Miten laiskuutta hoidetaan?
Usein laiskuudesta puhutaan melko ilkeään sävyyn. Itse en tarkoita puhua laiskuudesta leimaavasti tai halventavasti, koska olen laiska itsekin. Sanotaan nyt ihan suoraan: laiskuus on haluttomuutta tehdä asioita ja sitä esiintyy aika yleisesti.
Laiskuuden negatiivinen kaiku liittyy siihen, että se voi johtaa huonoihin asioihin, joista voi olla haittaa myös muille: tehtävien laiminlyöntiin, lupausten rikkomiseen, kyvyttömyyteen viedä asioita loppuun… Sen ei kuitenkaan ole pakko johtaa niihin. Laiskuuden voi pitää kurissa, ja se voi olla taustavoimana myös positiivisissa asioissa kuten kyvyssä suoda itselleen riittävä lepo, ”luovassa laiskuudessa”, ratkaisujen etsimisessä… (Moniko keksintö onkaan syntynyt siksi, että joku on halunnut päästä helpommalla?)
Itse olen perimmäisestä laiskuudestani huolimatta pystyvä ja tehokas ihminen. Uskoakseni moni luonnehtisi minua, ei suinkaan laiskaksi, vaan päinvastoin ahkeraksi. Miten se onnistuu, ja ennen kaikkea miten se onnistuu niin, ettei pohjimmiltaan laiska ihminen joudu tuossa yhtälössä liian koville?
Lyhyt vastaus kysymykseen on se, että laiskuus voi olla sitä, mitä sinä olet. Se, mitä sinä valitset tehdä, voi kuitenkin olla muuta kuin laiskuuden sanelemaa.
Pidempi vastaus kysymykseen löytyy seuraavista ohjeista:
Hyväksy itsesi – myös laiskana. Niin kauan kuin ajattelee, että laiskuus on jotakin häpeällistä eikä ihminen saisi olla laiska, on vaarassa ajautua piilottelemaan laiskuuttaan sen sijaan, että etsisi rakentavia tapoja elää laiskuuden kanssa. Itsepetos on harvoin hyvä lähtökohta mihinkään, ei myöskään laiskuuden hoitoon. Jos peilistä katsoo vastaan laiska ihminen, tunnista hänet ja hyväksy tosiasiat – ja sitten mieti, miten asian kanssa kannattaa toimia.
Rakenna fiksut toimintatavat ja rutiinit. Laiskuuden perusolemukseen kuuluu, ettei halua tehdä mitään ylimääräistä. Ratkaisu on kaikessa yksinkertaisuudessaan: älä sitten tee. Laiskan ihmisen kannattaa karsia ylimääräinen mahdollisimman tehokkaasti eli miettiä, miten asiat saa tehtyä vähimmällä vaivalla niin, että ne tulevat kuitenkin hoidettua riittävän hyvin. Laiskuus voi toimia polttoaineena siinä, että etsii sellaiset toimintatavat ja luo sellaiset rutiinit, joilla saa haluamansa lopputuloksen mahdollisimman helpolla. (Jos haluat tästä konkreettisen esimerkin, tutustu siivoussysteemiini.)
Punnitse laiskuutesi arvo. Hyvä on, olet ehkä laiska, mutta mitä muuta olet? Kuinka tärkeää sinulle on toteuttaa laiskuuttasi, ja kuinka tärkeitä muut asiat ovat? Itse olen todennut, että vaikka olen laiska, olen myös ihminen, joka haluaa saavuttaa jotakin. Siksi priorisoin riittävän usein muut asiat kuin laiskuuteen liittyvät mielihalut. Tämä on silti vain minun valintani. Jonkun muun vastaus kysymykseen asioiden tärkeysjärjestyksestä voi olla se, että mahdollisuus toteuttaa laiskuuttaan menee lähes kaiken edelle. Se ei ole väärä vastaus, vaan niinkin voi halutessaan elää. Asia kannattaa kuitenkin miettiä läpi, jotta voi saada itsensä näköisen elämän.
Muista tehdä myös mukavia asioita. On helppo ajatella, että jos puristan kaiken pakollisen, sitten saan olla oma laiska itseni ja löhötä. Tämä kuitenkin helposti kärjistää laiskuutta ja tuo siihen kitkerän sivumaun. Onko ihmekään, jos kaikki tekeminen tuntuu vastenmieliseltä, ellei ikinä tee mitään mukavaa vaan hoitaa vain velvollisuuksiaan? Vaikka työpäivän tai viikkosiivouksen jälkeen sohva kutsuisi, niin kannattaa koettaa sisällyttää päiviinsä myös sellaista tekemistä, joka on mieluisaa ja piristävää. Tällöin aktiivinen toiminta ei muutu tarpeettoman kitkeräksi myrkyksi.
Pidä huoli, ettei laiskuus ole huonojen elämäntapojen sivutuote. Kuten sanoin, laiskan ihmisen kannattaa hyväksyä laiskuutensa. Sitä kannattaa kuitenkin myös tutkia pintaa syvemmältä. Eihän laiskuus tai sen syvyys ole sittenkin elämäntapoihin liittyvien valintojen seuraus? Vaikka tämä sama ohje sopisi melkein mihin hyvänsä, annan sen silti: huolehdi siitä, että syöt terveellisesti ja nukut riittävästi sekä painosi ja kuntosi pysyvät sellaisina, etteivät ne tarpeettomasti vaikeuta asioiden tekemistä. Tämä ei tarkoita, että täytyisi ryhtyä mallioppilaaksi terveysasioissa, mutta jonkinlainen kohtuus ja tasapaino on tärkeää. Erityisesti päihteiden haitallisuus on syytä muistaa. Alkoholikin vaikuttaa aina enemmän kuin päihtymyksen verran! (Asiasta voi lukea enemmän esim. tästä Anna-lehden verkkoartikkelista.)
Voin tunnustaa, etten ole koskaan oikein ymmärtänyt ihmisiä, joiden perusluonteeseen kuuluu ahkeruus ja energisyys. Siis todella ymmärtänyt. Käsitän tietysti, että ihmiset ovat erilaisia, mutta sellaiseen mielenlaatuun, joka mahdollistaa aidon halun ja suuren innon tehdä paljon kaikenlaista, on vaikea samastua. Se tuntuu samalta, kuin jos joku yrittäisi selittää, millaista on elää lintuna, norsuna tai kastematona. Voihan sitä yrittää ymmärtää muttei siihen asemaan osaa täysin asettua, koska se on niin kovin erilaista.
Kuinka laiska sitä pohjimmiltaan onkin, jokainen toimintakykyinen ihminen voi tehdä valintoja. Joten sinä rakas laiska kanssaeläjä: mieti, miten haluat elää ja oletko tehnyt valintoja, jotka tukevat tavoitteitasi. Kuten olen tässä pyrkinyt kertomaan, niitä voi tehdä myös haastamatta liikaa laiskaa perusluonnettaan.
Lämpimin terveisin
Rouva R
Kuva LoggaWiggler/CC0/Pixabay