Raskausviikko 42 (41+0 – 41+6) aloitettiin selvittelemällä minne viimeinen seurantakäynti sovitaan. Neuvolaan päädyttiin ja todettiin siellä kaiken olevan ok. Ei muuta kuin vauvan syntymää odottelemaan.

Itselläni oli kuitenkin ajatus että lauantain yli on selvittävä yhtenä kappaleena, sillä meillä oli ohjelmassa valotaidetapahtuma, jonne minulta oli tulossa kaksi valotaideteosta.

Sain vielä perjantaina iltapäivästä ajan ensiviikolle (rv41+5) käynnistyksen arviointiin OYSsiin. Tällöin ei vielä jännittänyt vaan päällimmäisenä ajatuksena oli saada valotaideteokset valmiiksi.

VKL valovimma

Lauantaina aamu kului ommellen tähtinä toimivien lasipalojen ketjuja viimeiseen teokseen. Äitini tuli vahtimaan poikaa ja sillä välin mies pakkasi autoon toista teosta sekä sen pystyttämiseen tarvittavia välineitä ja työkaluja. Lopulta kohti Siikajokea lähdettiin (nipin napin) aikataulussa.

ValoVimma oli menestys! Teokseni keräsivät kehuja ja Valon keskiössä-teos sai onnistuneesti vierailijat tanssimaan ja ideoimaan erilaisia varjokuvia. Teoksen päällimmäinen tarkoitus oli saada aikaan iloa ja osallistaa vierailijoita, ja sen se myös teki. Tämä oli ensimmäinen tapahtumani itsenäisenä valotaitelijana ja nautin suuresti tästä projektista. Tapahtuma järjestetään uudelleen ensivuonna ja ehdottomasti aion hakea mukaan!

Oma  olo oli kuluvalla viikolla oikein hyvä. Harjoitussupistuksua tuli torstai- ja perjantai-iltoina kun kyykistelin ja kiipeilin teoksieni kanssa olohuoneessa. Lauantaina ValoVimmassa iltaa kohden, juuri ennen tapahtuman loppua ja teosten purkamista tuli muutamia kipeitä tuntemuksia mutta ne loppuivat nopsaa. Välillä teoksia kasatessa ja kiinnittäessä kiinnitin itsekin huomiota omaan ”kömpelyyteeni, heh. Väittäisin että kyykistely ja reipas kävely näin suuren vatsan kanssa on ollut huvittavaa seurattavaa.

Sunnuntaina oli toimeeton olo kun valotaidetapahtuma oli ohitse. Mies päätti lähteä metsälle ja minä ”ehdottelin” Pikkukolmoselle että kun isi tuo paistin, voisi hän alkaa syntyä. Noh, isi oli nähnyt metsällä lintujen sijaan pelkkiä hirvimiehiä, joten sopimuksesta pidettiin kiinni. Ei merkkejä synnytyksen alkamisesta.

Päivä sujui mukavissa tunnelmissa. Leikittiin ja sienestettiin. Me lasten kanssa keräiltiin ensimmäisiä pudonneita vaahteranlehtiä takapihalta ja pussillinen oksia ötökkähotellia varten. Illasta jalat olivat jo niin kipeät että tuli lähinnä makoiltua vain sohvalla. Tuli myös valvottua useampana iltana liiankin pitkään, joten sunnuntaina olinkin ajoissa pedissä.

Maanantaina päätin ottaa rennosti. Lapsi syntyisi kun syntyisi. Kävimme Pakkaspojan kanssa päiväsaunomassa (pikkulöylyissä, poika ei tykkää kuumasta) ja vähän pidemmillä vaunulenkeillä. Pyörähdettiin myös puistossa, jonne en ole enää niin mielelläni kävellyt. Kummasti sain puhtia lisää ajatuksesta että Pikkuinen voisi alkaa pian syntymään.

Ystäväni tuli iltapäivästä kylään ja oli ihanaa päästä puhumaan muustakin kuin vauvasta ja siitä milloin hän syntyy. Join myös extrakupillisen kahvia hyvällä omatunnolla. Illalla tuli vielä siivoiltua, mutta totesin ettei Pikkukolmonen siitä hetkahda.

Tiistai aamuna äitini tuli vahtimaan Pakkaspoikaa ja tytär lähti normaaliin tapaan kouluun. Me lähdettiin OYSsiin synnyttäjien vastaanottoon käynnistyksen arviointiin.

Aamusta jännitti!

Joku tulevista päivistä tulisi olemaan Pikkukolmosen syntymäpäivä!

Tästä teen vielä oman postauksen!