Viisi teinivuosien opetusta vanhemmalle
Seuraa listaus siitä, mitä kahden pojan teini- ja aikuistumisvuodet ovat opettaneet vanhemmalle. Pojat ovat jo täysi-ikäisiä, toinen muuttanut omilleen, toisella edessä on armeija. Meillä olisi vielä näiden sankareiden jälkeen yksi tyttöteini-ikä elettävänämme. ”Onnea teille”, totesi eräs ystäväni ja kahden teinitytön äiti.
Onnekseni olen ollut varsin nuori äiti kautta vanhemmuusmatkani – olin 22-vuotias saadessani esikoisemme. Seuraava syntyi vuoden ja neljän kuukauden kuluttua tästä. Poikien jälkeen meni pitkään, ennen kuin ajattelinkaan perheenlisäystä. Tämä ei tarkoita, että heidän kanssaan olisi ollut hankalaa tai haastavaa, ehei, mutta kiireistä ja väsyttävää kyllä. Ihan vauva-ajasta uhmaikiin, esiteinivuosiin ja murrosikään. Helppoa ei ole ollut. Ja ehkä juuri siksi olen oppinut jotain, jota voisin ammentaa tyttären kohdalla ja vinkata eteenpäin!?
1. Valitse taistelusi
Tämä on ehkä kaikkein tärkein ja olennaisin opetus ja ohje lapsen teinivuosissa tarpojalle. Vaikka tekisi mieli alkaa vääntää nilkat paljaiksi jättävistä farkuista tai mainita jäätelöpapereista huoneen pöydällä, kannattaa joskus jättää vääntämättä ja sanomatta. Selviää itse helpommalla. Kunhan muistaa säilyttää suuret linjat ja turvallisuusaspektin – kotiintuloajat on säädettävä ja kaveriporukka tiedettävä. Kaikenlaisen pikkusälän voi joskus jättää huomiotta.
2. Älä luota sokeasti
Teini-ikäinen on maailman paras huijari. Ihan joka asiassa. Etenkin silloin, kun kyseessä on oma etu, jokin rikollinen tai muuten kielletty asia. Rahaa ne osaavat kaivaa ruikuttamalla rikkinäisistä paidoista ja lenkkareista, ja bileisiin luikitaan valehtelemalla parhaan kaverin luokse kylään menosta ja sinne yöksi jäämisestä. Selvä. Mutta tarkistetaan. Koulusta ei nykyään tule mitään kotitehtäviä, eikä kokeitakaan järjestetä. Tämäkään ei ole totta, mutta onneksi meillä on Wilma. Vilpillisyys on jotain, mitä on todella vaikea sietää.
3. Ole aikuinen
Ole aikuinen. Ole aikuinen. Ole aikuinen. Mies ymmärsi tämän nopeasti, minä en oikein monen vuoden jälkeenkään aina osannut. Pointti on se, ettei lasten ja nuorten jankuttamiseen, huutoon tai riitelyyn kannattaisi lähteä mukaan. Pitäisi pysytellä aikuisena ja rauhallisena. Tyynenä. Ottaa vastaan kaikki kirosanat ja nieleskellä omansa. Alkukantaisessakin vihassaan tai väsymyksessään. Vaikka mitä olisi tapahtunut. Vihainen saa olla, muttei taantua. Vaikein kohta. I K I N Ä.
4. Kuuntele, kysele ja katsele
Niin. Näillä osoitetaan välittämistä. Ollaan kiinnostuneita, kuunnellaan ja kysellään lisätietoja. Avoin suhde nuoren ja vanhemman välillä helpottaa kriiseilyä ja tunnekuohuja – nuorelle tulee olo, että täällä välitetään. Lapselle on tärkeää, että katsot, kun hän pyytää katsomaan. Etkä tuijota luuriasi tai tietokoneen ruutua samanaikaisesti. Keskityt häneen. Ihaile, hymyile, herkistele. Muista olla kiinnostunut, missä lapsi liikkuu ja kenen kanssa. Tämä kaikki voi olla nuorista ihan noloa ja kamalaa utelua, mutta lopulta se on se kaikkein tärkein juttu!
5. Nuku
Vauvan vanhemmille annetaan ohjeeksi nukkua aina, kun vauva nukkuu. En totellut, koska en pystynyt enkä ollut väsynyt. Halusin käyttää aikani kahvitteluun, harrastamiseen, olemiseen. Lasten kasvettua teineiksi mies valvoi (tai sanoi olevansa hereillä siinä vieressäni, kunnes nuoret tulevat) ja minä nukuin. Tein nopeasti selväksi, että keittiössä en öisin päivystä, sillä minun on saatava yöuneni. Edes se minulle riittävä viisituntinen. Olen aina herätettävissä, jos jotain sattuu tai tapahtuu. Neuvon siis nukkumaan. Edes yrittämään. Jaksaa päivisin paremmin vängätä.
Sitten on vielä kaikenlaiset kliseet, kuten ”pienet lapset, pienet murheen ja isot lapset, isot murheet” tai ”kyllä niistä vielä yhteiskuntakelpoisia ihmisiä kasvaa”. Ne pitävät varmasti paikkansa, mutta eivät lainkaan helpota työsarkaa missään vaiheessa kasvatusurakkaa. Päinvastoin.
Itseäni on eniten helpottanut vertaistuki, se, että jollakulla muulla menee yhtä heikosti kuin minulla ja meillä. Että joku on yhtä suossa teiniensä kanssa ja yhtä väsynyt niiden kanssa riitelemiseen kuin minä. Että joku muukin taantuu ja kärsii huonosta omastatunnosta. Että joku muukin on ajatellut, että mihin h*lvettiin minä olen ryhtynyt. Vertaisen kommentti yhteisestä haasteesta lohduttaa ja saa yrittämään vielä kerran.
Ja kun nyt aikuistuvia poikiani katson, en voisi olla iloisempi, että jaksoin ja jaksoimme yhdessä perheenä ja vertaisten kanssa. Heistä on todella kasvanut varsin yhteiskuntakelpoisia nuoria miehiä.
Tähän on tultu.
Minna