Raskausviikko 20 kuulumiset
Jälleen raskausviikko vaihtuu seuraavaan. Raskausviikko 20 on kulunut lähinnä sairastellen.
Keskiviikkoiltana alkoi pääkipu, joka muuttui flunssaksi seuraavana päivänä. Nenän tukkoisuuden helpottaessa alkoi liman yskiminen. Äitienpäivän iltana todettiin taudin siirtyneen mieheen ja nyt raskausviikon viimeisenä päivänä koululaiselle nousi lämpöä.
Sairastelun välissä sain viettää ihanan äitienpäivän, viimeisen sellaisen kahden lapsen äitinä.
Ollessani itse lapsi vietimme aina äitien ja isienpäivää, leivottiin kakku ja askarreltiin kortit sekä lahjat. Miehen kotona näitä päiviä ei ole juhlittu, ja olen todella joutunut vääntämään rautalangasta tämän päivän tärkeydestä.
Minulle tämä päivä on tärkeä sillä äitiys on todella merkittävä osa minua ja määrittää suurilta osin elämääni.

En kaipaa kakkua tai hienoja lahjoja, mutta oletan että mies huolehtii aamukahvin sekä lasten kortit tehdyiksi. Tänä vuonna pääsin valmiiseen puuropöytään ja kakun tilalla koreili robotti-imuri! Lahja josta en kyllä osannut kuin haaveilla!
Sain myös tyttären askarteleman avaimenperän, sekä lasten taiteleman kortin.
Äitienpäivänä muistamme myös mummoja ja vierailemmekin sisarusteni kanssa aina oman äitini luona äitienpäivänä. Mummua muistamme perinteisesti kortein ja kukkasin. Tänä vuonna äitini muisti myös minua kukkasin ja kahvipaketin kera.
Raskausoireissa ei ole kerrottavaa. Iltaisin olen tuntenut pieniä liikkeitä ja innolla odottelen niiden vahvistumista.
Tällä viikolla pikkukolmonen muistuttaa kooltaan naurista. Aistikeskuksiin liittyvät hermokeskukset sekä korvaluut kehittyvät ja tämä näkyy (tuntuu) lapsen reaktioissa ympäristöön. Hermokeskusten kehittyessä vauva pystyy tiedostamaan ja yhdistelemään liikkeitään yhä tarkemmin. Vatsassa pikkuinen hikottelee, heittää kuperkeikkoja sekä harjoittelee hengittämistä. Suurimman osan ajasta hän kuitenkin nukkuu. Näillä viikoilla munasarjat tai kivekset kehittyvät ja ihon peittää valkoinen lapsen kina. Päänahkaan alkaa kasvaa pikkuisia hiuksia.
Viikon lopulla raskauden sanotaan olevan puolivälissä. Kohdun yläosa on nyt samassa linjassa navan kanssa ja sen kerrotaankin kasvavan sentin jokaista viikkoa kohden. Jostain luin että painoa olisi pitänyt jo kertyä +6kg lähtöpainoon verrattuna. Näin ei kyllä kohdallani ole, ja valtaosa odottavan äidin painonnoususta tapahtuu toisen lähteen mukaan kuitenkin raskausviikko 20 jälkeen, joten en ole huolissani painon ”liian hitaasta” noususta. Itse uskonkin ettei painon kertyminen ole ”kaavamaista” vaan enemmänkin kiinni odottajan ominaisuuksista ja useista eri tekijöistä.