Kahdenlaista onnellisuutta

Onnellisuus ja keinot sen saavuttamiseksi ovat varmasti yksi mietityimmistä aiheista ihmiskunnaan historiassa. Mistä onnellisuus muodostuu? Miten siihen päästään?

Minulla ei toki ole näin suureen kysymykseen tyhjentävää vastausta, mutta uskon oivaltaneeni onnellisuudesta jotakin. Nähdäkseni onnellisuutta on kahdenlaista ja nimenomaan niin, etteivät nämä onnellisuudet lajit ole vaihtoehtoisia tai toisensa poissulkevia. Päinvastoin niitä molempia tarvitaan onnelliseen elämään. Ne ovat ikään kuin onnellisuuden kaksi eri puolta, vaikka tuntuvatkin usein repivän eri suuntiin ja kilpailevan keskenään.

Ensimmäisen lajin onnellisuus on onnellisuutta hetkessä, mutkatonta mielihyvää. Tämä onnellisuus on niitä pieniä hetkiä, joissa on hyvä fiilis: herkullisen ruoan syömistä, kauniin auringonlaskun katselemista, oman kullan kainaloon käpertymistä. Tämä on onnellisuutta, joka ei esitä vaikeita kysymyksiä tai tarvitse syvällistä analyysia. Sanoisin jopa, että tämän lajin onnellisuutta tuntevat todennäköisesti muutkin kuin ihmiset: kesälaitumelle laskettu lehmä tai hevonen, omalle pehmeälle vuoteelle käpertyvä kissa tai koira.

Toisen lajin onnellisuus onkin sitten mutkikkaampaa ja liittyy enemmän juuri ihmisenä olemisen haasteisiin. Tämä onnellisuuden muoto ei ole hetkellistä nautintoa, eikä se aina päästä helpolla. Kyseessä on tyytyväisyys siihen, mihin on elämässään päässyt ja mihin on matkalla. Tämä on sellainen onnellisuuden laji, joka ei ole niinkään kiinni tästä hetkestä vaan on perusteellisemman pohdinnan lopputulos. Se on vastaus niihin kysymyksiin, että mitä minä elämältä haluan, mikä on minulle tärkeää, millainen haluan olla, ja arvio siitä, miten tämä on toteutunut.

Viimeksi mainittu onnellisuuden laji tietyllä tavalla kiipeää hetkellisen mielihyvän yläpuolelle. Vaikka juuri nyt olisi oikeastaan aika paha olo, sen alla voi kuitenkin olla tyytyväisyys omaan elämään. Ehkä tänään päätä särkee, on liikaa töitä ja nälkäkin painaa, mutta siitä huolimatta voi tuntea elävänsä hyvää elämää, jos kaikki tärkeät asiat ovat kohdallaan.

Niin, tavallaan tuo viimeksi mainittu onnellisuuden muoto on hetkellisen mielihyvän yläpuolella – ja sitten kuitenkaan ei ole. Nimittäin mitä useammin ja pidempään on niin, että tässä hetkessä koettava hyvä olo loistaa poissaolollaan, sitä todennäköisemmin huomaa selittelevänsä itselleen, että minullahan on kaikki tosi kivasti. On tämä mahtava työ, kaunis koti, kivoja harrastuksia ja kaikki, mitä olen halunnutkin. Kaiken pitäisi olla hyvin – mutta kun ei vain yhtään tunnu siltä!

Me kerta kaikkiaan tarvitsemme myös yksinkertaisia iloja; myös sitä, että on iloinen mieli, hyvää ruokaa, pehmeä vuode ja hauskaa seuraa. Jos tätä on elämässä liian vähän, oman elämänsä onnellisuutta huomaa nimenomaan selittelevänsä. Vaikka kaikki olisi paperilla mahtavasti ja suorastaan kadehdittavaa, niin jos onnellinen tunne puuttuu elämästä, omia selityksiä on lopulta vaikea uskoa.

Sitten taas toisaalta… Täysin hetkessä ja hetkellisen mielihyvän varassa elävä henkilö havahtuu luultavasti aina silloin tällöin siihen kuristavaan tunteeseen, että näinkö haluan ainoan elämäni käyttää. Mitä muisteltavaa minulla on kuolinvuoteellani ja mitä voin sanoa saavuttaneeni? Vaikka sitä rypisi kaikessa mukavassa ja hauskassa kuin onnellinen pikku porsas, niin kyllähän se vetää mielen pitkällä tähtäimellä matalaksi, jos kokee, että on täysin tuuliajolla. Että kaikki tavoitteet ovat saavuttamatta eikä niitä kohti ole edes matkalla. Että kaikki on vain epämääräistä haahuilua ja jää kesken. Että itsestään ei voi olla missään määrin ylpeä.

Voisi tietysti pohtia sitäkin, ovatko nämä onnellisuuden eri lajit sitten aina niin erillään. Voisiko olla, että samat asiat, jotka tuottavat mielihyvää, vievät myös elämää siihen suuntaan, johon sen haluaa menevän? Uskon vastauksen olevan, että kyllä näin voi olla. Jos näin on, silloin kyse on poikkeuksellisen täydestä ja tasapainoisesta onnesta.

Tässä on kuitenkin se ”mutta”. En nimittäin usko sen toteutuvan kovinkaan usein, että hetkellinen mielihyvä ja syvä tyytyväisyys omaan elämään tulevat täsmälleen samasta lähteestä. Tämä taas johtuu siitä, että usein pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttaminen vaatii asioita kuten epämukavuuden sietoa, pinnistelyä, epäonnistumisten kohtaamista ja niin edelleen. Nämä ovat asioita, joista harva saa puhdasta, mutkatonta mielihyvää samalla tavalla kuin niistä elämän pienistä iloista.

Joitakin kohtaamispaikkoja tavoitteiden eteen ponnistelulla ja mielihyvällä voi tietysti olla. Kyllä monikin saa mielihyvää esimerkiksi liikunnasta. Toisaalta harvalle tavoitteellinen liikunta saati urheilu on yhtä euforian ilotulitusta, vaikka se tekisikin onnelliseksi sitä kautta, että se vie elämää haluttuun suuntaan. Samoin kyllähän esimerkiksi uraansa panostava ihminen voi saada mielihyvää onnistumisista työssään. Yhtä kaikki mukana lienee paljon myös kovaa työtä ja pinnistelyä, joka ei tuo onnellisuutta mielihyvätasolla, vaikka auttaisikin tavoitteiden saavuttamisessa.

Yksi oman elämäni suurimmista, pysyvimmistä haasteita on se, että minulla nämä kaksi esiteltyä onnellisuuden lajia ja tasoa ovat hyvin kaukana toisistaan. Jos ilmaisen asian kaunistelematta, niin olen pohjimmiltani äärimmäisen laiska ihminen. En nauti juuri lainkaan minkään asian tekemisestä. Saan puhtaimman mielihyvän passiivisuudesta: herkuttelusta, levosta, ystävien kanssa jutustelemisesta… Tämä ei kuitenkaan pitkällä aikavälillä riitä sisällöksi sellaiseen elämään, johon voisin olla tyytyväinen – ja harvalle kai riittää. Vaikken voi luonnehtia itseäni poikkeuksellisen kunnianhimoiseksi, niin jonkin verran kunnianhimoinen kuitenkin olen. En voi olla pidemmän päälle tyytyväinen sellaiseen elämään, jossa teen ihan vain jotakin ja jotenkin elätän itseni ja sinnittelen päivästä toiseen. Se ei vain riitä.

Siinähän sitä jo onkin melkoinen kuilu kahden lajin onnellisuuden välillä: Mielihyvää tavoitteleva puoli minusta sanoo, että tässähän voisi istua kesän terassilla lukemassa kirjoja ja syömässä suklaata. Kunnianhimoinen, tavoitteellinen puoli minusta sanoo, että ei muuta kuin täysillä eteenpäin tavoitteita kohti ja kyllä sitä vielä voi puristaa itsestään vähän lisää. Kuilu on tosiaan leveä ja syvä, ja siihen koko onnellisuuden on helppo vajota.

Olen joutunut miettimään tätä asiaa paljon. Olen tullut siihen tulokseen, että tärkeintä on tasapaino kahden erilaisen onnellisuuden välillä. Mutkatonta mielihyvää tarvitaan mutta myös niitä ponnisteluja, joilla itsestään ja elämästään saa sellaisen kuin haluaa, tuntuivat ne ponnistelut itsessään hyvältä tai eivät.

Valitettavasti näiden kahden asian välistä tasapainoa ei ole erityisen helppo löytää. Tämä on nähdäkseni yksi suurimmista syistä siihen, miksi ihmiskuntaa aina vain jaksavat askarruttaa onnellisuuteen liittyvät kysymykset. Mielihyvän ja syvempien tavoitteiden välinen tasapainoilu on herkkää ja tarkkaa kuin nuoralla kävely.

Juuri tämän samaisen tasapainon hakeminen on monen arkisen ja myös suuremman, mieltämme askarruttavan kysymyksen ja valinnan takana. Jäänkö kotiin siivoamaan (koska sitten koti olisi sellainen, kuin sen toivoisin olevan) vai menenkö rannalle syömään jäätelöä (koska se on kivaa)? Jäänkö ylitöihin (koska minun tarvitsisi säästää omaan asuntoon) vai lähdenkö kotiin (koska lepo tekisi jo poikaa)? Lähdenkö toiselle paikkakunnalle opiskelemaan (koska sitä kautta voisi urjeta unelmien ura) vai jäänkö tänne (koska se olisi tuttua ja turvallista)?

Lyhyesti sanottuna korkeammat tavoitteet ja se, mikä juuri nyt tuntuisi hyvältä, repivät meitä usein eri suuntiin. Ikään kuin jo tämä ei olisi tarpeeksi vaikeaa, meidän ei pohjimmiltaan ole edes tarkoitus valita näiden kahden asian väliltä vaan meidän pitäisi onnistua vallitsemaan sopivassa suhteessa kumpaakin. Ei todellakaan helppo tehtävä!

Itse olen viime vuodet horjahdellut tasapainottelussani nimenomaan sille puolelle, jolla on paljon kovaa työtä tavoitteiden eteen mutta varsin vähän mielihyvää. Tämän asian korjaaminen ei olisi välttämättä edes vaikeaa. Se sen sijaan on vaikeaa, että korjausliike todella palauttaa tasapainon eikä saa vaakakuppia pahasti kallelleen sinne toiseen suuntaan.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat Rafael Javier/CC0/Pixabay (ylempi) ja Briam-Cute/CC0/Pixabay (alempi)