Ovatko raha ja edut tärkeintä työpaikan valinnassa?

Yhteiskunta pyörii rahan ympärillä – siinä missä eduskunnassa mietitään mistä löydetään rahoitus ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen ja perhevapaauudistukseen, kotitalouksissa mietitään käydäänkö ruokaostoksilla Lidlissä vai K-Marketissa, ja onko tänä kesänä varaa ulkomaanmatkaan. Rahaa on kiva olla, sillä se mahdollistaa monia asioita. Raha kiinnostaa myös minua itseäni – etenkin se miten vähästä saa mahdollisimman paljon irti. Työskentelen vielä tällä hetkellä väitöskirjatutkijana yliopistolla eikä palkkani ole kummoinen. Olen kuitenkin valmistumassa tohtoriksi vielä tänä vuonna (ks. Väitöskirja palautettu ja Väitöskirjan palautus – kuinkas sitten kävikään?), ja sen takia olen miettinyt tänä vuonna rahaa vielä tavallista enemmän. Tohtorintutkinnon valmistumisen myötä minun on nimittäin aika vaihtaa työpaikkaa, ja yksi väistämättömistä kysymyksistä työpaikanvaihdon yhteydessä on tietysti raha.

Mikä on tärkeintä työpaikan valitsemisessa?

Väitöskirjaa tehdessäni podin usein että ottaako tutkijan työ enemmän kuin antaa (ks. Olenko unelmahommissa tutkijana?). Etenkin kiireisimpinä kausina ajattelin että tämän jälkeen haluan sitten jonnekin missä tienaa kunnolla (vuosikausia kouluttautunut tohtori saa yliopistolla usein sen verran palkkaa kuin moni yksityisellä sektorilla maisterintutkinnolla aloituspalkkana). Niinpä hainkin erilaisia työpaikkoja: lääkeyritykseen, viranomaistehtäviin ja pariin ulkomaalaiseen yliopistoon tutkijatohtoriksi (ks. Työmatkoja ja työhaastatteluja).

Minua haastateltiin neljään eri työpaikkaan kun etsin väitöskirjan jälkeistä työtäni. Pääsin kaikissa hauissa ilokseni aika pitkälle, ja lopulta sain kaksi työtarjousta. Valitsin niistä sen, joka oli kaikista kiinnostavin, mutta jossa oli pienin palkka. Haastatteluja läpikäydessäni sain nopeasti huomata ettei raha motivoikaan minua niin paljoa. Rahaa on toki hyvä olla riittävästi – sen verran ettei tulojen riittävyydestä tarvitse huolehtia – mutta muuten muut asiat painavat minun vaakakupissani enemmän. Työn kiinnostavuudella ja merkityksellisyydellä, hyvällä esimiehellä, kivoilla työkavereilla, innostavalla työympäristöllä ja työn tarjoamilla etenemismahdollisuuksilla on minulle paljon enemmän merkitystä kuin rahalla. Mukavaan elämään ei tarvitse muhkeita tuloja – minäkin olen onnistunut väitöskirjatutkijan tuloilla matkustamaan useamman reissun vuodessa, ostamaan asunnon (lue saamaan asuntolainan) ja hankkimaan koiran.

Olen mieluummin onnellinen kuin rikas

Jos juuri raha on se asia, joka motivoi sinua kaikista eniten tai jos olet yksi heistä, joille työ on työtä, niin sekin on täysin fine. Olemme kaikki erilaisia ja erilaiset asiat ovat meille tärkeitä ja motivoivat meitä. Itselleni kuitenkin on tärkeintä että saan tehdä mielekästä työtä, riittävällä palkalla. 🙂 Ja vaikka merkityksellinen, mielekäs työ onkin tärkeä onnellisuudelleni, niin on moni muukin asia: rakastava puoliso, ihana koira, viihtyisä koti, ystävät ja läheiset sekä oma ja heidän terveytensä – ihan näin alkajaisiksi – mutta se on sitten ihan oma postauksensa. 😉

Mielelläni maltillisemmalla palkalla eläessä kannattaa panostaa budjetointiin arjessa ja erityisesti säästämiseen. Aina voi tulla yllättäviä menoja, kuten esimerkiksi eläinlääkärilasku, autonhuolto tai puhelimen hajoaminen, ja itse tykkään pitää aina parin kuukauden tuloja vastaavaa puskurirahastoa, josta yllättävät menot saa maksettua. Luottokortti minulla on oikeastaan vain ulkomaanmatkoja ja nettiostoksia varten – ei sitä varten että voisin kuluttaa yli nykyisen varallisuuteni. Vaikka tuloni eivät olekaan olleet kummoiset, ostin suunnitelmallisuuden ja pitkäjänteisyyden kautta 25-vuotiaana ensiasuntoni, ja olen myös pyrkinyt perehtymään miten osake- ja rahastosijoittaminen toimii. Säästäminen kannattaakin aloittaa ajoissa – heti kuin suinkin mahdollista. Itse keräsin asuntolainani käsirahan pitkälti opiskelujen ohella. Useimmiten säästöerät olivat pieniä, mutta kaikki on kotiin päin. Mutta ei mennä siihen nyt tällä kertaa sen tarkemmin. 😉

Olisiko teillä enemmänkin kiinnostusta raha-, sijoittamis- ja säästämisaiheisille kirjoituksille?

Luvassa on postauksia ainakin aiheista karonkkajuhlabudjetti ja muutto ulkomaille-budjetti, mutta jos kiinnostusta löytyy, niin voin kirjoittaa enemmänkin omista kokemuksistani asunnon ostoon, säästämiseen ja sijoittamisen opetteluun liittyen. 🙂

Postauksen kuvat ovat tämän kesän retkeltämme Mustioon ja Fiskarsiin.

Raha-aiheisia kirjoituksia:

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Kommentit (2)
  1. Aiotko todella järjestää (ison) karonkan korona-aikana??

    1. Jos tilanne pysyy yhtä rauhallisena kuin kesällä niin toivon voivani järjestää karonkan syksyllä, mutta vähemmällä vierasmäärällä ja väljässä tilassa. Suunnittelemassani ravintolatilassa on enemmän väkeä lounasaikaan, ja tällä hetkellähän Suomessa sallitaan jopa festarien järjestäminen. Suunniteltuun karonkkaani on kuitenkin vielä useita viikkoja ja tällä hetkellä ei oikein voi sanoa mitään kovinkaan varmaksi, vaan pitää seurata koronatilanteen kehittymistä ja miten rajoitteita päivitetään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *