Vuoden 2015 oheiset

Meillä on vikellyksestä lomaa loppiaisen yli. Jotta lomalla ei tulisi tylsää, keräsin tähän kaikki tänä vuonna julkaisemani oheiset. Niitä voi tehdä, jos kyllästyy köllöttelyyn. Älkää kuitenkaan ottako paineita. On hyvä, jos jaksaa joululomalla harrastaa jotain kivaa liikunnaksi laskettavaa, mutta itseään ei ole hyvä rääkätä vuoden jokaisena päivänä. Eli oman fiiliksen mukaan ja niin, että pystytte hyödyntämään loman palautumisaikana niin keholle kuin aivoillekin.

Tätä postausta tehdessäni huomasin, että blogin sivupalkista on puuttunut arkisto. Nyt ongelma on korjattu, ja löydätte kaikki postaukset näppärästi sivupalkista.

Tältä vuosi 2015 näytti oheisten suhteen:

Viikolla 13 en ilmeisesti osannut päättää, mitä osa-aluetta oikein treenauttaisin, joten ohjelmassa oli sekä kehon- että mielenhallintaa. Voittopuhe on edelleen erinomainen harjoitus, jonka voi kaiken muun hyvän lisäksi tehdä sohvalla maaten. Ei muuta kuin tavoite mieleen ja kirjoittamaan!

Viikolla 14 oltiin perusasioiden äärellä: juostiin ja mielikuvaharjoiteltiin.

Viikko 15 edelsi hevosmessuja ja kisoja, joten oheinen sisälsi pelkkää venyttelyä.

Viikon 16 oheinen oli, yllättävää kyllä (keskellä kisakautta), vapaaohjelmaluonnos. Jos oma vapaaohjelma tökkii ja haluat saada aivoja uusille urille, kokeile ohjelman piirtämistä jollekulle muulle.

Viikolla 17 puuskutettiin Geron lihaskuntotreenin tahtiin.

Viikolla 18 en kelpuuttanut mitä tahansa kestävyysharjoittelua. Juoksua, mars!

Viikolla 19 treenattiin ikinuorta klassikkoa, vikeltäjän perusjumppaa. Suosittelen.

Viikon 20 oheista tehdessäni olin kipeänä, mutta lopputulos oli ihan kohtalainen lihaskuntoharjoitus.

Viikolla 21 kuumottelin omia vikeltäjiäni laiskuudesta ja julkaisin ”itse keksittävän oheisen”, koska olin liian laiska keksimään parempaa.

Viikon 22 oheinen oli perusliiketreeni kotona. Perusliikkeiden harjoittelu omassa huoneessa saattaa tuntua älyvapaalta, mutta se todella palkitsee hevosen selässä. Tämä on taas niitä oheisia, joita suosittelen.

Viikolla 23 tehtiin vapaaohjelmia kotona, koska edellisellä viikolla oli tehty treeneissäkin.

Viikolla 24 odotettiin Takkulan kisoja, venyteltiin ja mielikuvaharjoiteltiin.

Viikolla 25 suunnattiin ajatukset kohti seuraavaa kisaa. Tämä oheinen on mielestäni oikein onnistunut, vaikka vaatiikin vähän soveltamista, jos sen haluaa tehdä nyt.

Viikko 26 oli Kangasalan-hevostemme lomaviikko, joten vikeltäjillä oli lomaa. No ei vaineskaan, vikeltäjiä rääkkäsin hevostenkin edestä. 

Viikolla 27 muistuttelin ison liikuntamäärän tärkeydestä. Viikon tavoite oli 14 tuntia liikuntaa.

Viikon 28 oheinen oli uusinta viikolta 22, eli perusliikkeitä.

Viikoilla 29 ja 30 oli yhteinen oheinen, ja sekin kierrätystä viikolta 19. Lisäksi listasin tekemistä innokkaille: kokeile vaikka suppausta… Tuntuu hiukkasen kaukaiselta nyt. 

Viikolla 31 olin saanut mielikuvitukseni takaisin, ja esittelin kuningataroheisen. Seison yhä sen takana.

Viikon 32 joka ikisenä päivänä piti tehdä pieni lihaskuntosetti.

Viikon 33 oheinen perustui Milla Kurrosen näkemyksiin siitä, että aktiivisesta notkeudesta ja räjähtävästä voimasta ei olisi haittaa.

Viikolla 34 valmistauduttiin taas kisoihin venyttelemällä ja mielikuvaharjoittelemalla.

Viikolla 35 harjoiteltiin ponnistusvoimaa. Pompputreenin tärkeyttä en voi liikaa korostaa. Tehkää sitä, please, toivoo hevonenkin. 

Viikko 36 oli kisaviikko. Ei mitään uutta tai jännittävää.

Viikolla 37 jakelin henkilökohtaisia oheisia Oulun kisoja varten.

Viikolla 38 kisattiin SM-kisat. Siksi oheisena oli kevyttä jumppaa.

Viikon 39 oheinen oli listata viisi onnistumista kuluneelta kaudelta. Hyvä harjoitus, vaikka itse sanonkin.

Viikolla 40 käynnisteltiin peruskuntokautta lenkkeilemällä ja geroilemalla.

Viikolla 41 otin uusintana kuningataroheisen.

Viikolla 42 palattiin perusasioihin. Olen edelleen sitä mieltä, että kunnollinen, rehellinen punnertaminen on kaiken hyvän alku ja juuri, ellei lasketa sitä, kun kerran teininä hurahdin sadan punnerruksen haasteeseen. Sitä en suosittele. 

Viikon 43 ajan keskityttiin pomppuun.

Viikolla 44 metsästettiin suoraa Geron opeilla. Kaikki rakkaat koukkujalat, tämä on teille.

Viikolla 45 voimailtiin ja lenkkeiltiin, ei mitään sen ihmeellisempää.

Viikoilla 46 ja 47 äherrettiin oman voimatreenin parissa.

Viikolla 48 pohdittiin omia vahvuuksia ja vähän heikkouksiakin. Mikäli päädytte tekemään tämän harjoituksen joskus uudestaan, niin en voi liikaa korostaa sitä, että ideana on keskittyä vahvuuksiin.

Viikko 49 kului YouTubea katsellen ja selkäänhyppyharjoituksia tehden. Viikon 50 oheinen jäi kokonaan välistä maajoukkueleirin ja muiden kiireiden takia.

Viikon 51 oheinen, joka jäi tämän vuoden viimeiseksi, oli varsin perinteinen. Voimaa ja lenkkiä siis.

 

Entä oheisten vuosi 2016? Lähtökohtaisesti aion jatkaa samaan malliin, ja minulla on jo jotain ajatuksia vuoden ensimmäiseksi oheiseksi. Kuulen silti mielelläni näkemyksiänne oheisasiasta. Mitä haluaisitte lisää, mistä haluaisitte eroon, mistä olette hyötyneet?

Hyvinvointi Liikunta

Keppijumppaa lomalaisille

Joululomaa ei ole tarkoitettu kunnonkohotukseen. Olette lomalla oheisista. Varsinaisen liikunnan sijaan ehdotankin, että kun tässä jonkun lomapäivän aamuna heräät pää suklaarasiassa ja suu täynnä neulasia, käärit pyjamanhihasi ja kokeilet jotakin näistä:

1. Pariakron alkeet perheen kanssa
Varminta on aloittaa lentsikasta, jota myös linnuksi kutsutaan.  Onnistumisen mahdollisuus suurenee, jos yläilmoissa lentelevä perheenjäsen yrittää lihasvoimin pitää päänsä sekä jalkansa ylhäällä. Touhua helpottaa myös se, jos nosturina toimiva perheenjäsen asettelee jalkapohjansa lentävän perheenjäsenen lantiolle niin, että varpaat osoittavat lentäjän hartioihin, eivät sivuille. 

2. Kotka-asana
Garudasanassa riittää tekemistä. Jos ei siltä tunnu, mieti näitä: Selkä pitäisi saada pystysuoraan. Asennon pitäisi muistuttaa tuolilla istumista. Kämmenet  pitäisi saada vastakkain, vaikkei se arkijärjellä tunnu mahdolliselta. 

3. Kynä lattialta
Ninan verkkareissa -blogissa vuonna 2013 ilmestynyt liikkuvuustesti on edelleen hauska. Olen joskus onnistunut tässä, mutta en kyllä saa päähäni miten. 

4. Ihmissolmu-keppijumppa
Vikellysvalmentaja Aime Nederström-Alangon valmennettavat kertoivat viime maajoukkueleirillä hauskasta liikkuvuustestistä, josta tein Instagramiin videon (ilmeni, että täällä asuvan miehen tabletissa on taikaominaisuus, jota Instagram-videoksikin kutsutaan). Tarkoitus on siis hivuttaa keppi selkäpuolelta alaspäin ja lopulta takaisin kehon etupuolelle. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: hauskaa joulua kaikille teille, jotka ilahdutatte minua lukemalla blogiani! 

Hyvinvointi Liikunta