Et ole täysin palautunut – viikolla 3 ja 4

Et ole täysin palautunut – viikolla 3 ja 4

Palautumisen seuranta Polarin ortostaattisen testin mukaan on nyt edelliset kaksi viikkoa kertonut pääsääntöisesti tarinaa, jossa ”en ole täysin palautunut, treenaa kevyesti tai lepää tämä päivä”. Tutkailin viime viikolla unenaikaisia sykkeitä ja huomasin, että unenaikainen syke on ollut hieman koholla jopa marraskuun alusta alkaen… Voisi siis sanoa, että palautuminen on ollut vajaata jopa sieltä marraskuun alusta […]

Haasteita palautumisessa viikolla 2

Haasteita palautumisessa viikolla 2

Viikonloppua kohden olen keventänyt suunniteltuja treenejä, kun huomasin viikon aikana, että syketaso sekä juoksun että unen aikana on tavallista korkeampi. Syketason nousu kertoo alipalautumisesta. Vaikka en ole viime aikoina erityisen paljon treenannut, pidempiaikainen kuormittava treeni ja viime aikojen psyykkinen kuormitus töissä ja opiskelujen kasaantuminen, ovat olleet varmasti myös osaltaan tätä alipalautumista aiheuttamassa. Välillä on aivan […]

Kinesioteipit naamaan ja pakkaseen viikolla 1

Kinesioteipit naamaan ja pakkaseen viikolla 1

Vuosi on alkanut vauhdikkaasti ja pakkasessa. Loppuviikon noin kahdenkymmenen asteen pakkaset vaativat jo selkeästi varustautumista ja valmisteluja, jotta juokseminen ulkona onnistuu ja keho toimii lämpimänä. Pakkasjuoksun vaatetuksesta kerroin jo aikaisemmin täällä. Tällä viikolla ja jo aikaisemmin huomiota Instagramin puolella on herättänyt kinesioteipit kasvoillani. Olen palelluttanut poskeni jo pienenä (niin on varmaan käynyt aika monelle Lapissa […]

Kilometrejä urakalla viikolla 52 ja joulukuun juoksut

Kilometrejä urakalla viikolla 52 ja joulukuun juoksut

Vuoden viimeinen viikko oli juoksuviikko, muutamia kilometrejä keräilin vain saadakseni joulukuusta vuoden juoksurikkaimman kuukauden – joulukuuhun juoksua tulikin 314.6 kilometriä ja sain kuin sainkin kasaan vuoden isoimmat kilsat yhteen kuukauteen. Tiukulle se tosin meni, helmikuun juoksukilometrit olivat nimittäin 313.9 kilometriä… Suunnittelimme menevämme välipäiviksi ja viettämään uutta vuotta Muonioon, nauttimaan sukulaisten seurasta ja Lapin lumosta. Näinä […]

Juoksuvuosi 2021 – numeroin ja kuvin

Juoksuvuosi 2021 – numeroin ja kuvin

Vuoden viimeistä päivää viedään ja nyt on tämän vuoden juoksut juostu 😄.  Vuoden statistiikka on purkissa ja analysointia ja vertailua edelliseen vuoteen voi tehdä monella eri tavalla. Parilla sanalla sanottuna, tämän vuoden voisi vetää pakettiin näin: eniten juoksukilometrejä ikinä, pisin polku-ultra ja ennätys varttimaratonilla. Siinä onkin jo aika paljon saavutuksia keski-ikäiselle juoksuharrastajalle 👌🏻. Tänä vuonna […]

Suosituimmat Instagram-kuvat vuonna 2021

Suosituimmat Instagram-kuvat vuonna 2021

Täällä sitä ollaan taas, vuoden lopussa ja hämmästelemässä ohi hurahtanutta vuotta. Monella tapaa tämäkin vuosi on ollut varsin erikoinen koko maailmassa, oma juoksuvuoteni on kaikkeen maailman menoon nähden varsin pienen pieni hippunen, mutta se on ollut monessa suhteessa minulle aika ihmeellinen. Edelleen Instagramtilini on ollut minulle pääosin kuvallinen treenipäiväkirja, mutta nautin myös valokuvaamisesta lenkeilläni, erityisesti […]

Jouluisia touhuja ja juoksentelua viikolla 50

Jouluisia touhuja ja juoksentelua viikolla 50

Tällä viikolla joulutouhut ovat alkaneet näkyä elämässä, lahjojen metsästystä (todellakin metsästystä), joululevoinnaisia ja tanssijoiden joulunäytöstä. Erityisesti tuohon lahjatouhuiluun, olen saanut menemään paljon aikaa. Toisaalta nautin siitä, että saan ja pystyn toteuttaa lasten joululahjatoiveita ja auttaa muita toteuttamaan näitä lahajatoiveita, toisaalta saan siihen kulumaan yllättävän paljon aikaa, kun etsin halvempaa ja juuri sitä oikeaa… Olen toki […]

Huomaamatta sykkeillen viikolla 49

Huomaamatta sykkeillen viikolla 49

Hämmästyttävästi viikko on taas hurahtanut ja huomaamatta tuli vähän löysäiltyä liikunnasta erityisesti alkuviikosta. Nyt sunnuntaina sitten otin vahingon takaisin ja pääsin jopa kaksi kertaa lenkille päivän aikana. Viikkoon on tuntunut mahtuvan niin paljon, että turhaa luppoaikaa ei todellakaan ole jäänyt. No mihin se aika on sitten mennyt, konserteihin, neulomiseen, arjen askareihin, joulutouhuihin ja pikkujouluiluunkin. Maanantaina […]

Pakkasjuoksun makuun viikolla 48 ja marraskuun hippuloinnit

Pakkasjuoksun makuun viikolla 48 ja marraskuun hippuloinnit

Olen varsinainen vilukissa enkä oikein osaa pukeutua lämpimästi. Tai paremminkin olen äärimmäisen laiska laittamaan riittävän paljon vaatetta päälle työ- ja arkipukeutumisessa ja mieluummin palelen, kuin kiskon monta kerrosta vaatetta päälle tai ylipäänsä jaksan panostaa lämpimään pukeutumiseen. Olen tällä viikolla tuskaillut pakkaspukeutumisen kanssa ja vihdoin todennut, että eipä siinä muuta auta, kun laittaa kunnolla vaatetta päälle, […]