Kuulumisia ja kuva-arvoitus

needle.jpg

Mitä kuvassa on?

Sekalaisia kuulumisia viime päiviltä:

Sain järjestettyä niin, että Tampereella viikoittain pidetyistä treenikerroista toinen siirtyy Kangasalle, jossa voimme käyttää hevosta. Kangasalle on myös tulossa uusi, mahdollisesti vikellykseen sopiva hevonen. Hevosasia siis lähti heti järjestymään. Kuten lupasin.

Tuntuu kyllä vähän huolestuttavalta, että Kangasalle on jatkossa porhallettava kolmesti viikossa. Aina kun otan uuden treeniajan, ajattelen pyytäväni tyttöjä usein tuuraamaan tai ottamaan koko ryhmän kontolleen. Että en pidä näitä kaikkia treenejä aina itse. No, tämä suunnitelma ei koskaan ole toiminut kovin hyvin. Ehkä nyt olisi vihdoin aika opetella delegoimaan. 

Äskeisestä huolimatta olin onnistunut ulkoistamaan tämänpäiväiset aloittelijaryhmän treenit yhdelle valmennettavista. Vikeltäjät viihtyivät, tuuraava valmentaja sai porukan kiitoksista hyvän mielen ja minä pääsin edustamaan sukulaistytön yksivuotiskemuihin. Win-win-win-tilanne. 

Esiinnymme huomenna Kangasalan-tallillamme Equillence Center Tavelassa. Hauskaa. Jännittää vain vähän, ja sekin vain siksi, että aion juoksuttaa itse. 

Viime päivinä olen opetellut taas pari uutta kampausta. Pääsevät varmaan huomenna käyttöön. Suosittelen lettiblogeja ja lettiaiheisia Instagram-tilejä kampausinspiraatioksi. Esimerkiksi Jenni’s Hairdays on kiva. 

Meillä oli tänään vierailulla AG-tallilla treenaava Silja, joka halusi saada vähän lisää hevostreeniä ennen tulevaa kisamatkaa. Siljan ohjelma teki vikeltäjiin vaikutuksen, ja oli hauska saada vierailija. Ulkopuolelta tulevan vikeltäjän tuleminen paikalle näyttää joskus niitä tekniikkavirheitä, joita on itse tarkoittamattaan opettanut omille valmennettavilleen. Nyt ei ilmennyt mitään erityistä, mutta mitä on hyvä, että ei pyöritä aina vaan omissa porukoissamme. 

Kuva-arvoituksen ratkaisu: notkea ihminen tekemässä pystyspagaattia (aka needleä).

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään

Viikon vikellysbiisi: Final Countdown

Tämä kappale tuo joka kerta mieleeni vikellyksen SM-kisat Järvenpäässä kesän 2002 lopussa. 

Kisat olivat ensimmäiseni, ja tämä kappale oli ilmeisesti ensimmäinen juoksumusiikki, jonka kuulin. Oma juoksumusamme oli kyllä varmaan joku muu, sitä en muista.

Olin 10-vuotias ja aivan pihalla kaikesta. Kukaan ei muistanut sanoa, että kisa-areenalla ollaan nätisti ryhdissä ja kädet selän takana. Kuvissa tönötän ryhdikkään rivin jatkona maha pullottaen ja tutkaileva ilme naamalla.

Osallistuin kisoihin käyntijoukkueessa. Silloin tosin käyntijoukkueetkin tekivät helpotetut perusliikkeet laukassa. Niihin kuului muun muassa polviseisonta. Minulla on myös sellainen muistikuva, että periksissä olisi ollut kaksi jalkojenheittoa, mutta taidan kyllä sekoilla. Hevosena oli Desiree-tamma, jolla olin vikellyksen aloittanut. Olin vikeltänyt puolisen vuotta.

Olin joukkueeni nuorin jäsen. Seuraavaksi nuorin oli jo kokenut, ja hänen siskonsa oli sitä paitsi maajoukkueessa. Ainakin sisko, ja ehkä tämä joukkuekaverikin, oli reissannut ulkomaita myöten kisaamassa. Nykyään tuomarina toimiva Heidi oli edistyneemmästä joukkueesta tuuraamassa meidän joukkueemme jäsentä, joka mursi kätensä treeneissä ennen kisoja. Suhtaudun tämän 13 vuotta vanhan murtuman takia edelleen varovaisesti liikkeeseen, josta tippuessa murtuma tuli. 

Minulla ei ollut ollenkaan tai ainakaan tarpeeksi pinnejä. Sain niitä lainaan, enkä ole varma, palautinko koskaan. Nyt velka on varmasti maksettu jo vuosia sitten, vaikkakaan ei sille lainaajalle vaan laittamalla hyvän (=pinnit) kiertämään. Pinnit ovat vikellysmaailman veroa ja tukia: joskus maksat niitä ja joskus saat. Jotkut jäävät lopulta plussalle ja jotkut miinukselle, mutta tärkeintä on, että kaikilla on jonkinlainen kampaus päässä.

Puku oli sininen, ja siinä oli oranssit ja valkoiset raidat sivuilla. Puvussa oli kaksi osaa, trikoot ja voimistelupuvun mallinen yläosa. Ne puettiin siten, että yläosa tuli alle. Pukemisasiassa oli ilmeisesti ollut erilaisia muotivirtauksia. Numero leikattiin huovasta ja ommeltiin käsin pukuun lapaluun kohdalle. Nutturaan sidottiin oranssi ja valkoinen nauha. Nutturat olivat uutta muotia, ranskanletit vanhaa. 

Vastustajanamme oli muun muassa Siilinjärven joukkue. Siitä puhuttiin jo etukäteen, että siilinjärveläiset pitää voittaa. Ja mehän voitimme! Se oli juhlavaa – vielä SM-kisoissa, vaikkei käyntiluokassa mestaruutta jaettukaan. Työnsimme ruusukkeet nutturoihin roikkumaan.

Illalla oli illanvietto Vanhankylänniemessä. Tuohon aikaan illanviettoja oli aina, koska kisat olivat kaksipäiväisiä. Nyt illanviettoperinne voi huonosti, koska välissä oli niin paljon vuosia, joina kisattiin vain yksipäiväisiä kisoja. 

Seuraavissa kisoissa olin vasta kesällä 2004. Nyt siitäkin on yli kymmenen vuotta, joten muistojen sijaksi asiasanaksi olisi voinut laittaa ihan suoraan ”vanhuus”. 

https://youtube.com/watch?v=MnqYwcuIjPM

Kulttuuri Musiikki Syvällistä