Energian hintakriisi ja miten siitä puhutaan

On sitten aktiivinen uutisten seuraaja tai ei, keneltäkään ei varmasti ole jäänyt huomaamatta energian hintakriisi, joka tällä hetkellä vavisuttaa Eurooppaa. Sen taustalla on toki vielä ravistelevampia ja kauheampia asioita, mutta aion tässä postauksessa keskittyä energiaan ja sen hintaan – ja etenkin siihen, miten näistä asioista keskustellaan.

Paniikin lietsonta on asia, jota mediassa on viime vuosina harrastettu minun makuuni enemmän kuin tarpeeksi. Kauheita asioita on kieltämättä tapahtunut: koronapandemia, sodan syttyminen Euroopassa, tämän lukuisat ja laajat seuraukset… En silti ole vakuuttunut siitä, onko kauhuotsikkojen latominen toistensa päälle hyvää journalismia. Varsinkaan silloin, kun kirjaimellisesti kuolemanvakavien asioiden kohdalla syyllistytään kevyemmistä aiheista tuttuun klikkiotsikointiin. Onko oikein, että kun jokin asia jo valmiiksi puristaa monien sydänalaa, aiheen tiimoilta tehtaillaan vielä otsikoita, jotka nostavat mainitun sisäelimen kurkkuun jo ennen, kuin ehtii edes katsoa, mitä artikkelissa sanotaan? Sähkön hinta voi nousta ensi talvena tsiljoona euroa. Lue tästä, millaiset sähkönkäyttäjät ovat pahimmassa liemessä!

Toki asiaa on lähestytty myös ratkaisukeskeisimmin. Hyviä tai ainakin hyviksi kehuttuja sähkönsäästövinkkejä voi lukea sieltä täältä. Myös hallitukselta on aktiivisesti vaadittu toimia, ja jonkinlaisia toimia onkin näköpiirissä. Nämä ainakin ovat hyvä asia, vai ovatko?

Olen jo pitkään miettinyt, miksi energian hintaa koskeva keskustelu aiheuttaa epämukavan olon. Osittain tietysti siksi, että aihe on kurja ja koskettaa monia, myös itseäni. Osa epämukavuudesta johtuu kuitenkin keskustelun sisällöstä ja tyylistä. Ei voi sanoa, että asian vakavuutta vähäteltäisiin, koska sitä rummutetaan koko ajan ja kaikkialla. Mielestäni todellinen ymmärrys siitä, mitä energian hinnan jokseenkin holtiton nousu käytännössä tarkoittaa tavallisten ihmisten ja tavallisten kotitalouksien kohdalla, jää kuitenkin usein puuttumaan. Kun keskustelussa jalkaudutaan kauhuotsikoista oikeaan elämään, alkaa saman tien arvostelu ja arvottaminen. Sitten ei enää puhutakaan siitä, kuinka energian hinta nousee ja miten se jokapäiväisessä elämässä näkyy, vaan tyrkytetään jo sumeilematta omaa agendaa.

Energian hinnan nousu tuntuu olevan oiva tilaisuus markkinoida omaa ideologiaansa, on se sitten mikä hyvänsä. Voi tarjoilla vihreitä arvoja tai lällätellä vahingoniloisesti niille, joilla on sellaista omaisuutta, jota energian hinnan nousu runtelee. Voi mainostaa omaa ylivertaista elämän-, liikkumis- tai asumistapaansa ja lausua murskaavaa kritiikkiä niille, jotka ovat valinneet toisin. Voi voi, nyt on tosiasioiden kohtaamisen hetki niilläkin, jotka… Lähes ketä hyvänsä pääsee nyt tölväisemään. Myös sen kautta voi arvottaa muita ja heidän hätäänsä, että julistaa, kenen henkilökohtainen energiahätä on omasta mielestä se auttamisen arvoinen. Näin myös sumeilematta tehdään.

Ei ihme, että energiakeskustelun jälkimaku on niin tympeä. Noin teoriassa voisin lähestyä energian hintakriisiä omankin ideologiani kautta ja löytää siitä jopa myönteisiä puolia: en erityisemmin pidä kerskakulutuksesta enkä yleisestä kohtuuttomuudesta elämäntavoissa, ja niiden hillitsijänä peruselinkustannusten raju nousu toimii varmasti mainiosti.

Mutta ei. Tästä huolimatta päällimmäinen ajatus mielessäni on, että ei, ei tällä tavalla. Minä todella toivoisin kohtuullisuuden saavan nykyistä suuremman roolin ihmisten elämässä mutta toivoisin heidän löytävän sen. Nyt monella on edessä pakko ja täysin hallitsematon elämäntapojen muutos, eikä se ole asia, josta voisin iloita.

Haluaisin, että ihmiset voisivat valita. Minä en usko pakkoon, koska se jättää jälkeensä katkeruuden tai pahimmillaan rikkinäisen mielen. Pakko ei synnytä sellaista pysyvää muutosta, jolla olisi juurensa sielussa ja ymmärryksessä.

Sitä paitsi kaikkien kohdalla muutos ei pysähdy kohtuuden tasolle. Osa on vaarassa luisua sellaiseen niukkuuteen, joka ei enää täytä hyvinvoinnin tunnusmerkkejä.

Jos katsomme silmästä silmään sitä, mitä monella on mahdollisesti tulevana talvena edessä, niin voimme nähdä seuraavaa: ongelmia pitää asuntonsa riittävän lämpimänä, vaikeuksia pystyä hankkimaan ruoan lisäksi mitään muuta, hankaluuksia järjestää omaa liikkumistaan, varsinkin haja-asutusalueilla. Ollaan siis aivan perustarpeiden äärellä. Kun nämä ovat uhattuina, syntyy myös monia johdannaisongelmia: Voi olla vaikea käydä töissä ja siten huolehtia toimeentulostaan. Kun perustarpeiden tyydyttäminenkin voi olla uhattuna, saattaa olla mahdotonta esimerkiksi harrastaa mitään, lomailla tai ylläpitää sosiaalisia suhteita (sikäli kuin se ei onnistu sähköisesti tai omassa kodissa). Luottotiedottomaksi päätyminen ilman omaa syytä saattaa olla pian todennäköisempää kuin koskaan aiemmin.

Toivon, etten nyt syyllisty samaan kauhukuvien maalailuun, josta aiemmin kritisoin mediaa. Haluan vain muistuttaa, että juuri tuollaisten ja juuri noin syvältä käytännön arkea koskettavien ongelmien kanssa olemme tekemisissä. Paniikki ei auta mitään, monet pystyvät väistämään tai ratkaisemaan kuvatut ongelmat ja lopuillekin aurinko paistanee risukasaan jollakin aikavälillä. Meidän on silti hyvä ymmärtää, että mitä mä sanoin tai kyllä mä vaan tiedän, miten eletään oikein eivät ole asioita, joiden aika ja paikka olisi nyt. Ei tämän hintakriisin äärellä, kun monien perustarpeet ovat uhattuina ja hätä on suuri. Ei.

Jos nyt on jotakin, mitä emme todellakaan tarvitse, niin lisää tunnetta siitä, että oma elämä ja hyvinvointi ovat uhattuina. Vastakkainasettelujen tai omien ideologioiden röyhkeän tuputtamisen aika ei ole nyt. Nyt on aika selviytyä ja säilyttää hyvinvointi.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Pexels/CC0/Pixabay