Rasismi, pelko vai rasistinen pelko?

Rasismi kuten muutkin syrjinnän muodot ovat vakava ja vakavasti otettava asia. Nämä ovat kuitenkin myös asioita, joita vastaan taisteltaessa ollaan mielestäni joskus liiankin kärkkäitä heittämään pois – vanhan sanonnan mukaisesti – lapsi pesuveden mukana.

Sananvapauden jotkut näyttävät olevan ilman muuta valmiita uhraamaan, kunhan päästäisiin rasismista. Tämä on helppo huomata, kun seuraa lähes mitä hyvänsä vähän kiihkeämpää keskustelua, josta voi halutessaan löytää viitteitä rasismista: osa keskustelijoista pyrkii vaientamaan keskustelun tyystin. Samantekevää, mitä on sanottu ja kuinka tärkeää se mahdollisesti olisi, mutta jos rasismista ollaan näkevinään edes ohut sivujuonne, joku haroo jo mute-painiketta. Hiljaa, te rasistit!

Rasismiin liitetään usein vihamielisyys ja siitä mahdollisesti poikiva väkivalta tai ainakin sen uhka. Tämä ei tietenkään ole täysin aiheetonta: rasismi on todellakin poikinut käsittämättömän julmia tekoja aikojen saatossa.

Yksi asia jää kuitenkin usein huomaamatta. Rasismia – tai rasismilta vaikuttavia ajatuksia – ei aina lietso viha, vaan niitä voi lietsoa myös pelko. Henkilö, joka esittää rasistisiksi koettuja näkemyksiä, ei välttämättä ole se, joka yön pimeinä tunteina kaupungilla olisi muille vaaraksi. Hän voi olla myös se, joka pelkää vastaavassa tilanteessa olevansa itse vaarassa. Siinä on ratkaiseva ero.

Ajatus siitä, että rasismi voi kummuta pelosta, ei varmaankaan herätä suurta vastustusta. Suurin osa allekirjoittanee sen ajatuksen, että rasistinen henkilö voi tuntea pelkoa, joka johtuu esimerkiksi tietämättömyydestä, ennakkoluuloista, puutteellisesta sivistyksestä tai kyvyttömyydestä kohdata erilaisuutta. Sen sijaan tämä on uskoakseni hiukan vaikeammin nieltävä ajatus: pelot voivat ennakkoluuloisten kuvitelmien sijan perustua myös todellisuuteen eli esimerkiksi omiin kokemuksiin.

Mieleeni on jäänyt somesta eräs keskustelu, jossa kauhisteltiin tietyn etnisen vähemmistön kohtelua paikallisen yrityksen tiloissa. Keskusteluun osallistui vanhempi henkilö, joka oli aiemmin toiminut yrittäjänä samalla alueella. Kunnon some-untuvikon tavoin hän riensi tuskallisen suorin sanankääntein selittämään, mistä tällainen kohtelu saattaa johtua. Kokemusta aiheesta oli yllin kyllin. Sen sijaan kokemusta some-maailmasta ja moraaliposeerauksesta ei tuntunut olevan, kun hän heittäytyi noin suoraan rasismisyytösten maalitauluksi.

Täytyy myöntää, että mielessäni käväisi seuraava kysymys: mitä vikaa on kulttuurissa, jossa omaa, runsasta ja monipuolista kokemustaan jostakin asiasta ei saa tuoda julki, jos se on vääränlaista?

Jos ajatuskuviota jatketaan pidemmälle, voidaan kysyä, miten tällaisessa asenneilmapiirissä toimitaan oman kokemuksen kautta saadun tiedon kanssa, jos tämä tieto ei ole yleisesti hyväksyttävää eikä sitä saa tuoda julki. Tuleeko omat kokemukset ohittaa, kaiken järjen ja myös intuition vastaisesti? Vai saako niiden mukaan toimia, kunhan ei sanallista asiaa mitenkään?

Mutta eikö juuri se vasta olekin väärin; peiteltyä ja piilotettua rasismia?

Mainittua eläköitynyttä yrittäjää tämä problematiikka ei enää koskettanut. Moni kuitenkin törmää vastaaviin ongelmiin työssään ja muussa elämässä joka päivä: Virallisen kannan mukaan oikeamielinen ja hyvä ihminen toimisi tietyllä tavalla, mutta entä ellei se käytännössä yhtään toimi? Jos se aiheuttaa kerta toisensa perään harmaita hiuksia ja jopa vaaratilanteita? Mitä sitten tehdään?

Juuri tässä on mielestäni paha puute nykyisessä keskusteluilmapiirissä. Me emme pelkää ainoastaan rasismia. Pelkäämme myös rasistiksi leimautumista niin paljon, että joistakin asioista ja ongelmista on käytännössä mahdotonta puhua suoraan ja avoimesti.

Vaikka kyseessä olisi todellinen tapahtuma tai lukuisat todelliset tapahtumat, joissa olet itse ollut osallisena, et välttämättä voi puhua asiasta, koska siihen saatetaan suhtautua samoin kuin rasististen ennakkoluulojen levittämiseen. Sinulla saattaa olla mielessä ongelmatilanteita, joihin kaipaisit ratkaisuehdotuksia. Et kuitenkaan välttämättä voi saada niitä, koska pelkkä ongelman julki tuominen altistaa sinut rasismisyytöksille. Voi olla sopimatonta sanoa, että jokin ongelma on edes olemassa, vaikka törmäisit siihen jatkuvasti. Miettikää nyt – kuinka kamala ja omituinen tilanne!

Tässä pelissä ei lopulta voita kukaan. Monelle jää käsiin kasa ongelmia, joihin heillä ei ole hyviä ratkaisuja, koska niitä ei voi ääneen eikä julkisesti etsiä. Ironista kylläkin, halu vältellä rasismia ja etenkin rasistiksi leimautumisen uhka voi jopa lisätä rasismia. Ongelmatilanteisiin voidaan päättyä hakemaan ratkaisuja, jotka eivät ole yhtä hyviä ja päivänvalon kestäviä kuin ne olisivat, jos asiasta olisi mahdollista keskustella avoimesti. Lisäksi se kärjistää keskustelua täysin turhaan, ettei kriittisiä kannanottoja suostuta näkemään muuna kuin rasistisen motiivin ohjaamana vihapuheena. Samalla tällaiseksi tulee leimattua suuri määrä monenlaista puhetta.

Rasismi on todellinen ongelma, mutta rasismi-termi ei saisi olla keskustelun vaientaja eikä lyömäase. Sellainen peli, jossa rasismi-kortin pelaamalla voittaa kaikesta muusta riippumatta, ei ole säännöiltään reilu.

Sananvapaus on säilytettävä ehdottomasti, eivätkä kauniit tavoitteet saa johtaa todellisten ongelmien maton alle lakaisemiseen. Perusteeni näille toiveille on yksinkertainen: Myös rasismin torjunnassa on pitkälti kyse siitä, että halutaan torjua asiaton vallankäyttö. Tämä on hyvä tavoite, mutta tarkoitus ei saisi pyhittää keinoja sillä tavoin, että asiatonta vallankäyttöä torjutaan asiattoman vallankäytön keinoin. Juuri näin tapahtuu silloin, kun rasismin torjunnan nimissä ollaan valmiita vaikka kieltämään tosiasiat ja paheksumaan hiljaisiksi ne, jotka yrittävät tuoda niitä julki.

Rasistiselta vaikuttava henkilö halutaan mielellään leimata vihan hengessä toimivaksi, vaikka toimintaa saattaa todellisuudessa ohjata pelko. Se saattaa olla rasistista pelkoa, mutta se saattaa olla myös ihan samanlaista pelkoa, jota rasismia kohdanneet ihmiset ovat kokeneet – pelkoa oman turvallisuuden puolesta.

Olen itse ollut vuoden sisällä kahdesti tilanteessa, jossa minua on syytelty syrjivästä käytöksestä. Ensimmäisellä kerralla minua syyteltiin rasismista, toisella kerralla toinen osapuoli edusti muuta kuin etnistä vähemmistöä. Molemmilla kerroilla kuvio meni niin, että jouduin kieltäytymään tarjoamasta asiakkaalle palvelua, jota hän olisi halunnut, ja sain tämän jälkeen osakseni syyttelyä ja jopa uhkailua. Lyömäaseeksi näissä sanallisissa hyökkäyksissä valikoitui nimenomaan toisen osapuolen vähemmistöasema: Sulle tulee tästä syrjinnästä tosi raskaita seurauksia, kuule!

Mainittakoon, että molemmat asiakkaat olin torjunut asiallisesti enkä sanallakaan viitannut heidän vähemmistöasemaansa. He nostivat itse kyseisen asian tikun nokkaan ja selvästi pyrkivät pelottelemaan minua sillä: eihän kukaan halua leimautua rasistiksi, ja syrjinnästä voi olla myös laissa määriteltyjä seurauksia.

Tunnen lain riittävän hyvin tietääkseni, ettei se, että asiakas koettaa saada tahtonsa läpi syyttämällä minua syrjinnästä, millään muotoa tarkoita minun syyllistyneen mihinkään. Laintuntemukseni ja hyvät hermoni eivät kuitenkaan muuta miksikään sitä, että tämä oli ilmiselvästi tarkoitus: saada pelottelemalla tahtonsa läpi.

Muiden hallitseminen pelolla ja uhalla… Kuulostaako tutulta? Eikö tämä ole juuri yksi niistä asioista, joita vastaan taistellaan silloin, kun taistellaan rasismia ja muuta syrjintää vastaan? Kun ei ole oikein kohdistaa muihin asiatonta vallankäyttöä heidän vähemmistöasemansa vuoksi, asiaton vallankäyttö ei voi olla oikein myöskään vähemmistöaseman nimissä.

Toivon, että jokaiselta löytyisi viisautta käsitellä pelkonsa – niin aiheettomat kuin aiheellisetkin – tavalla, joka ei aiheuta haittaa kanssaihmisille. Toivon kuitenkin myös, että pyrkimystä hallita muita pelottelemalla ei hyväksytä hyvän asian varjolla ja että pelot silloin, kun ne ovat aiheellisia, otetaan todesta ja niiden ilmaisemiselle annetaan tilaa.

En tiedä, onko keskustelun vaientaminen koskaan johtanut mihinkään hyvään. En usko, että se tulee tässäkään asiassa johtamaan. Avoin keskusteluilmapiiri on nähdäkseni kaikkien etu ja auttaa myös rasismin torjunnassa. Se tosin tarkoittaa sitä, että voi joutua toisinaan kuulemaan jotakin sellaista, mikä ei silitä omaa maailmankuvaa myötäkarvaan. Tämä ei uskoakseni ole kenellekään vaarallista.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat  cocoparisienne/CC0/Pixabay (ylempi) ja Pexels/CC0/Pixabay (alempi)

puheenaiheet tasa-arvo syvallista uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (4)
  1. Ai miten hyvä aihe taas! Ja sellainen aihe, joka saa heti olemaan vähän varuillaan… väärästä sanasta kun tosiaan tulee leimatuksi rasistiksi, huonoksi feministiksi ja ties miksikä natsiksi, kuten sinunkin kokemuksesi osoittavat.
    Mielestäni on todella vaarallista, jos rasismi-kortin pelossa vaietaan ja vaiennetaan kaikki keskustelu. Ollaan hieman huolestuttavilla vesillä, jos muslimeja koskevaan somekeskusteluun saavat osallistua vain muslimit ja muut saavat varoituksen (true story), tai jos luennoilla puheenvuorot jaetaan siinä järjestyksessä, kuinka marginaaliseen tai moneen vähemmistöön kuuluu (tällaistakin olen kuullut, en tosin Suomessa).
    Kaikissa kulttuureissa on huonoja ja hyviä puolia, ja valitettava fakta on, että jotkut kulttuurit ja uskonnolliset ryhmät ylläpitävät toksisempia ja väkivaltaisempia ajatusmalleja ja käytäntöjä kuin toiset. En ole mikään rotuopin kannattaja joka ajattelisi että ihonväri tai etnisyys tekisi ihmisestä paremman tai huonomman, mutta koen kyllä tunnistavani erilaisten yhteisöjen haasteet. Jo kantasuomalaisten keskuudessa älähdetään äkisti, kun yritetään keskustella oikein tosissaan esimerkiksi naisiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta, ja maahanmuuttajien kohdalla aihe on jo niin tulenarka, että moni yksilö ja perhe jää sen vuoksi jopa ilman tarvtisemaansa apua.
    ”Toisen” ja vieraan ihmisen tai yhteisön pelko ei saisi estää käyttäytymästä kunnioittavasti heitä kohtaan, mutta ei myöskään esittämästä aiheellista kriitiikkiä kun huomaa jonkun toimivan väärin. Maailmalla on jo nähty, miten ihmisoikeudet voivat ottaa hyvinkin nopeasti takapakkia, ja miten erilaiset ääriliikkeet ja ryhmittyvät saavat jalansijaa paikoissa joissa niiden toimintaa hyssytellään. Onko todella prioriteettilistan kärjessä vouhkata Afrikan tähdestä, kun kaiken aikaa ihmisiä aidosti syrjitään rakenteellisella ja yksilötasolla, sekä toisaalta myös vähemmistöjen ja uskonnollisten tai etnisten ryhmien sisällä tapahtuu ikäviä asioita. Suvaitsevaisuus (sana joka on niin ylemmyydentuntoinen etten sitä mielelläni käytä) ei tarkoita silmien sulkemista kaikilta epäkohdilta.

    1. Olen itsekin kuullut tästä toimintamallista, jossa puheenvuoroja jaetaan sen mukaan, kuinka ”lähellä valtaa” joku on, sieltä kauimmaisesta reunasta aloittaen… Minun käsitystäni tasa-arvosta tämä ei vastaa millään tavalla. Lisäksi mietin käytännön toteutusta. Täytyykö tuoda julki, että kuuluu uskonnolliseen vähemmistöön tai että on homo, jotta voi saada puheenvuoron aiemmin? Vai lasketaanko vain selvästi ulospäin näkyvät asiat? Se vasta tasa-arvoista olisikin…

      On hyvä, että otit puheeksi juuri feminismin, suvaitsevaisuuden ja sen, miten nämä kaksi asiaa törmäävät. Valkoisen, länsimaisen heteromiehen mikään sananvalinta, äänensävy tai ilme ei ole liian pieni ja merkityksetön tuomittavaksi, jos vain jotenkin saa perusteltua tämän asian patriarkaattia suosivaksi. Mutta entä sitten, kun törmätään naisten paikoitellen törkeän huonoon asemaan jonkin muun kulttuurin piirissä? Kun kyse on jo aivan eri mittaluokan asiasta kuin siitä, kuka tytötteli ketä? Sitten osa porukasta vaikenee kiusaantuneena. Melkein voi nähdä, miten heidän mielessään ideologiat törmäilevät toisiinsa: toisaalta mikrosovinismin tihrustelu sopii ajan henkeen, toisaalta ei missään nimessä voi sanoa vieraista kulttuureista tai näiden edustajista mitään, mikä voisi kuulostaa syrjivältä.

      Lopputulos on (liian) usein se, että ollaan tosiaan vain vaivaantuneina hiljaa. Tälle kaksinaismoralistiselle kiusaantuneisuudelle voisi vaikka nauraa, ellei se olisi pohjimmiltaan kaikkea muuta kuin naurun asia. Kulttuurissa on todellakin jotakin hieman pielessä, jos oman moraalisuuden todistelu edellyttää jopa mammuttimaisten ideologisten ristiriitojen kanssa elämistä.

  2. BeautyBlender
    24.5.2022, 09:32

    Olipa rehellisen rehti kirjoitus. Antoi uusia näkökulmia itselle, sellaisia joita on pohtinutkin, mutta ei ole osannut sanoittaa! https://yourbeautyblender.blogspot.com/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *