Osaatko pelata niillä korteilla, jotka sinulla on?

Vuosi on vaihtumassa, ja vuodenvaihde on tyypillisesti lupausten ja oman elämän kriittisen silmäilyn aikaa. Miten meni tämä vuosi? Miten tulee menemään seuraava? Pitäisikö jotakin muuttaa, ja jos, niin mitä?

Aina välillä on ollut tilanteita, joissa olisi tuntunut hyvältä kiteyttää oma elämänviisautensa yhteen iskulauseeseen tai aforismiin. Tällainen tarve on saattanut iskeä vaikkapa some-profiilin luomisen yhteydessä tai tilanteessa, jossa tuore hääpari on kerännyt juhlavierailta elämänviisauksia yksiin kansiin. Tällaisen suuren viisauden puristaminen itsestään ei ole helppo tehtävä, mutta joitakin suosikkeja minulla on.

Jos puhutaan elämäntaidoista ja jätetään pohdinnan ulkopuolelle peruselintoimintojen ylläpitämiseen liittyvät taidot – joita niitäkin voisi hiukan näsäviisaasti ehdotella – niin omissa silmissäni kenties kaikkein tärkein taito on tämä: kyky pelata niillä korteilla, jotka kädessä kulloinkin on.

Olen mielestäni selviytynyt elämässä kohtalaisesti. Eritoten kiittäisin itseäni siitä, että olen onnistunut nousemaan ylös joistakin hankalista paikoista ja kääntämään voitoksi sellaisiakin tilanteita, joissa ei ole juurikaan ollut voittoisia elementtejä. Jos minun pitäisi jotenkin kiteyttää se, miten tämä on tapahtunut, niin ilmaisin asian juuri niin, että olen onnistunut pelaamaan niillä korteilla, jotka minulla on sillä hetkellä ollut. Toisaalta jos haluan osoittaa jotakin, mitä minun mielestäni kannattaisi kehittää, kääntyisin taas saman taidon puoleen: kortit voisi opetella pelaamaan yhä paremmin.

Vaikka pidän käyttämästäni kielikuvasta ja se kuvaa mielestäni erinomaisesti sitä taitoa, josta puhun, kyse on sittenkin vain kielikuvasta. Mistä tässä taidossa on kyse, kun asiaa havainnollistetaan ja eritellään?

Siispä: Mistä taito pelata kädessä kulloinkin olevilla korteilla oikeastaan koostuu?

Tosiasioiden tunnustamisesta ja hyväksymisestä

Perusedellytys sille, että voi onnistua pelaamaan kädessä olevat kortit oikein, on se, että uskaltaa katsoa niitä avoimin silmin ja todeta, että tällaiset nämä nyt ovat. Jatkuva valheessa tai itsepetoksessa eläminen on tuskin koskaan johtanut kovin voitokkaaseen lopputulokseen. Samoin jos valitsee hemmotellun lapsen tien ja heittäytyy vain lattialle itkemään korttiensa huonoutta ja elämän epäreiluutta, pelissä pääsee tuskin alkua pidemmälle.

Toisaalta tosiasioiden hyväksyminen ei ole sama asia kuin hiljainen alistuminen tai se, että jäädään tuleen makaamaan. Tästä lisää seuraavassa.

Sisukkuudesta

Peliä ei voi voittaa, jos heittää heti kortit kädestään tai antaa periksi. Tämä on virhe, jonka harmillisen moni tekee. Kun kuuntelee henkilöitä, jotka eivät ole menestyneet elämässään millään sellaisella tavalla, että itsekään kokisivat menestyneensä, heidän puheissaan toistuu usein sama teema: epäonnistumisista syytellään muita tai olosuhteita.

En väitä, etteikö joillakin olisi ollut kädessään todella huonot kortit tai etteikö heillä olisi oikeastikin voinut olla keskimääräistä huonommat mahdollisuudet. Huonoillakin korteilla voi kuitenkin onnistua pelaamaan ja jopa pärjäämään – mutta vain siinä tapauksessa, että edes yrittää tehdä niin.

Mieleeni on jäänyt keskustelu erään opinnoissa ja työelämässä varsin vaatimattomasti pärjänneen henkilön kanssa. Hänen puheissaan korostui se, miten hän koki lähtökohtiensa olleen surkeat ja elämänsä kannalta määräävät. Näitä lähtökohtiaan hän analysoikin terävänäköisesti ja teki monia huomioita, jotka varmasti pitivät paikkansa. Silti, kun puhe kerran kääntyi erääseen molempien tuttavaan ja mainitsemani henkilö oivalsi, että kyseisellä erittäin hyvin pärjänneellä tuttavalla oli tälläkin vaatimattomat lähtökohdat, hän ei tuntunut osaavan suhtautua asiaan oikein mitenkään. Vaikutti siltä, ettei se mahtunut hänen maailmankuvaansa. Salaa mielessäni ajattelin, että juuri tätä asiaa hänen olisi kannattanut miettiä paljonkin.

Mahdollisuuksien ja yhä avoimiksi jääneiden ovien etsimisestä

Aika moni meistä on sillä tavoin pessimisti, että uhat ja jo toteutuneet menetykset valtaavat ajatuksissa vähän liikaa tilaa. Kuitenkin silloinkin, kun kädessä olevat kortit ovat huonot – tai vielä pahempaa: juuri dramaattisesti huonontuneet – on usein jäljellä vielä joitakin mahdollisuuksia. Ne täytyisi vain jaksaa etsiä ja yrittää hyödyntää, vaikka se tie olisi kivinen.

Olin joskus hyvin vaikuttanut, kun luin erään äidin ajatuksia. Hänen aikuinen lapsensa oli tehnyt elämässään poikkeuksellisen hirveitä virheitä, päätyen lopulta vankilaan. Mitä äiti tässä tilanteessa sanoi ja neuvoi? Että nyt pitää vain selvittää, mitä mahdollisuuksia on vielä jäljellä. Miten kylmäpäistä ja samalla kuitenkin lämmittävän inhimillistä!

Itse olen yrittäjänä ollut usein tilanteessa, joka on tuntunut taloudelliselta umpikujalta. Välillä olisi tehnyt mieli vain käpertyä kerälle itkemään, mutta kun sen mieliteon on voittanut ja jaksanut etsiä tietä ulos, niin jotenkin ihmeellisesti se on aina löytynyt.

Muutenkin eräs neuvo kannattaa pitää mielessään: vaikka näyttäisi kuinka epätoivoiselta – taloudellisesti tai muutoin – älä lamaannu. Usein juuri lamaantuminen tuhoaa enemmän kuin syy lamaantumisen taustalla.

Sopeutumisesta muuttuviin tilanteisiin

Kortit eivät pelin puolivälissä ole välttämättä enää samat kuin pelin alussa – ja siihen pitäisi vain sopeutua. Kuten korttipelissäkin, myös elämässä tilanteet muuttuvat, joskus äkkiäkin. Se, että pystyy reagoimaan muutokseen ja tarpeen vaatiessa muuttamaan omaa strategiaansa, voi olla ratkaisevan tärkeä taito.

Vaikka totean tämän taidon tärkeyden, en voi varsinaisesti paukutella henkseleitä. En itse nimittäin ole luonnostani todellakaan maailman joustavin ja mukautuvin ihminen. Olen enemmänkin sellainen, joka haluaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, enkä mielelläni laita suunnitelmia uusiksi. Tässä päästään kuitenkin siihen, että kaikkea voi harjoitella: olen opetellut sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin ja myös todella epämiellyttäviin sellaisiin, jotta pääsisin elämässä paremmin eteenpäin.

Toisaalta sekin kannattaa muistaa, ettei aina ole kyse asioiden muuttumisesta huonompaan suuntaan. Joskus voi käydä niinkin, että eteen tupsahtaa yllättäen ennennäkemätön mahdollisuus. Se, että tämän tilanteen osaa pelata oikein, ei sekään ole itsestään selvää. Virheet elämässä eivät aina ole sitä, ettei epäonnistumisista päästä eteenpäin, vaan joskus ne ovat sitä, että tilaisuuteen ei osata tarttua vaan nukutaan onnen ohi.

Rohkeudesta ja oveluudesta

Kun pelataan, se on joskus todellakin… no, peliä. Elämäänkin tämä pätee aika hyvin. Joskus pitää vain löytyä se kuuluisa pokerinaama, vähän rohkeutta ja ehkä oveluuttakin. Suoranaisen kataluuden puolesta en tietenkään liputa, mutta tyylillä ja omat moraaliset rajat tiedostaen omaa etuaan saa aina silloin tällöin ajaa. Joskus pelin voittaja on yksinkertaisesti se, joka rohkenee kaikkein eniten.

Omissa silmissäni rohkeus on ollut aina yksi arvostettavimmista ominaisuuksista. En tarkoita tällä niinkään sellaista rohkeutta, joka saa ottamaan suuria fyysisiä riskejä tai toimimaan kuin paatunein uhkapeluri, vaan tiettyä elämisen rohkeutta: joskus voi mennä vähän riskillä eikä varovaisuuden tarvitse olla kaikessa korkein ohjenuora.

Olen kertonut, mitä se mielestäni on, kun osataan pelata kädessä olevilla korteilla. Mutta entä sitten se tuuri? Se, joka kuitenkin vaikuttaa niihin kädessä oleviin kortteihin ja siihenkin, kuinka hyvin oma pelistrategia tuottaa tulosta?

Mielestäni olisi julmaa kiistää tuurin vaikutus elämään. Se olisi lähes sama kuin väittää, että aina kun menee huonosti, sen on itse aiheuttanut. Asia ei kuitenkaan selvästikään ole näin yksinkertainen! Muotoilisinkin oman suhtautumiseni tuuriin niin, että tuuri kieltämättä vaikuttaa elämäämme, mutta elämäntaito on juuri sitä, miten me hyvän ja huonon onnen lomassa luovimme.

Miltä sinun korttisi tulevalle vuodelle näyttävät, ja miten ajattelit pelata ne?

Lämpimin terveisin

Rouva R

P.S. Jos olet pitänyt lukemastasi, blogiani voi helposti seurata myös Blogit.fi:n kautta!

Kuvat Evgeni Tcherkasski/CC0/Pixabay (ylempi) ja Henryk Niestrój/CC0/Pixabay (alempi)