Tyttö vai poika? uskomuksia joilla selvittää vauvan sukupuolta

Rakenneultra oli meillä toukokuussa, raskausviikolla 22 ja nyt kun heinäkuu on vaihtumassa elokuuksi alkavat ajatukset taas harhailla mahdollisuudessa saada tietää lapsen sukupuoli.

Minulle itselleni tärkeintä on että pikkukolmonen voi hyvin. Sukupuolesta minulla ei ollut edes toivetta, minulla on jo yksi tyttö ja yksi poika. Totesinkin miehelle ennen ultraa että en välttämättä haluaisi tietää sukupuolta ollenkaan ennen pikkuisen syntymää. Tähän Mies totesi että hän haluaa kyllä tietää.

Pohdin että voisimmekohan ultrassa pyytää sukupuolen paperille? Mies voisi sen katsoa ja näin minä saisin tietää vasta myöhemmin? Onkohan tallainen kuinka tavallista. Paikan päällä kerroin että Mies haluaisi tietää sukupuolen mutta minä en. Lääkäri ja hoitaja tuumivat että onnistuuhan se. Minulle näkyvä näyttö suljettiin, lääkäri ultrasi ja hoitaja kirjoitti paperille veikkauksensa. Lääkäri nyökytteli ja paperia näytettiin Miehelle.

Onnekseni Mies on todella hyvä pitämään salaisuuksia, enkä ole saanut pientäkään vihiä kuluneen parin kuukauden aikana.

Erilaisista tuntemuksista ja raskausoireista on ennustettu lapsen sukupuolta.

Aiemmissa raskauksissa minulla on ollut alusta asti aavistus syntyvän lapsen sukupuolesta. Tällä kertaa minulla ei ole aavistustakaan. Olin ensin ajatellut että saataisiin toinen poika, ja ensimmäiset sykkeet neuvolassa saivatkin minut ajattelemaan että tulokas voisi olla myös tyttö. Toiselle pojalle minulla olisi yksi nimi valmiina, ja olen tästäkin miehelle ääneen maininnut.

Koska olen halunnut pitää itseäni jännityksessä ja jättää sukupuolen selvittämisen myöhäisempään ajankohtaan olen koettanut etsiä ”vanhan kansan ennusmerkkejä” vauvan sukupuolesta. Tykkään näistä uskomuksista muutenkin aina sään ennustamisesta, monenlaiseen taikauskoon.

Kartoitin uskomuksia instagramin puolella ja kolusin läpi internetin tarjontaa. Näitä keinoja selvittää vauvan sukupuolta tuntuu olevan PALJON. Tässä arvioita omista raskauksista ja pikkukolmosesta:

Molemmissa raskauksissa vauvojen sykkeet ovat ennustaneet oikein vauvojen sukupuolta. Tässä raskaudessa sykkeet ovat olleet kahta viimeisintä kertaa lukuunottamatta korkealla. Yli 140 sykkeen kerrotaan enteilevän tyttöä ja alle 140 poikaa. Tytärtä odottaessa vatsa oli pieni, pysty eikä näkynyt takaa, poikaa odottaessa taas päinvastoin. Ennustukset vatsanmuodon perusteella menivät siis täysin oikein.Vatsan muodosta en osaa itse päätellä mitään. Vatsa on kapeampi kuin viimeraskaudessa muttei mielestäni ole ylhäällä eikä alhaalla. Ystäväni vanhemmat tuumivat kuvien perusteella että selvä tyttömasu on tällä kertaa kysymyksessä.

Oma vointini on ollut pelottavan rauhallinen koko raskauden ajan, tämä kuulemma enteilee poikaa. Pahoinvointi taas enteilisi tyttöä. (En kyllä ole voinut pahoin yhdessäkään raskaudessa, eli minulla pitäisi olla jo ennestään kaksi poikaa).

Vanha tuttu edelliseltä raskausajalta, Rennie.

Närästys taas viittaisi poikaan ja närästämättömyys tyttöön. Nämä ovat pitäneet minulla paikkansa edellisissä raskauksissa. Tähän mennessä pieni alkuraskauden närästys on muuttunut huomattavasti suuremmaksi, eli olisi merkki pojasta.

Kuulemma myös mieliteoista voidaan ennustaa lapsen sukupuolta, tytöstä himoitset makeaa tai hedelmiä ja pojasta suolaista tai liharuokia. Tässä raskaudessa en ole oikeastaan himoinnut mitään. Herkkuina maistuvat karkit, hedelmät sekä suolaiset naposteltavat.

Tyttö vaikuttaa äidin mielentilaan tekemällä hänestä ärtyneen kun taas poika saa aikaan lempeyden tunteita. Tältä kantilta ajateltuna pikkukolmonen voisi olla tyttö, sillä hermot ovat olleet koetuksella. Tosin Pakkaspojan uhmalla saattaa olla tekemistä tämän kanssa.

Olen kuullut myös sanottavan että ” tytär vie äidin kauneuden”. Iho-ongelmia tai tappoväsymystä minulla ei ole liiemmin ollut, mutten ole myöskään kokenut ”raskauden hehkun” sattuneen kohdalleni. Menisikö tästä ääni kuitenkin pojalle.

Myös linea negrasta voidaan päätellä jotain, pitkälle jatkuvan viiva on pojan merkki ja matalalle jäävä viiva taas kertoo tytöstä. Tähän jos olisi uskominen minulla olisi kaksi poikaa. Tässä raskaudessa koko viivaa ei vielä ole näkynyt, ja tämä onkin aiheuttanut ihmettelyä. Näin raskaudet voivat olla samalla henkilöllä erilaisia keskenään.

Myös suonen vedon ja jalkojen palelun on uskottu kertovan poikavauvasta, tyttö vauvan odottajan jalkoja taas ei palele. Minn jalkojani palelee lähes aina, suurimman osan vuodesta.

Kiinalainen syntymäkakenteri lupailee minun ikäni ja hedelmöityskuukauden mukaan poikaa.

Makuuhuoneen feng shui taas paljastaa että koska sänkymme on poikittain lattialautoihin nähden on vauva tyttö.

Tähän mennessä ennusmerkit lupailevat siis 5 ääntä tytölle ja 5 pojalle. Perinteinen sormuksen pyöritys vatsan päällä-testi on vielä tekemättä. Ehkä voisin tähänkin vaihtoehtoon vielä kokeilla.

Tyttö vai poikamasu?

Saako vauvan sukupuolta sitten toivoa? Tässä on aihe joka jakaa ihmisiä. Esikoista odottaessani minulle oli tärkeää että lapsi oli tyttö. Ajattelin koko raskauden vauvan tytöksi ja näin sitten olikin. Poikaa taas odottaessani ajattelin kokoajan että tulokas on poika ja toivoinkin poikaa. Molempien odotuksen aikainen työnimi oli myös selvästi sukupuolelleen sopiva. Pikkukolmosen kohdalla työnimikin on sukupuolineutraali.

Pian on kuitenkin luvassa vauvalle pidettävät juhlat, joissa sukupuoli selviää niin minulle, sukulaisille kuin lähimmille ystävillekin <3

Perhe Ystävät ja perhe Raskaus ja synnytys Ajattelin tänään