Vantaan kouluammunnan tapahtumat ovat järkyttäneet syvästi kautta maan.

Itse valmistauduin etukäteen nelosluokkalaisen mahdollisiin kysymyksiin ja koulu lähetti myös ohjeita ja linkkejä siihen miten käsitellä tapahtumia lapsen kanssa. Me juteltiin rauhassa vanhimman lapsen kanssa ja hän totesi kyllä kuulleensa tapahtumista jo koulussa muilta oppilailta. Kerroin itse hänelle mitä oli tapahtunut ja että jos hänellä nousee mieleen kysyttävää tai haluaa jutella, niin milloin vain voi sanoa että nyt olisi asiaa ja että saa tulla herättämään vaikka keskellä yötä. Esikoinen ei oikeastaan esittänyt suurempia kysymyksiä ja seuraavana päivänä yritin kysellä oliko hänellä noussut mieleen ajatuksia tai kysymyksiä. Ei ollut. Minulle jäi sellainen mielikuva ettei hän oikeastaan ymmärtänyt tilannetta ja sen vakavuutta. Ja varmasti parempi näin.

Meidän perheessä keskustelua aiheesta ja tapahtumien käsittelyä kaipasinkin kipeimmin minä itse.

Oma esikoinen on lähes saman ikäinen kuin lapset joita nämä tapahtumat koskettavat. Lisäksi, olen itse niin arka aseenkäsittelijä että tilanne kuulosti todella epäuskotavalta ja kauhistutti. Meidän perheessä keskustelua aiheesta ja tapahtumien käsittelyä kaipasinkin kipeimmin minä itse. Päällimmäisinä tunteina olivat epäusko, suru ja järkytys. Miten ymmärtää tapahtunutta?

Instagram-tilin päivittäminen tuntui turhalta ja useampi päivä meni jonkinlaisessa sumussa. Huomasin pyöritteleväni päässäni ajatuksia lasten ottamisesta kotikouluun ja pohtivani miten voisin heitä suojella maailmalta. Kävin jatkuvalla syötöllä läpi haasteita, joita omat lapset voisivat kohdata. Lisää kuormaa mielelle lisäsivät aiemmat huomioni ja huoleni. Olen jo pidemmän aikaa ollut huolissani ja seurannut keskustelua siitä, mitä olen kuullut nuorten käyttäytymisestä Oulun keskustassa, ja myös meidän alueella on havaittu erilaista ongelmakäyttäytymistä. Oma turvallisuudentunne otti niin sanotusti lisää ”osumaa” ja kyllä mieli harhaili jos minkälaisissa kuvitelmissa ja kauhuskenaarioissa.

Lopulta oli tehtävä tietoinen päätös siitä, etten seuraa uutisia enkä lue somepostauksien tekstejä. Tapahtumien murehtiminen ja negatiivisten tunnetilojen lietsominen ei veisi minua mihinkään, eikä auttaisi kenenkään asiaa. Ja tärkeimpänä, miten voisin tukea omaa tytärtä tarvittaessa jos itse olen selvästi järkyttynyt ja kauhuissani?

Päätöksen tehtyäni yritin keskittyä omiin rutiineihini. Teen aamuisin selkeän suunnitelman siitä mitä kurssitehtäviä teen ja mitkä luennot katson päivän aikana. Kuitenkin, keskittyminen opiskeluun tuntui haastavalta, joten valitsin koulutehtävien sijaan keskittyä asioihin jotka tuovat minulle iloa. Lähdin ulos nauttimaan pakkaspäivästä ja suunnitelmana oli hakea puita talon lämmitykseen. Kantohangella kävellessä lumi narskuin hauskasti kenkien alla ja aamun hiljaisuudessa lintujen sirkutus kuulosti tavallista kovemmalta. Keskityin lähinnä katselemaan ja kuuntelemaan.

Kun oma mielentila  ns. ”mindset” oli onnistuttu muuttamaan, oli opiskeluihin keskittyminen myös helpompaa. Hain leivinuuniin puita ja lämmittelin taloa samalla kun opettelin ruotsin kurssin sanastoa. Iltapäivästä totesin, että tietoinen omien ajatusten suuntaaminen pois negatiivisista tunteista ja ajatuksista auttoi siihen ettei olotila olisi jatkuvasti huolestunut ja järkyttynyt.

Kuinka luoda uskoa tulevaan?

Oman olotilan tuntemuksia ja niiden syitä on tärkeää kuulostella ja tunnustella. En väitä, että ajatusten pois siirtäminen hankalista asioista ja tunteista on tie onneen, päinvastoin. Vaikeiden asioiden kohtaaminen ja käsitteleminen ei ole helppoa, mutta ensiarvoisen tärkeää. Tässä tilanteessa kuitenkin katsoin, että omien tunteiden harhauttaminen ja keskittyminen ilon aiheisiin on se oikea ratkaisu. Mielestäni yhtä tärkeää on osata tunnistaa milloin oma mieli ei jaksa tietynlaista kuormitusta, ja että milloin peli tulee viheltää poikki. Tässä asiassa raja ylittyi, ja voin käsitellä sitä myöhemmin pienemmissä kokonaisuuksissa, esimerkiksi yhdessä ystävieni kanssa.

Epävarmuuden sietäminen on eri henkilöillä eri asteista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kriisitilanteissa toiset ahdistuvat ja menettävät henkisiä voimavarojaan enemmän kuin toiset. Tässä listattuna keinoja joista itse hain parempaa oloa:

• Usko siihen, että on itse kykenevä vaikuttamaan omaan tulevaisuuteensa luo uskoa myös siihen että tulevaisuus kantaa. Pohdiskelin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja siitä mitä teemme tulevana viikonloppuna, ja mietin myös ensi kesää. Keskityin miettimään positiivisen kautta, mitä kaikkea voisimmekaan tehdä.
• Vaihdoin ystävieni kanssa kuulumisia sekä ajatuksia ihan perinteisestä arjesta. Jatkuvuuden ajatuksista on hyötyä sillä ne antavat mielikuvan tulevaisuudesta.
• Keskityin oman perheemme rutiineihin. Rutiinit ovat entuudestaan tuttuja, toistettavia toimintoja ja tuovat ainakin itselleni turvallisuuden tunnetta.
• Toiveikkuutta pyrin lisäämällä kuulluksi tulemisen tunnetta, mutta myös kuuntelemalla toisia. Yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tunteen kokemukset lisäävätkin uskoa tulevaan.

Lisää aiheesta voit lukea mm. Mieli ry sivuilta.

Illalla vielä keskityin pohtimaan kiitollisuutta letittäessäni esikoiseni hiuksia. Miten niin arkinen tilanne tuntuikin todella merkitykselliseltä juuri siinä hetkessä.

Lapset ja kumppani, sukulaiset ja ystävät. Kaikki ne upeat ihmiset jotka ovat elämässäni, ovat siellä koska olen valinnut pitää heidät lähelläni. He tekevät oloni iloiseksi ja turvalliseksi, hyväksyvät minut sellaisena kuin olen ja tukevat sekä kuuntelevat tarvittaessa . Erityisesti tallaisissa hetkissä kun suren jotain, mihin en voi itse vaikuttaa, vertaistuki ja lämmin halaus lohduttavat ja luovat uskoa tulevaan.

Kiitos kun olette <3