Villejä unelmia ja muut viikon parhaat
Huhtikuun toinen viikko, ja samalla kolmas sairauslomaviikko, alkaa olla viittä vaille valmis. Kun katson kalenteria, huomaan huokaavani, että onneksi huhtikuu on kohta ohi. Huhtikuu on iki-inhokkini, mutta edessä siintävä kaiken lupaava toukokuu ilahduttaa. Se saa hiirenkorvat avautumaan ja hymyn huulille. Toukokuun to do -listaan on helppo koota kaikkea mukavaa, kun taas huhtikuu on tavallisesti monellakin tavalla melkoista selviämistä ja hiekkapölyssä rämpimistä.
Viikon parhaisiin lukeutuvat niskatilanteen asteittainen normalisoituminen, äänikirjaan uppoutuminen, ystävälenkit, työhuoneen uusi taulu ja varsin keväiset ilmat. Niistä olen nauttinut pääasiassa omilla huudeilla ja Aurajokirannassa.
Viikko on ollut rauhallinen, vaikka kaularangan kuntoutukseni eteneekin progressiviisesti: olen lisännyt ohjeistuksen mukaan viisi minuuttia lenkkeihin per päivä. Se tietää sitä, että joudun (saan!) lenkkeillä aamulla viitisen kilometriä, päivällä kolme ja illansuussa jälleen viisi. Maisemiin alkaa hiljalleen tympääntyä… Lenkkeilyn lisäksi olen aloittanut vastuskuminauhatreenit, joista olen ammentanut iloa joka toiseen päivään. Olkapäiden ja niskan harjoitteita pitää tehdä päivittäin. Aikamoista.
Vastapainoksi olen lukenut, keitellyt kahvia, valmistanut huolella ja antaumuksella päivän ruokaa sekä lepuutellut kaularankaa istuen ja maaten pakastemaissipussi niskassa.
Uskomatonta mutta totta, olen myös koukuttanut itseni kännykkäpeliin, jossa yhdistetään erivärisiä pisteitä toisiinsa. Ihan typerä peli, joka kuitenkin saa mielen pois työtehtävistä ja pitäisi-ajatuksista.
Olen yrittänyt tehdä jotakin järkevää päivittäin. ”Jotakin järkevää” on pitänyt sisällään lapsen talvivaatteiden pesun ja varastoinnin, Me Naiset -lehtipinon siistimisen ja karsimisen, kahvinkeittimen huoltopesun, WC-tilojen peilien puhdistuksen, työhuoneen uuden taulun asentamisen (apuvoimin), lehtiroskan viemisen lehtiroskikseen, haarukka-veitsi-lusikka-laatikon siivoamisen ja pääsiäistipujen varastoimisen. Siinä sitä on ollut puuhaa kerrakseen.
Tiistaina ja keskiviikkona minut valtasi aivan valtava uteliaisuus ja hinku kurkistaa työsähköpostiin. Sen tein ja muutamille vastasinkin.
Sain tästä voimaa lepäämiseen. Ja kuntoutumiseen.
Matruusipoika ilmoitti heti alkuviikosta, että heidän kohorttinsa lomia on siirretty muutamilla vuorokausilla, mikä tietää sitä, että hän lomailee vasta ensi viikon alusta alkaen. Meitä hieman suretti, sillä olimme jo kaikki odottaneet häntä kotiin. Eniten harmissaan oli pikkusisko.Torstai-illalla saimme yllätykseksemme iloisen viestin sittenkin kotiin perjantaina palautuvalta matruusilta.
Keskiviikkona pyörin – miehen mielestä varsin lupaavasti – työhuoneessani etsien sopivaa aloituskohtaa tilan siivoamiselle. Punainen lanka, tai ainakin langanpää, oli hukassa. Se on siivoamismotivaation kanssa ollut hukassa jo puolisen vuotta. Ylikin, jos miehen sanaan on uskominen. Nyt olisi aikaa siivota ja saada huone kuntoon. Hiljalleen.
Myönnän kyllä, että työhuone on melko räävitön ja täynnä yhdeksänvuotiaan barbie-leikkiä, mutta nyt seinälle asetettu uusi Sanna-Mari Suomelan Villejä unelmia -taulu toimii hyvänä motivaattorina siivoustyön aloittamiselle. Torstaina huoneessa mahtui jo ottamaan normaaleja askeleita erikoislaatuisen varvasharppomisen sijaan.
Siitä tulee tosi kiva työhuone.
Enää viikko sairauslomaa jäljellä.
Tähän on tultu.
Minna
Taulun kuva: Sanna-Mari Suomela