Ajatuspoliisien arvohygienia

Ympäröivässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa voidaan nähdä monenlaisia nousevia ja jo toteutuneita uhkia. Itse pidän yhtenä suurimmista tätä: vaatimusta yhtenäisestä arvomaailmasta.

Tuohan on sillä tavalla jännä asia, että sitä pitävät itse asiassa uhkaavana todella monenlaiset ihmiset – myös iso osa niistä, jotka kaikkein kärkkäimmin käyvät eriäviä arvoja vastaan. Kyse on ihan siitä, mihin suurennuslasi milloinkin osoitetaan. Jos erilaisilla arvoilla tarkoitetaan esimerkiksi eri kulttuureista tulevien ihmisten arvoja, monet ovat hyvinkin vahvasti sitä mieltä, että totta kai erilaiset arvot mahtuvat yhteiskuntaamme. Kuitenkin samat henkilöt saattavat olla ensimmäisinä vaatimassa joidenkin arvojen jyräämistä tai suoranaista kieltämistä, jos erilaisilla arvoilla tarkoitetaankin vaikkapa erilaista näkökulmaa maahanmuuttoon tai konservatiivista ihmis- tai perhekäsitystä.

Täytyy myöntää, että kaksoisstandardit ovat yksi niistä asioista, jotka kaikkein herkimmin nostavat omat niskakarvani pystyyn. Ei ole edes huvittava vaan enemmänkin vastenmielinen ristiriita, jos samat henkilöt, jotka ovat kaikkein kiihkeimmin kannattavinaan ihmisoikeuksia, ovat toisella kädellä viemässä muilta esimerkiksi sanan- ja mielipiteenvapauden.

Jos haluamme moniarvoisen yhteiskunnan, se ei voi olla yhteiskunta, jossa on vain meidän mielestämme kivoja arvoja. Jos haluamme puolustaa erilaisten ihmisten oikeuksia, se koskee myös niitä ihmisiä, joiden erilaisuudesta emme pidä. Muuten kyse on puhtaasti tekopyhyydestä.

On tilanteita, joissa yhdessä toimivalta ryhmältä voidaan edellyttää yhdessä sovittujen arvojen ja sääntöjen mukaista toimintaa. Itsestään selvimmät esimerkit löytyvät tällä hetkellä kai politiikasta. Esimerkkinä voisi olla myös vaikkapa työyhteisö: voidaan edellyttää, että henkilö, joka on tullut yritykseen osaksi työyhteisöä, noudattaa toiminnassaan yrityksen arvoja.

Mutta kuinka pitkälle yhteisten arvojen noudattamisen vaatimuksessa voidaan mennä? Voidaanko vaatia, että johonkin ryhmään kuuluva henkilö avaa jokaisen ajatustensa perimmäisen vinttikomeron todistaakseen, ettei hän missään mielensä sopukassa ajattele muutoin kuin ryhmän arvojen mukaisesti? Entä voidaanko edellyttää, ettei hän ole edes koskaan aiemmin ajatellut millään muulla tavalla?

Mielestäni näitä kysymyksiä ei voi pitää edes vaikeina. Ei voida vaatia eikä voida edellyttää. Siinä ovat nähdäkseni varsin yksiselitteiset vastaukset. Kenenkään mieleen ei voi suorittaa kotietsintää millään verukkeella, vaan jokaisella on ajatuksen ja yksityisen ajattelun vapaus. Se ei ole vapaus, josta ketään voidaan vaatia luopumaan, vaikka häntä voitaisiinkin oikeutetusti vaatia toimimaan ryhmän arvojen mukaan. Jokaiselle jää yhtä kaikki oikeus omiin mielipiteisiinsä menneisyydessä, tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Ehkä jopa etenkin siellä menneisyydessä – siihen kun ei voi enää vaikuttaa, vaikka haluaisikin.

Jos puhutaan vielä lisää uhkaavista ajankohtaisista ilmiöistä, yksi pelottavimmista sanoista lienee nollatoleranssi. Olen sitä mieltä, että jos vaaditaan esimerkiksi nollatoleranssia rasismille tai jollekin muulle syrjinnän muodolle, syrjinnäksi määrittelyssä tulee olla erittäin korkea kynnys tai muutoin koko nollatoleranssin vaatimus on suorastaan vaarallinen.

Siis hetkinen. Sanoinko juuri, että toimintaa saisi pitää syrjintänä vain, jos se on aivan selvästi syrjintää? Siltä varalta, että tämä näkemys tuntuu järkyttävältä, avaan sitä hieman: Kun lähdetään nollatoleranssin eli täydellisen kieltämisen linjalle, silloin kiellettävä asia on määriteltävä riittävän tarkasti ja suppeasti, jotta voidaan olla varmoja siitä, että ollaan kieltämässä ainoastaan aidosti vaaralliset asiat. Jos nollatoleranssia sovelletaan asiaan, johon jää tilaa löysään tai jopa sattuman- tai mielipiteenvaraiseen määrittelyyn, silloin ollaan tosiasiassa kieltämässä vapaata keskustelua. Vapaa keskustelu taas on muun muassa toimivan demokratian edellytys.

Nollatoleranssi ei saa olla lyömäase eri tavalla ajattelevia vastaan. Se ei saa olla keskustelun vaientaja. Siksi sen käyttöön ei saa jäädä mahdollisuutta siihen, että sillä, joka pelaa ensimmäisenä vaikkapa rasismi-kortin, on keskustelussa ikuinen veto-oikeus.

Tätä haluan täsmentää: Kyse ei ole siitä, etteikö esimerkiksi mainittu rasismi tai mikä hyvänsä syrjintä olisi minusta huolestuttavaa. Kyse on siitä, ettei syrjinnän pelko saa johtaa kenties vielä huolestuttavampiin asioihin kuten sananvapauden jyräämiseen.

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten vaarallinen ilmiö on arvohygienian vaatiminen – sen vaatiminen, ettei meidän tarvitse sietää ympärillämme muita kuin mielestämme kivoja arvoja ja niitä edustavia ihmisiä. Tämä on aidosti todella vaarallista, koska se johtaa pahimmillaan julkisen keskustelun kaventumiseen ja kärjistymiseen sekä sisältää ääritapauksessa jopa totalitaristisia sävyjä. Välillä tulee sellainen pelottava tunne, kuin jotkut, jopa valtaa pitävät tahot, todella unohtaisivat, ettei muilla ole mitään velvollisuutta jakaa heidän arvo- ja ajatusmaailmaansa.

Olen sanonut sen ennenkin, kuinka kummallista on, että sellainen, joka on kenties alkanut suvaitsevaisuudesta, voi muuttua mitä kiilusilmäisimmäksi suvaitsemattomuudeksi. Ei, arvojen ympärillämme ei tarvitse haista hyviltä, olla kädenlämpöisiä ja sopia kaikille – koska juuri se takaa sen, että myös meillä itsellämme saa olla juuri ne omanlaiset arvot ja vapaus ilmaista niitä.

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuva Gerd Altmann/CC0/Pixabay