Raskausviikko 41 aloiteltiin neuvolan tarkastuksella. Verenpaineet normaalit, pissa puhdas ja Pikkukolmosella oli myös sykkeet kunnossa. Painoakin oli tullut jälleen vähän lisää. Poikaa en ottanut tällä kertaa mukaan, sillä mies meni töihin hieman myöhemmin ja oli kotosalla hänen kanssaan. Terveydenhoitaja kertoi tekevänsä yliaikais-lähetteen OYSsiin ja että ensiviikolla joku varmasti ottaisi yhteyttä. Uutta aikaa ei enää neuvolaan varattu, mutta sovittiin että ilmoitan mikäli aika ei olisi vielä ensiviikolle, sillä jossain pitäisi ensiviikon aikana käydä seurattavana.
Pikkusiskoa innokkaina odotellaan.
Ohi lasketusta-ajasta
Nyt kun laskettuaika oli virallisesti ohitettu alkoi tytär kysellä milloin Pikkukolmonen oikein syntyisi?
Entä jos hän olisi koulussa kun vauva syntyy ja tulisiko joku heitä hoitamaan kun olemme sairaalassa. Kerroin että Pikkusisko syntyy sitten kun hän on siihen valmis ja että hänelle varmasti ilmoittaisin mikäli emme olisikaan kotona kun hän pääsee koulusta.
Viikonloppuna vietettiin perheen keskistä päivää, tosin mies lähti iltapäivästä metsälle ja palasi vasta pimeän tultua. Päivällä sain kiinnitettyä valonauhan isompaan teokseen testiksi kun tytär vahti Pakkaspoikaa. Itse olen joka ilta koettanut saada valotaideteokset eteenpäin ja hieman jo stressaa se että suunnitelmani eivät ehtisikään valmiiksi ajoissa. Valitettavasti mies ei tullut auttamaan palattuaan (vaikka niin lupaili), joten kykin itsekseni ties missä asennoissa. Tämän seurauksena ei tullut supisteluja, mutta kyllä Pikkuinen selvästi painaa alakertaan eri tavalla kuin aiemmin.
Sunnuntaina meillä oli tytön kanssa jälleen Pohjois-Viena-seuran lasten kerho. Kerhossa oltiin jälleen jännitetty saavunko Pikkuisen kanssa, tai sattuisinko olemaan juuri tänä aikana synnyttämässä. Kerhossa meidän on otettu ihanasti vastaan ja tuntuu kuin olisin tuntenut nämä ihmiset jo pidempään, vaikka alle vuosi ollaan tytön kanssa kerhoiltu. Kyllä yhteiset juuret sekä kielen ja kulttuurin opiskelu yhdistää ihmisiä erityisellä tavalla. Paljastin kerholaisille että olen haaveillut Pikkukolmoselle karjalaista nimeä omasta suvusta. Lupailin myös että ilmoittelen kerhon whats app-ryhmään kun pieni syntyy.
Yliaikaisuustarkistus ja yleistä häsellystä terveydenhuollossa
Viikon alussa odottelin että minuun otettaisiin yhteyttä yliaikaisuuteen liittyen. Keskiviikkona lähetin viestiä terveydenhoitajalleni ettei sairaalasta ole kuulunut ja että pitäisikö meillä jo varailla aikaa neuvolaan. Tästä seurasikin melkoinen häsellys, sillä neuvolaan oli vapaana tyyliin yksi vapaa aika sille viikkoa. OYS ja neuvola eivät keskenään ilmeisesti ole tietoisia käytänteistä ja vaadittiin monia puheluita suuntaan jos toiseen, että saatiin selväksi miten mikäkin taho toimii. Lopulta äitiyspolilta joku ihana kätilö otti ohjat käsiinsä ja selvitti minulle miten heillä toimitaan. OYS antaa nykyisin aina yliaikais-ajan rv 41+5 ja aika varataan odottajalle kuitenkin vasta muutamia päiviä aiemmin. Seuraavana päivänä sain sovittua, että menisin jo samana päivänä peruutusajalle omalle terveydenhoitajalleni. Tästä olin mielissäni, sillä luotan omaan terveydenhoitajaani, ja jatkuva eri henkilöillä käyminen tuntuu stressaavalta kun kaikki asiat pitää aina selvittää juurta jaksain alusta.
Raskausviikko 41 virallinen masukuva.
Viime hetken hankintoja
En ole jaksanut kyläillä missään, mutta siskoni ja äitini ovat kyläilleet välillä meillä. Ystäviä emme ole saaneet vieraiksi, sillä kukapa haluaisi ottaa riskiä saada koronatartunta. Vauvalle saimme tuttavilta turvakaukalon sekä unipesän. Kaukalon hankkiminen meni todella viimehetkeen, sillä halusin sellaisen joka on saanut vähintään hyvän arvosanan autoliiton teettämissä testeissä, ja kiinnitykseen piti olla sekä isofix- että turvavyökiinnitys mahdollisuus. Juuri kun olin löytänyt sopivan paikallisen liikkeen valikoimasta, miehen työkaveri tarjosikin heidän pienimmällä ollutta. Käytettyä en uskaltaisi ostaa, mutta koska nyt kaukalo tuli tutulta päätettiin ottaa kaukalovastaan ja uskoa ettei sitä ole kolaroitu. Olen pohdiskellut myös muita hankintoja, onko tullut aiemmin hutiostoja ja mitä olisi tarvittu. Tuttipullot ja itkuhälyttimet ovat itselläni aiemmin jääneet kaappeihin käyttämättömiksi.
Muuten olemme elelleet tavallista arkea. Enimmäkseen olemme ulkoilleet omalla pihalla ja tehneet pieniä vaunulenkkejä Pakkaspojan kanssa. Illat ovat kuluneet valotaiteen parissa ja on tullut valvottua ihan liian myöhään. Onneksi Pikkukolmonen on kuitenkin antanut minun nukkua, eikä selkäkään ole vaivannut öisin. Muuten oloissani ei ole tapahtunut suurempia muutoksia, Rennietä kuluu ja välillä selkään sattuu. Pikkuinen on alkanut välillä painaa alaspäin (erityisesti iltaisin), mutta koska vatsa ei kovetu kauttaaltaan en tulkitse näitä edes harjoitussupistuksiksi. Ennemminkin tuntuu sille, että vauva puskee päätään lantiota vasten.
Pakkaspoika on uhmaillut kovasti ja hänellä on jokin vaihe jonka mukaan kaikesta pitäisi päättää itse. Tai oikeastaan mikään mitä hänelle ehdottaa ei kelpaa oli se sitten lasi mehua, vaipan vaihto tai ulos lähteminen. Onneksi syli on se mikä lohduttaa lopulta parhaiten, oli syynä harmitukseen sitten t-paidan kutittava lappu tai se ettei ruokaan saa laittaa liikaa ketsuppia.
Pikkukolmosesta ei sitten tullutkaan syyskuinen, vaan syntymäkuukausi kallistuu lokakuun puolelle. Ensimmäiset harjoitussupistukset sain ensimmäisenä päivänä kun poika onnistui heittämään hiekkaa silmilleni ja takkini sisään. Ehkäpä ärsytys-käyrän nousu olisikin minulla synnytyksen käynnistävä tekijä? Toiveissa on kuitenkin ettei Pikkuinen ihan vielä syntyisi ja saisin rauhassa hoitaa valotaidetapahtuman alta pois.
Pikkukolmosesta tuleekin syyskuisen sijaan lokakuinen.
Raskausviikon viimeinen päivä alkoi mukavasti kun lähdettiin siskoni ja tädin kanssa kiertämään suvun hautoja syyskuntoon, haravoitiin lehdet ja vaihdettiin kesäkukkien tilalle syyskukkia. Kotiin lähtiessä nostin pojan rattaita peräkonttiin kun tuulenpuuska paiskasi auton peräkontinluukun päin näköä. Otsaan sain melkoisen kuhmun ja jollei pipo olisi ollut välissä olisi varmasti tullut tikkausta kaipaava vekki. Päähän siitä tuli kipeäksi, mutta onneksi ei muita seuraamuksia. Säikähdyksellä siis selvittiin.
