Raskaana olemisen sanotaan olevan tunnemyrskyjen aikaa. Minulla raskaus on saanut aikaan voimakkaita tunnetiloja ja olenkin palannut ajatuksissani useasti tilanteisiin jossa minua tai äitinä tekemiäni valintoja on arvostelu, suoraa tai epäsuorasti. Vaikka sanotaankin että odottavasta äidistä tulee hormonien myötä tunneherkkä, en voi enää laittaa näitä ajatuksiani hormonimuutosten piikkiin.

Valitettavasti koen että lähipiiristäni löytyy henkilö jolla on tuntunut usein olevan mielipide joka eroaa omastani, ja tämän hän on tuonut myös esille. Erimieltä voi mielestäni olla myös sopuisasti, ja toista loukkaamatta. Tämän henkilön tapa ilmaista mielipiteitään on kuitenkin sellainen jossa hän nostaa jalustalle omia valintojaan ja arvostelee tai lyttää omiani. Aiheita ovat olleet mm. opiskeluni pienten lasten kanssa, se että koen arjen ja tahtoikäisen vauhtitaaperon toisinaan kuormittavana, sekä pojan nukkumiset (nukkumatta jättämiset) ja rinnalla olo.

Ristiriita tilanteissa olen vetäytynyt ja ollut hiljaa. Niellyt oman mielipiteeni ja ajatellut että asioita voisi ilmaista muullakin tavoin.

”Toisesta sisään, ja toisesta ulos” Sanotaan.

Mutta eivät minun valintojani arvostelevat kommentit useinkaan mene toisesta korvasta ulos. Ne jäävät ajatuksiini pyörimään ja saavat kyseenalaistamaan tekemiäni valintoja. Miettimään eikö 8kk ikäistä voinutkaan jättää isälleen jotta voisin opiskella, olisiko imetys pitänyt jo lopettaa, eikö kaksivuotiaalla ole hyvät olot päivähoidossa kun lasta ei sinne kannata laittaa. Kommentit joilla vähätellään minun jaksamistani ja taitojani äitinä myös satuttavat. Enkö minä saa olla väsynyt, turhautunut, yksinäinen ja kokata mahdollisimman helppoa ruokaa?

Ensimmäinen tallainen kommentti jonka muistan oli vastauksena siihen että kerroin ettei synnytys mennyt todellakaan hyvin ja olo on kuin rekan alle jääneellä. ”On sitä naiset ennenkin synnyttäneet” Koin etten saisi sanoa mitä tunnen, ettei minun tunteillani tai kokemuksillani ollut merkitystä.

Olen jo pitkään kokenut tämän ihmissuhteen kuormittavana, ja silti tuntenut myös suurta syyllisyyttä mikäli emme ole tietyin väliajoin kyläilleet kyseisessä paikassa.

Olen pyrkinyt ymmärtämään miksi toinen osapuoli tekee niin kuin tekee, ja sanoo niin kuin sanoo.

Olen myös miettinyt pitkään mitä tekisin asialle. Miten minun olisi järkevintä reagoida tähän tilanteeseen joka aiheuttaa minulle itselleni pahaa mieltä ja stressiä. Lapset kuitenkin kyläilevät kyseisessä taloudessa mielellään. Toimivien ihmissuhteiden sanotaan lisäävän mielen sekä aivojen hyvinvointia. Käännän tämän siis niin että kuormittava ihmissuhde ei ainakaan lisää mieleni hyvinvointia ja jotain on pakko tehdä.

Tulin siihen tulokseen että olen itse vastuussa omista tunteistani ja kokemuksistani, ja tehokkain keino välttää huonot kokemukset on olla menemättä kyseisen henkilön vaikutuspiiriin. Näin minimoin stressin ja mies saa olla se joka vie lapsia tulevaisuudessa tähän paikkaan kyläilemään. Sanoin miehelle että tarvitsen tauon. Hän ei sanonut vastaan. Tämä vaati itseltäni rohkeutta, mutta se oli tehtävä vähintään oman hyvinvointini takia.

Kun joku ei arvosta sinua, ole sinulle mukava ja hänen käytöksensä aiheuttaa tarpeetonta kuormitusta voi tämän henkilön rajata elämässään vähän kauemmas. Vihoissa olemiseen en usko, sillä negatiivisuus ja kauna ovat todella raskaita kannettavia. Pyrinkin tällä ratkaisulla rauhoittamaan tilanteen omassa päässäni ja ehkä keksin vielä jonkin keinon tilanteen selättämiseen.

Mutta nyt minä tarvitsin tauon.

Löysin rohkeutta toteuttaa sen ja tämän valinnan suhteen uskon tehneeni oikean valinnan, sanoivat muut mitä hyvänsä.