Olin toissapäivänä ensimmäisestä kertaa Ratsastajainliiton vikellyskomitean kokouksessa virallisena jäsenenä. Koetan tässä jossakin vaiheessa kirjoitella lisää komiteaan liittyen, mutta erityisesti minulle jäi eilisestä mieleen yksi juttuaihe, joka tässä blogissa esiintyy säännöllisin väliajoin: puvut.
Suomessa ei ole pukujen suhteen mitään ajankohtaisia sääntömuutoksia. Säännöissä linjataan, että puku ei saa antaa alastonta vaikutelmaa, mikä antaa aika paljon varaa tulkinnalle. Ihokankaan pointtihan on näyttää iholta, joten yleensä kun ihokangasta käytetään, halutaan antaa sellainen vaikutelma, että iho olisi näkyvissä. Siis alaston vaikutelma, ei toki koko kehon osalta, mutta vaikkapa säärien tai olkapäiden.
Käytännössä kyse on hyvän maun määrittelemisestä. Kukaan tuskin pahastuu pienestä ihokankaisesta koristeleikkauksesta puvun kyljessä, mutta milloin ihokankaan käyttö muuttuu sopivasta sopimattomaksi?
Ihokangas ei ole tasapuolinen kaikille. Jos joukkueella on samalla kaavalla ommellut, avokaulaiset asut, saattaa osa porukasta näyttää kauniin sporttisilta ja osa mauttoman vaivaannuttavilta riippuen esimerkiksi siitä, missä määrin ja mihin kohtaan kullekin on siunaantunut rintavarustusta.
Suomen sääntöjen lisäksi kansainväliselle kilpauralle tähtäävien nuorten vikeltäjien kannattaa luoda silmänsä kansainvälisiin sääntöihin. Kansainvälisissä kilpailuissa lasten luokassa ihokangasta saa käyttää vain käsissä ja jaloissa. Esimerkiksi napapaitaa tai olkaimetonta toppia imitoiva asu ei siis käy. Tosin minua ihan uteliaisuudesta kiinnostaisi tietää, ovatko trikoot ja lyhyt, tiukka paita sallittu yhdistelmä, eli voiko ihoa näyttää, jos se on aitoa eikä ihokangasta.
Kokouksessa tuli puheeksi, että tuomaristo tyypillisesti arvostaa sovinnaista, perinteistä, urheilullista ulkoasua. Tarzanit, pelkin simpukoin ylävartalonsa verhonneet Arielit ja pikkarit kotiin unohtaneet mekkotytöt ovat ilman muuta no-no. Lasten ei toivota olevan kovin pyntättyjä, ja kasvovärit ynnä muut naamakoristelut ovat harvoin tuomariston mieleen. Vanhakantaisimmat tuomarit saattavat kuulemma paheksua jopa huulipunan käyttöä käyntiluokissa.
Tuomareita on turha yrittää ihastuttaa myöskään hevosta pynttäämällä. Hevosen pepun päälle piirretyt tai klipatut sydämet esimerkiksi tuskin saavat tuomariston huokailemaan ihastuksesta. Tuomarien näkökulmasta kisoissa ollaan urheilemassa, ja koristeltujen hevosten, hassujen asujen sekä naamamaalausten paikka on näytöksissä.
Vikellystuomareilla on kuitenkin hankalampiakin pukumurheita kuin puolialastomilta näyttävät meikkipäät. Tuomariston kannalta hankalin yhdistelmä on tumma hevonen, mustat kamat ja mustiin pukeutunut vikeltäjä. Kokomusta ratsukko tekee varsinkin perusliikkeiden arvioinnin hankalaksi, mikä ei välttämättä ole vikeltäjän etu.
Tuomarit taitavatkin haikailla takaisin vanhoja kunnon raitapukuja. Asuja, joiden molemmissa kyljissä ja jaloissa on raidat, näkee edelleen toisinaan perusliikepukuina. Raitojen ansiosta tuomareiden on helppo erottaa vikeltäjän linjat. Aikanaan Suomessa vikellettiin lähes järjestään raidat jaloissa. Raita-asujen kulta-aika kuitenkin hiipui jossakin 2010-lukua lähestyttäessä.
Tuomariston suosikkiasu voisi siis ehkä olla yksinkertainen, kirkkaanvärinen, raidoin koristeltu puku. Ei ihokangasta eikä rooliasu-viboja. Yksinkertainen, raikas meikki – enemmän tyyliin koulun kevätjuhlat kuin baari-ilta. Hiukset siististi kiinni.
En silti raaski ajatella vikellyspukua ja siihen liittyvää ehostusta vain jonain raidallisena pakollisena pahana. Muodissa, myös vikellysmuodissa, on niin paljon ulottuvuuksia, että olisi sääli jättää ne käyttämättä. Tyyli on mielipideasia ja itseilmaisua myös vikellysareenalla.
Jätän tähän loppuun vielä tiivistetyt vinkkini pukuun ja meikkiin liittyen.
Puku: Älä lähde bikineissä
Strategisten paikkojen pitää peittyä muullakin kuin ihokankaalla. Niiden pitää peittyä myös ylösalaisin, puvun valuessa ja kankaan ollessa rypyssä. Ihokangas käy vain paikkoihin, joista voisit mielelläsi näyttää oikeaakin ihoa. Jos epäilet, että asusi on liian paljastava, se todennäköisesti on. Hienokin suoritus menee katsojalta ohi, jos pitää jännittää, pulpahtaako tissi tai pakara esiin.
Meikki: Meikkaa, älä maskeeraa
Seison edelleen sen takana, että kisameikissä enemmän on enemmän. Meikki ei kisoissa ole mikään välttämättömyys, mutta jos sitä haluaa käyttää, kannattaa laittaa sen verran, että ehostus näkyy katsomoonkin. Teatterimaski ei kuitenkaan ole tarpeen. Musiikin, liikkeen ja puvun pitäisi tuoda teema niin hyvin esiin, ettei merirosvon silmälappua, kissanviiksiä tai muita naamaan maalattuja kiehkuroita tarvita.
Mitä mieltä te olette? Millainen on paras puku ja missä menevät hyvän maun rajat?
