”Setämiehet huutelee”

Elämme aika erikoisten ristiriitojen keskusteluilmapiirissä. Kun keski-ikäinen mies kallistelee julkisesti kuppia, se koetaan varsin yleisesti vanhanaikaiseksi ja ummehtuneeksi. Kun nuorempi nainen bilettää pitkän kaavan mukaan, ummehtunutta onkin se, jos tätä arvostellaan. Ehkä joku on onnistunut ottamaan tästä logiikasta selkoa, mutta minä en ole.

Kun edellisessä postauksessani kerroin hiukan syistä, joiden vuoksi pidän blogia, sivusin arvopohjan kaventumista – siis sitä ilmiötä, että hyväksyttävien arvojen määrä vähenee. Aion tässä jatkaa aiheen tiimoilta, ihmetellen erästä julkisen keskustelun ilmiötä, joka on mielestäni sekä vastenmielinen että aivan liian yleinen.

Siitä, mitä kaikkea joku internetin uumenissa voi anonyymina sanoa ja mihin tyyliin, ei liene syytä edes hämmästyä. Tiivistetysti: mitä hyvänsä voidaan sanoa ja kuinka törkeästi hyvänsä. Se sen sijaan jaksaa edelleen hämmentää, kuinka karkeita argumentointivirheitä voidaan tehdä sivistyneen, julkaisukelpoiseksi koetun keskustelun puitteissa – ihan omalla nimellä, omaan koko ammatilliseen tai muuhun arvovaltaan nojautuen.

Argumentum ad hominem lienee tuttu, ellei käsitteenä, niin kuitenkin ajatuksena. Kyse on henkilöön menevästä argumentointivirheestä eli siitä, että jotakin pyritään perustelemaan vedoten vastapuolen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.

Nykyään lienee varsin vaikea vaikuttaa sivistyneeltä, vakavasti otettavalta keskustelijalta, jos pyrkii vähättelemään toisen mielipidettä vaikkapa hänen homouteensa tai ihonväriinsä vedoten. Jostakin kumman syystä vetoaminen siihen, että toinen on mies tai – vielä pahempi – keski-ikäinen mies, tuntuu kuitenkin olevan monien mielestä kelpo argumentti. Taas setämiehet siellä huutelee!

Kumma kyllä, mielipiteen voi pyrkiä ampumaan alas myös ikään vedoten, jos sen tekee esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen ei jaa jotakin pinnalla olevaa näkemystä tai ajattelutapaa. Tällaisissa tapauksissa on aivan OK antaa ymmärtää, että toisen mielipiteestä tekee huonomman jo pelkästään se, että se edustaa puhujan mielestä vanhemman sukupolven ajattelua. (Ja tästähän ”setämieheydessä” on myös osittain kyse: setä on toki jo hiukan vanhempi mieshenkilö!)

Itse olen ollut tilanteessa, jossa toinen osapuoli pyrki käyttämään vasta-argumenttina oletettua puoluekantaani. Mielipiteeni oli hänen mielestään tyypillinen *tietyn puolueen edustajalle* – ja se ilmeisesti riitti todistamaan, että se oli väärä ja huono. Tämä oli hieman hämmentävää, kun kyse ei ollut kieli poskessa huutelemisesta vaan olen kohtuullisen varma, että toinen osapuoli identifioi itsensä ihan asiakeskustelijaksi.

Ad hominem siis elää ja voi hyvin, kunhan sen muistaa kohdistaa oikein – eli hyökkää jotakin vähemmän trendikästä ominaisuutta vastaan. Mielestäni onkin surullisen selvää, ettei suvaitsevaisuus tai erilaisuuden hyväksyminen ole suinkaan yksiselitteisesti lisääntynyt. Suvaitsemattomuuden painopiste on vain siirtynyt.

Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että mielestäni nykyään kukoistaa erityisesti eräänlainen käännetty ad hominem. Sen sijaan, että toisen mielipide pyrittäisiin tyrmäämään hänen ominaisuuksiinsa vedoten, se voidaan pyrkiä tyrmäämään toisen osapuolen ominaisuuksiin vedoten. Saatetaan esimerkiksi väittää, että johonkuhun kohdistettu kritiikki johtuu hänen naiseudestaan tai vähemmistöasemastaan.

Tietysti molempi parempi. Jos mielipide voidaan koettaa ampua alas siksi, että arvostelun kohde on nainen, sekä myös siksi, että arvostelija on itse setämies, niin mikäs sen mehukkaampaa!

Väite siitä, että kritiikin ainoa tai perimmäinen syy on sen kohteen naiseus, on tullut vastaan eri medioissa viime aikoina niin useasti, että alkaa tosissaan kyllästyttää.

Niille, jotka ovat käyttäneet kyseistä argumenttia, tekisi mieli esittää muutama kysymys:
– Jos sinun mielestäsi naispuolisen poliitikon tai taitelijan tai muun julkisuuden henkilön kohtaama kritiikki johtuu ilman muuta siitä, että hän on nainen, ajatteletko siis, ettei nainen voi tehdä kyseenalaista politiikkaa tai huonoa taidetta tai muutenkaan mitään arvosteltavaa?
– Jos et ajattele näin muttet kuitenkaan pidä siitä, että mies arvostelee naista, johtuuko se siitä, ettei mieshenkilöllä voi mielestäsi olla muuta motiivia naisten kritisointiin kuin sukupuoli, riippumatta oikeiden kritiikin aiheiden olemassaolosta?
– Jos kumpikaan edellisistä ei pidä paikkaansa, miksi oikeastaan takerrut kritiikin kohteena olevan henkilön sukupuoleen?

En ehkä aidosti oleta saavani näihin kysymyksiin vastauksia. Sainpa kuitenkin purettua hämminkiäni asiasta…

Senkin haluan vielä sanoa, että yllä esitettyjä kysymyksiä voi soveltaa mihin hyvänsä sellaiseen tilanteeseen, jossa kritiikin väitetään liittyvän sen kohteen ominaisuuksiin, tarkemmin avaamatta, mihin väite perustuu. Ei myöskään esimerkiksi homoseksuaalia, tummaihoista tai transhenkilöä välttämättä kritisoida näiden ominaisuuksien vuoksi, vaan kritiikki voi aidosti kohdistua siihen, mitä he tekevät. Ja miksi ihmeessä ei voisi?

Joskus tulee todella kummallinen olo, kun on itse juuri muodostanut jonkun julkisuuden henkilön toimintaan hyvin kriittisen kannan. Sitten, kun joku toinen sanoittaa omat ajatukset hyvinkin tarkkaan, saa pian lukea jostakin toisaalta, että tämä on ilmiselvää setämiehen huutelua. Eli setämies ei saa olla tuota mieltä, mutta minäkö ehkä saan (kun ei minusta setämiestä saa tekemälläkään)? Vai saanko minäkään?

Onneksi kysymys on mitä suuremmissa määrin retorinen, koska ei kukaan oikeasti tarvitse mielipiteen muodostamiseen tai esittämiseen lupaa. Eivät edes ne setämiehet, eivätkä edes silloin, kun mielipide kohdistuu naisen tai vähemmistön edustajan toimintaan. Ehkä tämä näennäissuvaitsevaisessa ilmapiirissä joskus unohtuu?

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Ryan McGuire/CC0/Pixabay