – ja Kotona kirjassa -blogeissa.

Päätimme heti alkuun, että tässä kerhossa kirjat valitaan hieman eri tavoin: pyrimme valitsemaan meille kaikille ei-niin-tyyppiset genret ja päätymään siten teoksiin, joihin muuten emme välttämättä tarttuisi.

Kirja kuukaudessa on tavoitteemme.

Ensimmäinen kerhokirjamme oli Piia Leinon Lakipiste. En kuuna päivänä olisi itse sitä valinnut. Erilainen, erikoinen ja fiktiivinen. Vahvasti tulevaisuuteen sijoittuva. Kaikki se pois minusta. Tammilaaksossa eletään ilman koneita ja mahdollisimman luonnonmukaisesti. Kalastetaan, värjätään lankoja ja kasvatetaan oma kannabis. Asukkaiden taustalla on koneriippuvuutta, ekoterrorismia tai salaliittouskoa. Täällä katsellaan tähtiä, tarot-kortteja ja palvotaan tammea.

Teos luokitellaan trilleriksi, mutta minusta se on lähinnä kevyt rikosromaani kuorrutettuna vahvalla fiktiolla. Leino koukuttaa lukijansa selkeästi sekä överillä tyylillään että monilla oivalluksillaan. Hän ei kirjoita tasaisen totisesti, vaan teos sisältää humoristisia piirteitä, jotka kumpuavat nykymaailmamme tutuista ilmiöistä. Kirjan luettuani olin erityytyväinen lukukokemukseen. Sain todella jotain uutta.

Joskus riittävän on riitettävä

Nyt kävi niin. Radiojournalismi-opintojakson tehtävässä oli raakuttava oma tuotoksensa vielä käheällä äänellä. Tavasin arviointikriteereitä alusta loppuun ja lopusta alkuun ainakin kymmenen kertaan. Ja ei, ääntä ei tässä tehtävässä minun onnekseni arvioida. Sain synopsiksen ja kässärin tehtyä, lisäksi sain hoidettua haastattelut ja omat spiikit purkkiin kohtalaisen kivasti. Editointi täytyy vielä saada maaliin, ja lopputuotos on varmasti ihan jees.

Syntymäpäiväksi marjapiirakkaa

Matruusipojan syntymäpäivä osui keskiviikolle. Hän tuli ennen iltavuoroaan kahville. Ehdin leipoa marjapiirakan (ainoa leipomus, johon sattui olemaan ainekset), ja pakastimesta löytyi avaamaton jäätelö sen kylkeen. Meillä kaikilla oli niin mukavaa.

Ystävät, kiitos, kun olette!

Olen pohtinut monesti tämän ensimmäisen sairauslomaviikkoni aikana, miten sitä on itselleen niin ankara, kohtuutonkin. Miksi on niin vaikea sanoa itselleen kauniita sanoja tai kannustaa eteenpäin heikoissa hetkissä? Miksi on vaikea antaa itsensä vain olla, soimaamatta, syyttelemättä, ihmettelemättä?

Onneksi on ystävät, jotka kysyvät vointia ja laittavat viestiensä perään sydämen.

He kannustavat ja tsemppaavat, pyytävät kävelylle ja kehottavat keittämään maailmanparannuskahvit. Kuminauha-liikkuvuustreenin ohjaajakin sanoo, että ”ota tämä hetki nyt itsellesi ja nauti, hengitä syvään ja ole itsesi kanssa, ole itsellesi lempeä”. Siinä hengittäessäni hiukan puolikuntoisena ja tämänhetkiset rajani tiedostavana sain kyyneleet silmiini.

”Kiitollisuus herkistää, se saa itkemään”, totesi hyvä ystäväni minulle, kun ihmettelin, että kuinka voi kivuttomuuskin näin kovasti liikuttaa.

Tähän on tultu.

Minna