Mikä ihme siinä on…mikä ihmisiä vaivaa?
Seuraa arkista ihmettelyä ja suoraa puhetta.
Olen viime viikkoina pohtinut, mikä ihmisiä vaivaa. Välinpitämättömyys, töykeys, vihaiset sanat ja kaikenlainen tökerö käyttäytyminen pitää kansaa otteessaan. Yksi selite saattaa olla lomilta paluu, toinen koronan toinen aalto ja kolmas taloudellinen tilanne, mutta silti tätä ilmiötä on vaikea ymmärtää.
Huomaavaisuus, peruskäytöstavat ja hymyt ovat hukassa.
Mikä ihme (tähän voisi iskeä voimakkaammankin sanan!) siinä on, että suomalainen palvelukulttuuri on paikoin olematonta, vähäisetkin asiakkaat käännytetään ”ei oolla” ja tylsistyneillä ilmeillä. Ilmapiiri on ikävä, eikä muudi motivoi. Se ei kutsu viihtymään eikä ostamaan. Ja eikö juuri nyt pitänyt ostaa ja viihtyä? Korjata taloutta.
Ilmapiiri on ikävä ajoittain kotonakin, mikä johtuu ylioppilaskokelaan talousasioista: palkka tuli ja meni, mutta menoja olisi loppukuuksi kamalasti. Ei siinä jaksa hirveästi hymyillä. Englannin kielen ylioppilaskoekin oli, ja harjoitella piti. Raskasta.
Raskasta on myös saada omat vaatteensa pyykkikoriin tai henkariin. Sen sijaan ne kulkeutuvat kodinhoitohuoneen lattialle, kasaan pesukoneen ja pyykkikorin väliselle käytäväosuudelle. Mikä ihme siinä on, että siinä ne vain odottavat, että joku tajuaisi korjata ne koneeseen, narulle tai kuivuriin ja lopulta vaatekaappiin.
Kasassa saattaa olla sekaisin puhtaita ja likaisia vaatteita. Sen, joka pyykkiä pesee, pitäisi tajuta erotella nämä toisistaan.
Koska aivan varmasti pyykkikoneen käynnistyttyä vaatteiden omistaja etsii sitä sinistä t-paitaa, jonka jätti kodinhoitohuoneeseen. Kun pyykin pesijä sitten mainitsee, että se on pyykissä, koska se oli likapyykkiläjässä lattialla, t-paidan etsijä hermostuu. ”Mut se oli ihan puhdas paita! Se odotti siinä, et mä laitan sen päälle!”
Tiskikonekin pitäisi pistää päälle, mutta hankala on. Mikä ihme siinä on, että omia astioitaan ei saa koneeseen asti? Selityksiä on kuultu: tiskikone on täynnä (ei ole), tiskikoneessa on kaikki niin sekaisin, ettei tiedä, mihin lautasensa laittaisi (saattaa ollakin), likaiset tiskit haisevat (!) ja tiskikoneen avaaminen ällöttää, koska siellä on likaisia astioita. Tiskipöydän reunalla seisovien lasien ja mukien röykkiötä perustellaan sillä, että on ekologista juoda toistamiseen samasta lasista tai mukista.
On toki, mutta kun kolme perheenjäsentä jättää juoma-astiansa pöydälle kolme-neljä kertaa päivässä, on tiskipöytä täynnä ja epäsiisti. Ja silti he ottavat joka ikinen kerta uuden lasin kaapista ja jättävät sen taas pöydälle odottamaan seuraavaa juomahetkeä.
Ja tämä mukirivistö tiskipöydällä saa minun visiirini huuruun.
Huurussa on myös kotitalouden toinen jääkaappi. Joku on vääntänyt sen niin kylmälle, että nakit, pinaattiletut ja juusto ovat liki jäässä. Mikä ihme siinä on, että kummankin jääkaapin pitää olla aivan liian kylmä? Eikö riitä, että se, jossa säilytetään juotavia, vesikannua ja -pulloja, on jääkylmä? Ihan uusi kurkkukin on pilalla. Inhoan vettynyttä, jäistä kurkkua. Puhumattakaan perunoista. Perunapussin pohjalla on jotain homeista nestettä ja perunat ovat paleltuneet kuoliaiksi. Onneksi en ole perunaihminen.
Tähän on tultu.
Minna