ONNELLISUUS

Moikka!

Oletko onnellinen? Itse voin vilpittömästi sanoa olevani onnellinen. En ole aina ollut onnellinen ja minulla on ollut vaikeuksia ajatella asioita positiivisuuden kautta. Voin rehellisesti sanoa, että viimeisen vuoden aikana olen vasta pikkuhiljaa oppinut näkemään huonoistakin asioista myös sen positiivisen puolen. Muutenkin olen oppinut ajattelemaan: ”no mitä sitten”? Mitä sitten jos en näe poikaystävääni kolmeen viikkoon? Mitä sitten jos suunnitelmat eivät mene niin kuin olin ajatellut? Mitä sitten jos auto meni rikki? Kaikesta selviää, eikä asiat ole yleensä niin isoja kuin ne ensin päässään ajattelee.

Olen niin onnellinen minun ihanista ystävistä, jotka oikeasti kannustavat minua tekemään asioita mistä nautin. Olen onnellinen, että minulla on hyvä perhe. Olen niin onnellinen, että minulla on poikaystävä joka ymmärtää ja tukee minua kaikissa asioissa. Olen onnellinen, että saan elää tätä elämää ihanien ihmisten ympäröimänä. Kiitos siis teille. Muistakaa aina aika ajoin sanoa läheisillenne kuinka välitätte.

Mielestäni elämästä pitää ehdottomasti poistaa ihmisiä, ketkä vievät huonolla tavalla sinun energiaasi ja eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet. Elämä pitää taas täyttää sellaisilla ihmisillä kenestä saat hyvää energiaa ja keiden kanssa oikeasti tykkäät olla.

Kukaan ei voi olla koko ajan onnellinen. Aina sattuu vastoinkäymisiä. Tärkeintä on, että asiat käsittelee ja jatkaa elämää eteenpäin. Yleensä huonoistakin asioista voi löytää jotain hyvää. Virheistä oppii, huonoista ihmissuhteista oppii ja vastoinkäymisistä oppii. Kaikesta selviää.

Onnellisuuteen voi opetella. Listaa joka päivä esimerkiksi viisi asiaa mistä olit onnellinen sinä päivänä tai mitkä saivat sinut hyvälle tuulelle. Muistuta aina itsellesi mitkä asiat sinulla ovat hyvin ja mistä olet onnellinen. Mitä enemmän ajattelet hyviä asioita elämästäsi, sen paremmin ne jäävät myös mieleesi. Nauti elämästäsi, sillä niitä on vain yksi (ehkä, en voi tietää, mutta oleta niin). 😀

Kiitos kun luit!

Hyvinvointi Rakkaus Ystävät ja perhe Mieli

Oletko ylpeä itsestäsi?

Moi!

Jatkuvasti vaadimme itseltämme liikaa. Täytyy koko ajan suorittaa ja suorittaa, että on riittävä. Milloin viimeksi olet pysähtynyt hetkeen ja miettinyt:”Vau tein tämän, olen kyllä ylpeä itsestäni”! Olisi hyvä pysähtyä välillä miettimään kaikkia saavutuksiaan ja kiittämään itseään. Usein olemme liian ankaria itsellemme.

Tässä omia saavutuksiani tältä vuodelta:

  1. Uskalsin lähteä mukaan wellnessmallikoulutukseen
  2. Pääsin koulutuksesta suoraan 10 parhaan joukossa semifinaaleihin
  3. Olen kehittänyt omia somejani paljon
  4. Olen tutustunut rohkeasti uusiin ihmisiin
  5. Sain isomman tuntisopparin töissä
  6. Aloin kevytyrittäjäksi

Olen oikeasti todella ylpeä itsestäni ja niin pitäisi olla joka ikisen muunkin. Asian ei tarvitse olla iso, että voi olla ylpeä itsestään. Pitäisi opetella siihen ettei ole itselleen niin ankara. Kun onnistut jossain, niin kehu itseäsi.

Nykymaailma on todella armoton. Välillä elämä ajautuu vain suorittamiseksi, mutta pitäisi muistaa pysähtyä ajoissa. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta uuvuttaa itseäsi työllä ja erilaisilla saavutuksilla. Ota hengähdystauko kun sitä tarvitset. On tärkeää, että pysyt terveenä ja virkeänä.

Olisi hauska kuulla mistä sinä olet ollut ylpeä tänä vuonna? Kiitos kun luit ja palataan. Muista jättää sydän jos tykkäsit! 🙂

 

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Mieli