Läsnä olemisen taito

Viikonlopulle meidänkin perhe usein sopii kyläilyjä, kerhoilua ja muuta aikaa vievää tekemistä, jotka jäävät usein viikolla tekemättä kiireen ja arkiaikataulujen takia. Paljon teemme perheenä, mutta viikonlopuissa on myös se mahdollisuus, että toinen vanhempi pääsisi käymään jossain ihan itsekseen. Itselleni jääkin usein tunne siitä, että kun viikonloppuisin voi tehdä ja ehtii, niin se on buukattava täyteen ohjelmaa, aikatauluja ja suoritettavia tehtäviä.

Viime viikolla aloin kiinnittää huomiota tulevien kuukausien iltaluentojen määrään ja pakollisiin läsnäoloihin näillä luennoilla. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että yhä vähemmän pystyn olemaan lapsille 100% läsnä, kun he tulevat tarhasta kotiin. Se on käytännössä tervehtimiset ja pikaiset päivän kuulumiset, ja näen lapsia noin tunnin, ennen kuin aloitellaan iltapuuhat.

Tuntui iskulta vasten kasvoja huomata, miten vähän aikaa heidän kanssaan lopulta nyt vietän.

Miten olla tietoisesti läsnä?

Viime viikonlopulle on ainoana suunnitelmana keskittyä viettämään aikaa lasten kanssa. Erityisesti haluan panostaa siihen, että olen läsnä heille. Tietoisen läsnä olemisen taito on tämän ajan trendi, mutta erittäin tärkeä sellainen. Ihmiset ovat kiireisempiä kuin koskaan ja kaikkea suoritetaan. Ei enää osata pysähtyä?

Hidastamalla omaa toimintaa ja vähentämällä äideille ominaista multitaskaamista, voin todella keskittyä olemaan läsnä. Tämä tarkoittaa saatavilla olon sijaan todellista kohtaamista, kuuntelemista, keskittymistä ja huomaamista, sekä meillä myös halimista ja syliin ottamista. En halua sanoa ”Kohta” tai ”Odotatko hetken?”. En siksi, ettei lasten tarvitsisi osata odottaa, vaan siksi että arjessa käytän näitä sanoja liiankin paljon.

Haluan myös panostaa siihen, että arjen perustoiminnot pyörivät rutiinin omaisesti ja näin voi keskittyä siihen olennaiseen. Usein ihmisillä on tapana nähdä asiat vastakkain aseteltuina. Joko olet läsnä tai et ole, joko olet lastesi kanssa tai et ole. Kaikki tämä pohdinta läsnäolosta ei siis tarkoita, ettemmekö voisi kyläillä, kerhoilla tai tehdä jotain tavallista. Tärkein pointti on keskittyä lasten näkökulmiin ja kokea asioita heidän kanssaan, eikä vaan viedä heitä kokemaan jotain, uutisia lukien. Painoarvo annetaan siis yhdessä tekemiselle ja kokemiselle. Ja myöskin niiden hetkien arvostamiselle.

Uskon, että kiireen tunnetilan syntyminen tarttuu minusta hyvin nopeasti muihinkin perheenjäseniin. Tämän takia tietyt rutiinit on hyvä olla arjen toimintoja tukemassa. Kun tiedetään milloin syödään tai pienin nukkuu päiväunet, pystyy suunnittelemaan ja joustamaan aikatauluista esimerkiksi ulkoillessa. Kännykän olen pitänyt mukana, mutta tarkoitus on olla ilman somea.

Viikonloppuna ollaan ulkoilttiin kärryillä ja rattikelkalla, leikittiin lumipalloilla, tutkittiin katuliituja ja kiipeiltiin pitkin lumivuoria. Ulkona viihdyttiin ennakoitua pidempään, mutta joustettiin koska pystyttiin.

Ei tehty mitään kiireellä, vaan pienten tahtisesti. Ja ai että, nautin tästä.

Poika esitteli mielellään kiipeily ja hyppely taitojaan, ja pienimmäinen intoili lumipallojen rikkomista. Elämän pienet ilot <3 Heitä katsellessani todella ymmärsin että ei lasten tarvitse opetella olemaan tietoisesti läsnä hetkessä tai tietoisesti kiinnittää täyttä huomiotaan johonkin mitä he puuhaavat tai mistä ovat innoissaan. Mutta meidän aikuisten täytyy, tai ainakin minun.

Jos en osaa pysähtyä itsekään, miten toimia esimerkkinä lapsille ja opettaa heille hidastamisen tärkeyttä?

Ja kuitenkin, vaikka koulu, opiskelu, alanvaihto yms. ovat minulle ajankohtaisia ja tärkeitä aiheita, vielä tärkeämpää minulle on luoda ja säilyttää läheistä suhdetta elämäni tärkeimpiin, omiin lapsiini. Tietoista läsnä olemista. Sitä uskon, että lapset haluavat ja tarvitsevat minulta.

Onko läsnä olemisen käsite  sinulle tuttu?

Loppuun suositus ja linkkihidasta elämää sivustolle, josta voit halutessasi lukea ja oppia aiheesta lisää.