Toisen huomioiminen parisuhteessa ja vuosipäivälahja

Toisen huomioiminen parisuhteessa ja vuosipäivälahja

Me juhlistettiin vastikään seurustelun vuosipäivää. Ei olla naimisissa, joten tämä päivä on sillä tavalla spesiaali ja huomioimisen arvoinen. Kahdeksan vuotta sitten molemmat totesivat ääneen sen, mitä toivoi toisenkin tuntevan. Haluttiin jakaa tulevaisuutta yhdessä ja katsoa minne se vie.

Kävin itse hakemassa pienen muistamisen kumppanin suosiman pullon muodossa, muttei me kuitenkaan mitään suurempia ollut suunniteltu tai sovittu lahjojen ostamisista. Alkuperäisenä aikomuksenani oli noutaa herkkuja kokoperheen leffailtaa varten ja miehelle hänen suosikkisuklaatansa, mutta ajanpuutteessa kipaisin nopeasti Alkon kautta.

Arjen pyörityksessä rutiinit on kultaa, joten keskellä viikkoa kun elettiin ei tehty aikatauluihin suuria muutoksia. Mies haki lasten toiveesta meille pitsaa ruuaksi, kokista juomaksi ja minäkin sain ruualle oman punaviinin (En pyytänyt, mies toi yllätyksenä). Illalla lapset katselivat hetken elokuvaa ja me miehen kanssa valmistettiin yhteistuumin vadelmahilloa.

Vuosipäivälahja miehelle.

Tarviiko aina olla puitteet viimeisen päälle, kun juhlistetaan merkkipäivää?

Oma vastaukseni otsikon kysymykseen: Mielestäni ei tarvitse. Lahjoja, kukkapuskia ja ”parisuhteen laatuaikaa” tärkeämpiä ovat toisen huomioiminen, kiittäminen, molemminpuolinen kunnioitus ja toisen auttaminen siinä perus arjessa.

Vuosipäiväksi en ajatellutkaan saavani sen kummemmin lahjoja, enkä ollut yllättynyt tai pettynyt kun mies palasi kotiin töistänsä lasten kanssa ja ilman lahjoja. Pienet eleet kuten halaaminen, suudelma tai kehuminen voivat vaikuttaa toisen tunnetilaan ja energiaan nostattavasti. Me kysyttiin toisiltamme, että miten päivä on mennyt ja minäkin suulaana ihmisenä keskityin kuuntelemaan mitä mies vastasi. Se, että kokee olevansa tärkeä, tulevansa kuulluksi ja nähdyksi on varmasti kukkapuskaa parempi huomionosoitus.

Tiedän, että jotkut odottavat paljon suurempia eleitä kuin suukkoa poskelle. Paras vinkki on kysyä tätä omalta kumppanilta hyvissä ajoin, mitä mieltä te olette erityisistä päivistä, muistetaanko vai eikö huomioida mitenkään.

Nyt jälkeenpäin pohdin, että yhteinen aika olisi toki ollut ihana yllätys ja tervetulluttakin. Toisaalta, toiselle olisi mielellään lahjoittanut omaa aikaa käydä vaikka kavereiden luona tai lenkillä ja olisin itse voinut hoitaa arjen askareita ja lasten ruokailun.

Toisen huomioiminen parisuhteessa

Puolison huomioiminen perhearjessa on tärkeää parisuhteen hyvinvoinnin kannalta. Näillä pienillä teoilla voit tehdä arjesta mukavampaa ja vahvistaa suhdettanne:

  1. Pienet eleet: Yksinkertaiset asiat, kuten halaus tai suukko. Kuppiin kaadettu kahvi tai valmiiksi tehty voileipä. Pienet rakkaudenosoitukset päivittäin vahvistavat yhteyttä.
  2. Kuunteleminen: Osoita, että kuuntelet ja arvostat kumppanisi ajatuksia ja tunteita. Kysy, miten hänen päivänsä on mennyt, ja ole aidosti kiinnostunut.
  3. Yhteinen aika: Varaa aikaa yhteisille hetkille, vaikka se olisi vain lyhyt kävelylenkki tai kahvihetki. Laadukas aika yhdessä vahvistaa suhdetta.
  4. Kiitollisuus: Muista kiittää kumppaniasi pienistäkin asioista. Kiitollisuuden osoittaminen lisää positiivista ilmapiiriä.
  5. Yllätykset: Pienet yllätykset, kuten lempiruoka tai käsinkirjoitettu viesti, voivat tuoda iloa arkeen ja osoittavat, että ajattelet kumppaniasi.
  6. Tukeminen: Ole tukena niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Näytä, että olet luotettava ja että kumppanisi voi aina luottaa sinuun.
  7. Yhteiset tavoitteet: Keskustelkaa yhteisistä tavoitteista ja unelmista. Yhteinen suunnittelu ja tavoitteiden saavuttaminen vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta.
  8. Oman ajan kunnioittaminen: Tasapainon löytäminen yhteisen ja molempien oman ajan välillä on tärkeää.

Vuosipäivälahjaideoita

Ja jos välttämättä haluaa lahjan ostaa, niin tästä vinkit lahjoihin:

  • Mieleinen koru
  • Herkkuja ja kukkia
  • Yhteistä aikaa esim. elokuva, kävelylenkki
  • Elämyslahja jota toinen on toivonut
  • Yllätys reissu jonnekin, minne toinen on toivonut pääsevänsä
  • Valmista yllätys päivällinen, tai menkää syömään yhdessä
  • Lahjaksi voi myös hankkia kumppanin harrastuksiin liittyvää hyötytavaraa, kosmetiikkaa, design esineen, vaatteen tai perinteisen kahvikupin vastaanottajaa miellyttävällä kuvalla tai tekstillä

ja jos olet luovempi:

  • Kirjoita runo tai laulu, ja esitä se
  • Osta kortti tai kirjoita kirje.
  • -Kirjoita sinne kaunis muisto erityisestä päivästänne.
  • -Kirjoita miksi rakkaasi on sinulle tärkeä
  • Maalaa tai piirrä rakkaallesi lahjaksi taulu
  • Koosta kuvakirja yhteisistä muistoista menneistä vuosista (aloita hyvissä ajoin, että tilaus ehtii saapua ennen merkkipäivää)

Toivottavasti näistä ideoista saat poimittua inspiraatiota vuosipäivän viettoon ja kumppanisi huomioimiseen <3

Suhteet Parisuhde Ystävät ja perhe

Aamupala smoothie kaurapuurosta

Aamupala smoothie kaurapuurosta

Tästä alkaa uusi aluevalloitukseni blogin kirjoittamisen ja hyvinvoinnin saralla, nimittäin, tässä tulee ensimmäinen ruoka-aiheinen postaukseni. Idea postaukseen syntyi ihan vahingossa, kun jälleen mietin jo hieman nälkäisenä, että mitä ruokaa tekisin itselleni ja huomasin hellalle jääneen aamupuurokattilan. Päätin siis tehdä smoothien kaurapuurosta!

Kyselin aiemmin minun Instatilini @unelmana_tasapaino seuraajiltani, että kiinnostaisiko heitä nähdä enemmän ruokakuvia ja ehkä ohjeitakin? Vastaukset yllättivät, sillä useampi oli vastannut kysymykseen myöntävästi. Jaoin tänään Instagramin puolelle Reelsin minun päiväruuasta, joka valmistui alle 15 minuutin pohjanaan aamulta jäänyt ylimääräinen puuro.

Lopputulos on itseasiassa täydellinen valinta aamupalaksi.

Kyseessä on smoothie bowl kaurapuurosta, johon ei tule lisättyä sokeria, vaan makeutus tapahtuu kookoshiutaleilla ja marjoilla sekä hedelmillä.Lopputulos on itseasiassa täydellinen aamupalaksi, ja maistuu varmasti myös välipalana.

Meillä tuppaa usein jäämään ylimääräistä puuroa aamupaloilta, ja inhoan hävikkiä, joten tämä on loistava ohje myös hävikkipuuron torjumiseen.

Päätin siis, että jaan tännekin ohjeen tästä täyttävästä Aamupala smoothiesta, jonka pohjana toimii jo kylmennyt kaurapuuro. Ohje on maidoton, gluteeniton, sokeriton eli oikein sopiva itselleni vatsavaivaiselle, jolle monetkaan ruokaohjeet eivät sovi.

Aamupala Smoothie (bowl) kaurapuurosta

Tarvitset:

Kaurapuuroa (tai mitä tahansa valmista puuroa)

notkeutus jogurtilla ja kylmällä vedellä (minulla soijajogurtti)

Kookoshiutaleita (makeuttaa ja kiinteyttää massan tekeytyessään)

marjoja (minulla mustikat)

hedelmiä (minulla kiivi)

Päälle heitin vielä paleo granolaa, joka on siemensekoitus

Valmistusohje:

Laita puuro ensimmäiseksi ja lisää notkistavia ainesosia kunnes seos on juoksevaa. Sekaan voi heittää tässä vaiheessa marjoja ja pilkottuja hedelmiä, jos niitä ei halua syödä palasina smoothien seassa. Lisää kookoshiutaleita haluamasi määrä, sekoita hyvin ja jätä seos juoksevaksi. Kaada smoothie syvälle lautaselle tai kulhoon ja anna tekeytyä siinä reilu 5minuuttia. Pinnalle ripottelin siemensekoitusta, marjoja sekä hedelmiä.

Tässä linkki videoon valmistuksesta instagramissa

Helppo ja nopea smoothie bowl, pääset eroon hävikkipuurosta ja saat maistuvan aamupala smoothien joka sisältää kaurahiutaleita sekä hedelmiä/marjoja. Tämä on myös loistava vaihtoehto kaurapuurolle, mikäli kaipaat vaihtelua mutta epäilet etteivät muut vaihtoehdot täytä. Tämä ohje on kuten puurosi, mutta erimuodossa.

Mitä tuumitte, tuleeko testiin?

Hyvinvointi Ruoka ja juoma