Raskausviikko 19 kuulumiset

Raskausviikko 19 (päivät 18+0 – 18+6) alkoi sokerirasitustestillä. Yllättävän helpolla se meni, vaikka olin varautunut huonoihin oloihin. Viikon kuulumisien pääkohtana on tietysti vappu 🎉

Vappu sijoittui viikonlopulle ja me vietimme tätä juhlaa perheen kanssa. Perjantaina haettiin lapsille vappupallot ja lämmitettiin ulkosaunaa. Lauantaina koristeltiin kotia ilmapalloilla ja serpentiinillä sekä syötiin tyttären toiveesta tortilloja. Pojan päiväuniaikaan askarreltiin tyttären kanssa vappuhuiskat mainoksista.

Lapsille haettiin vappupallot.

Lauantai kului vappuriennoissa. Erilaista ohjelmaa olivat järjestäneet niin paikalliset kaupat sekä kyläyhdistys. Lapset nauttivat erilaisista ohjelmanumeroista ja me aikuiset tapasimme ystäviä sekä minun sisaruksia.

Alkuviikko onkin kulunut juhlan vastapainoksi kiireisissä merkeissä koulutehtävien, viimeisten tenttien ja kodinhoidon ristitulessa. Olen myös auttanut siskoani opinnäytetyön viimeistelyssä. Yöllinen puurtaminen on johtanut valvomiseen, joka taas johtaa seuraavan päivän väsymykseen.

Koleasta säästä huolimatta lähdettiin tiistai-iltana pojan kanssa iltakävelylle ja takaisin tullessa jäin ihastelemaan pihaamme valaisevaa auringonlaskua. Hetkeen pysähtyminen oli juuri silloin sitä mitä kaipasin, ja se olikin oiva muistutus mielen lepuuttamisen tärkeydestä.

Pienelläkin pysähtymisellä ja hengähdyshetkellä voi olla suuria hyvinvoinnillisia vaikutuksia 🙏

Vappuherkkuja

Sokerirasitustestin tuloksia ei ole kuulunut, vaikka olen käynyt päivittäin omakannassa niitä katsomassa. Vappuna nautiskelin simaa, donitsia ja hattaraa vielä hyvällä omatunnolla. Ajattelin että jos raskausajandiabetes sieltä jälleen osuu kohdalle, olen ainakin vappuna herkutellut.

Pikkukolmonen muistuttaa tämän raskausviikon lopulla kooltaan isoa porkkanaa tai mangoa. Maitohampaat ovat muodostuneet ja vauvan iho alkaa muuttua paksummaksi. Sukuelimet ovat nyt kehittyneet ja sukupuoli onkin mahdollista nähdä rakenneultra-tutkimuksessa. Pikkuinen harjoittelee jatkuvasti imemisliikkeitä sekä nielee samalla lapsivettä. Näin suolistoon kertyy hiljalleen jäteaineita, joista muodostuukin vauvan ensimmäinen kakka.

Tällä raskausviikolla vihdoinkin olen alkanut tuntea pieniä liikkeitä. Liikkeet ovat kovin maltillisia ja vielä harvassa, mutta tärkeintä on se että ne viestittävät pikkuisen olevan kunnossa.

Liikkeiden tuntuminen rauhoittaa ja lisää tunnetta siitä että kolmas vauva tosiaan on todellinen ja tulossa <3

perhe ystavat-ja-perhe raskaus-ja-synnytys
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *