Haaste: älä lähde somekohuun mukaan

Minun on tunnustettava, että tunnen yhä syvenevää vastenmielisyyttä somekohuja kohtaan. Erityisen inhottavina pidän niitä kohuja, jotka kohdentuvat yksittäiseen henkilöön.

Olisi mustavalkoista puhua nykyisestä älypuhelin- ja someajasta niin, että ennen kaikki oli paremmin. Totta kai tämä aika on tuonut paljon hyvää tullessaan! Minun silmissäni hyviin asioihin ei kuitenkaan lukeudu se, että jokaisella on mahdollisuus kuvata milloin hyvänsä mitä hyvänsä ja jakaa se vaikka ympäri maailman niin, että ainoan julkaisukynnyksen muodostaa oma harkintakyky. Seuraava harkintakyvyn varassa oleva julkaisukynnys tuleekin vastaan kommentoinnissa. Kuka hyvänsä voi sanoa julkaistusta kuvasta tai videosta mitä hyvänsä.

Kun yleisö on tarpeeksi suuri – ja verkkoympäristössä se voi todellakin olla – on iso riski siihen, että muodostuu suoranainen ilmiö tai kohu. Toisinaan ne ovat malliesimerkki siitä, kuinka joukossa tyhmyys tiivistyy. Tällaista tiivistymistä on toki tapahtunut jo kauan ennen, kuin älypuhelimia tai nettiä on edes keksitty. Asioiden äärettömän nopea jakaminen, matalan kynnyksen kommentointi ja anonyymiys tuovat kuitenkin joukkotyhmyyteen uusia, vaarallisia syvyyksiä.

Millä sitten perustelen tätä esittämääni haastetta? Miksi meidän olisi hyvä olla osallistumatta nettikohuihin? Tässä on kolme, mielestäni varsin painavaa perustetta:

Kysymys jaettujen materiaalien todenperäisyydestä. Vaikka kuva tai video olisi aito ja vaikka se olisi kohtuullisen selkeä – mitä ne eivät aina ole! – jaettu materiaali ei silti ole välttämättä koko totuus. On vaarallista ajatella, että edes video olisi aina sellainen todiste, joka kertoo kaiken tarpeellisen. Videolla voidaan esittää vain omaan agendaan sopivat asiat ja jättää kaikki muu pois. Joskus jo se, ettei näytetä, mitä tapahtui ennen ja mitä tapahtui jälkeen, vääristelee tapahtumia ratkaisevasti.

Entä kehen ja mihin kamera on ylipäätään suunnattu? Mitä jäi kuvan ulkopuolelle?

Jos olet ajatellut, ettei video valehtele, asiaa kannattaa miettiä uudelleen. Valokuvat taas… Ne taltioivat niin häviävän pienen hetken, että ne ovat suoranaisia valehtelun mestareita!

Mahdottomuus kontrolloida kohun laajenemista. Vaikka kohun aiheena olisi alun perin jotakin totuudenmukaista, somessa ilmiöön alkaa nopeasti kasaantua päälle erilaisia kerroksia: asenteita, tunteita, aihetta sivuavia juttuja, huhuja, juoruja… Ei ole tavatonta, että kun jokin asia saa paljon julkisuutta, pian netissä kerrotaan kohun keskiössä olevien henkilöiden historiaa ja kaikenlaisia tapahtumiin etäisestikin liittyviä asioita. Osa näistä jutuista on silkkaa pötypuhetta vailla mitään totuuspohjaa. Valitettavasti nämä valheelliset tiedot herkästi sekoittuvat alkuperäiseen asiaan.

Sekään ei ole harmitonta, jos kommentointi lähtee tunne- ja asennetasolla hyvin äärimmäiseen suuntaan; siihen alkaa esimerkiksi liittyä silmitön viha ja raivo. Tämän takia kannattaakin miettiä tarkkaan, tarvitseeko jokin kohu tosiaan sitä omaa panosta. Tarvitseeko vielä sinunkin käydä kommentoimassa, että ihan kauheaa, miten maailmassa voi olla noin hirveitä ihmisiä, tai kerrata omia, aihetta hyvin etäisesti sivuavia traumojasi? Tai tarvitseeko sinun jakaa kohuun liittyviä materiaaleja rajuilla ja tunteellisilla saatesanoilla?

Koska vastauksen löytäminen näihin kysymyksiin ei ehkä tunnu helpolta, esitän vielä pari kysymystä: Uskotko voivasi kontrolloida sitä, mihin kohu lopulta menee? Haluatko ottaa sen riskin, että sinun panoksesi on yksi osa sitä virtaa, joka kuljettaa asiaa hallitsemattomasti ties minne ja ties millaisin seurauksin?

Oikeudenmukaisuusongelmat. Nykyään fiksujen ja ajattelevienkin ihmisten kesken suositaan toisinaan varsin mustavalkoista moraaliajattelua. Jos joku teki jossakin jotakin väärin, on vain hyvä, että se tuodaan kaikkien tietoisuuteen ja sitä kauhistellaan mahdollisimman julkisesti ja paljon. Näin hämmentävän suuri osa ihmisistä tuntuu ajattelevan. Jotkut sanovat sen melko suoraan, toisten käytös viestii tästä ajattelutavasta.

Onko se sitten niin? Että jos joku tekee jotakin väärin ja porukka ainakin uskoo, että tämä on toteennäytetty, niin mikään määrä julkista paheksuntaa ja häpäisemistä ei voi olla liikaa? Onko se niin, että siitä, mistä ennen on saanut äidin, opettajan, asiakkaan tai kylän juorukerhon nuhdesaarnat tai pienen tuomion käräjillä, on tänä päivänä oikein joutua someyhteisön häpeäpaaluun?

Toivon, ettet tämän kysymyksen kohdalla tyydy liian helppoon vastaukseen vaan kuuntelet oikeustajuasi hyvin tarkoin.

Vaikka yksittäisen ihmisen rooli somekohussa voi tuntua pieneltä, olen tästä huolimatta viime aikoina miettinyt tietoisesti omaa rooliani. Paitsi että useimmiten jätän osallistumatta kohuihin mitenkään, olen pyrkinyt myös aktiivisesti herättelemään kriittisempää suhtautumista. On ollut parikin tilannetta, jossa joku on ihan kasvotusten alkanut taivastella jotakin somekohua ja olen kyseenalaistanut sitä esimerkiksi huomauttamalla, ettei kaikkia olennaisia tietoja ole ollut julkisesti saatavilla. Kerran olen jopa pystynyt kertomaan asiaan liittyvän faktan, joka somessa on ”unohdettu” tuoda esiin – kenties siksi, että se olisi saanut tapahtumat näyttämään vähemmän mustavalkoisilta.

Samaa voin suositella muillekin. Älkää lähtekö kohuamiseen kritiikittä mukaan. Toisaalta jos teillä on aiheeseen liittyen ajatuksia tai – vielä parempi – faktatietoa, joka ei ole tullut kuuluviin raivokkaan syyttelyn läpi, niiden julkituomista voi harkita. Jos rajuksi yltyneen kohun pahimpia kuohuja pystyy omalla panoksellaan tasoittamaan, siinä voi tehdä hyvän työn.

Jos kuitenkin vastavirtaan soutaminen somekohuissa tuntuu vaikealta siksi, että pelkää antavansa arvoistaan ja moraalistaan väärän viestin, kehotan tosissaan miettimään tätä: Silläkö se moraali todella mitataan, kuinka tunnollisesti kukin muistaa moraaliposeerata muiden virheiden äärellä? Vai voisiko jopa olla niin, että se kertoo omasta moraalista jotakin aivan muuta, kuin itse toivoo?

Myös se on syytä muistaa, etteivät kohut vaikuta vain kohun kohteena oleviin henkilöihin. Ihan jokaiseen voi vaikuttaa se tieto, että me elämme maailmassa, jossa tekemäsi virhe – joko oikea tai siltä näyttävä – voidaan milloin hyvänsä taltioida ja jossa se voi ääritapauksessa olla väline julkiseen häpäisyyn.

Olen useamman kerran törmännyt tilanteeseen, jossa kuvatuksi tulemisen pelko on vaikuttanut toisen henkilön toimintaan. Jos joku nyt ajattelee, että tämä on hyvä juttu ja karsii rötöksiä ja sikailua, niin väärin arvattu. Kaikissa näissä tapauksissa on ollut kyse lähinnä korostuneesta virheen tekemisen pelosta.

Kerran juttelin alaikäisen tytön kanssa, joka oli aiemmin julkaissut somessa eläinaiheisia videoita. Ajattelin, että tämä on hieno juttu, koska tiesin tytön olevan poikkeuksellisen taitava eläinten kanssa. Vielä mitä: somessa oli tullut kuraa niskaan täyslaidallinen, eikä tyttö halunnut enää julkaista mitään. Erityisen hälyttävää tästä tekee tytön taitavuus: jos sellainenkin henkilö, jolla on näytettävänään jotakin keskimääräistä parempaa, saa osakseen syytöksiä ja paheksuntaa, miltä mahtaa tuntua niistä, joiden tekeminen on tavallisemmalla tasolla? Paljonko tämä vääristää kuvaa todellisuudesta ja kykyä arvioida omia ja muiden tekoja? Entä miten tämä vaikuttaa itsetuntoon ja rohkeuteen tehdä julkisesti yhtään mitään?

Mainittu tyttö oli toki julkaissut materiaalin itse, mikä on eri asia kuin salakuvatuksi joutuminen. Yhtä kaikki tapaus kertoo somen kommentointi-ilmapiiristä. Jos sellainenkin sisältö, jonka olet voinut itse valita, joutuu herkästi monenlaisen syyttelyn ja moralisoinnin kohteeksi, entäpä sitten, kun joku muu pääsee kuvaamaan sinun heikon hetkesi ja tuhannet muut pääsevät katsomaan ja kommentoimaan sitä?

Jos minulta kysytään, haluanko mieluummin maailman, jossa jokin vääryys voi jäädä pimentoon siksi, että kaikki eivät kuvaa, julkaise, jaa ja kommentoi matalalla kynnyksellä, vai maailman, jossa jokaisen ei tarvitse pelätä jonakin päivänä joutuvansa salakuvatuksi ja kohun keskiöön, tiedän todellakin, kumman vaihtoehdon valitsen!

Mikä olisi sinun valintasi, ennen muuta: elätkö sen valinnan mukaan?

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat Steve Buissinne/CC0/Pixabay (ylin) ja Gerd Altmann/CC0/Pixabay (kaksi alinta).

puheenaiheet vastuullisuus uutiset-ja-yhteiskunta syvallista
Kommentit (8)
  1. Arvostan, on todellakin aiheellinen kirjoitus. Jälleen vaatii kyseenalaistamista ja pohdintaa miten kommentoi. Somen tieto tuppaa oleen vähän musta tuntuu tietoa.kiitos vielä hyvästä kirjoituksesta johon olikin jo muitakin hyviä kommentteja saapunut 😊

    1. Se on juuri niin, että sosiaalisen median kohuissa monenlaiset huhut, juorut ja ”mutut” sekoittuvat helposti tosiasioihin. Se taas voi johtaa todella epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin sekä yksilöiden että isompien ryhmien kannalta.

      Joskus vaikuttaa siltä, että kun somekohussa lietsotaan negatiivisia tunteita ja asenteita tiettyä henkilöä tai ihmisryhmää kohtaan, tämä on omiaan heikentämään arvostelukykyä sen osalta, mitä kaikkea kannattaa uskoa ja ottaa todesta.

  2. Hyvä ja erittäin ajankohtainen aihe!
    Provosoidun helposti ja suhtaudun asioihin tunteella, mutta yritän hengitellä hetken, ennen kuin lähden ns.maalittamaan ketään – onhan somelynkkaus johtanut pahimmillaan jopa itsemurhiin. Esimerkiksi väärän termin käyttäminen tai ajattelematon kommentti saattaa tuhota ihmisen koko uran.
    Sen sijaan täytyy sanoa että olen kohtalaisen kiitollinen siitä, että esimerkiksi todelliset rikokset, kuten eläinten kaltoinkohtelu, nousevat keskusteluun herkemmin ja nopeammin juurikin kuva-ja videomateriaalin ansiosta. Esimerkiksi suojeluskoiraharrastajien harjoittamasta silmittömästä väkivallasta ei olisi edelleenkään puhuttu, ellei video olisi kammottavalla tavalla tuonut toimintaa kaikkien näkyville. Yksittäisten ihmisten kyttäykseen ja pikkurikkeiden kyttäykseen en lähtisi, mutta suuremmissa ilmiöissä ja epäkohdissa on hyvä, että silmäpareja on kaikkialla.

    1. Monenlaiset tunteet ovat tietysti sallittuja, myös somessa – harkintakyky punnitaan juuri siinä, missä muodossa ne tulevat ulos. 😀

      En ole varma, olenko samaa mieltä siitä, että edes vähän vakavampien asioiden nopea nousu keskustelunaiheiksi somessa olisi hyvä asia. Olen ehkä vanhanaikainen, mutta jos on onnistunut taltioimaan mielestään rikollista toimintaa, minusta oikea osoite tälle materiaalille ovat viranomaistahot. En tiedä, seuraako siitä mitään aidosti hyvää, jos kyseinen materiaali on kiertänyt kaikki mahdolliset sosiaalisen median kanavat jo ennen, kuin viranomaisten tutkinta asiasta on edes alkanut. Materiaalin nopea nousu ja kierto somessa johtaa lähes vääjäämättä siihen, että some-tuomio on jaettu jo ennen, kuin on tiedossa, ylittävätkö tapahtumat edes tutkintakynnystä. Tämä on oikeudenmukaisuuden kannalta erittäin ongelmallista.

      Eräs tuttavani oli taannoin tilanteessa, jossa hänet vedettiin mukaan somekohuun. Väitettiin, että hän oli ollut osallisena erittäin suurta paheksuntaa herättäneissä tapahtumissa. No, hän ei ollut. Hänellä ei todellisuudessa ollut tapahtumiin edes ohutta yhteyttä. Miksi kummassa joku oli keksinyt, että näin olisi, se ei tietääkseni koskaan selvinnyt. Tuttavani joutui käyttämään paljon paukkuja väärinkäsitysten oikomiseen, ja vaakakupissa oli isoja asioita, koska tuttavani työ on sellaista, jossa maineella on oikeasti merkitystä. Eikä kukaan tietysti tiedä, onnistuiko väärinkäsitysten korjaaminen täysin. Moni saattoi lopultakin jäädä väärään käsitykseen tuttavani osallisuudesta.

      Ja mikä on somekohuun osallistuvan vastuu aiheuttamastaan vahingosta? Vastuu jää usein siihen, että ai hupsista, no kun mä luulin.

      Ongelmallista ei ole vain yksittäisen henkilön maalittaminen, vaan pidän ongelmallisena myös sitä, kun somekohu toimii avauksena kokonaisen urheilulajin, harrastuksen, ammattiryhmän tai muun vastaavan lokaamiseen. Helposti käy niin, että kun jostakin julkaistaan jotakin ikävää, kaikki kynnelle kykenevät tulevat paikalle kertaamaan omia traumojaan ja purkamaan patoumiaan. ”Ainahan se meno on noilla tuollaista, tietäisittepä vain!” jne. Kommentoinnissa tosiasiat ja niiden mittasuhteet eivät välttämättä ole edes hidaste, kun porukka pääsee ties millä motiiveilla päästelemään höyryjä.

      Huh, tulipa taas vastattua pitkästi. 😀 Jos vielä tiivistän ajatukseni, eiköhän se ole jotakuinkin tämä: aivan liian suuri osa somekommentoinnista on tavalla tai toisella niin kyseenalaista, etten ole varma, riittävätkö somekohujen positiiviset puolet useinkaan oikeuttamaan varjopuolia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *