Säästötoimia
Olen yrittänyt opettaa kolmasluokkalaiselle rahapolitiikkaa. Kuopus on säästäväinen, mutta lopulta tuhlaa rahansa herkästi johonkin heräteostokseen, kuten selfietikkuun, kestomehupilleihin, kurkkupastilleihin ja pikkuötökkä-yllätyspusseihin. Mainittakoon, että näitä pikkuötököitä on jo niin paljon, että mitään uutta sieltä yllätyspussista ei voisi enää tulla. Rahaa saattaa mennä myös jäätelöön, kuvioteippeihin tai johonkin muuhun tarpeelliseen Tiger-röhnään.
Kun omat rahat on tuhlattu, tuleekin joku oikeasti kiva ja kiinnostava (laadukaskin) tavara myyntiin, jonka kahdeksanvuotias haluaa itselleen. Ja heti. Kun selitän, että tähän uutuustavaraan olisi ollut rahaa, jos kukkaron nyörejä olisi pitänyt hieman tiukemmalla ja jättänyt edes puolet kaikesta krääsästä ostamatta. Tai edes jokaviikkoiset jäätelöt.
Olimme tämänkaltaisessa tilanteessa noin kuukausi sitten, kun hankimme luokkatoverin synttärilahjaa kirjakaupasta. Elinan ja Sofian ystäväkirja oli ainut lahja, mitä lapsi voisi kuvitella kaverilleen hankkivansa. Hän piteli sitä käsissään kuin pientä koiranpentua, katseli pää kallellaan kirjaa ja totesi haluavansa samanlaisen. Ja heti.
Kävin läpi yllä mainitun säästökeskustelun ja kerroin, että 14 euroa maksava kirja on ”äkkiä tienattu”, kun alkaa tehdä kotitöitä ja osallistua pullojen palautukseen. Lapsi ei suostunut ymmärtämään, miksei hän saisi kirjaa heti, ”ku nyt me ollaan tääl kirjakaupassa jo ja kohta näitä ei enää oo…!”
Periaate on periaate: kirja ostetaan, kun sen eteen on tehty hieman säästötoimia.
Lopulta kahdeksanvuotias jopa innostui ajatuksesta. Sain myytyä hänelle idean rahankeruusysteemistä. Ensin askarreltaisiin lista, johon hän sitten merkkaisi kotityöt, pullon palautukset ja muut tuottoisat tehtävät. Kun 14 euroa tulisi täyteen, kirja käytäisiin ostamassa.
Palattuamme kotiin lapsi aloitti työlistan tekemisen, ja minä keittelin tyytyväisyyskahvit – olin kerrankin pitänyt päätöksestäni ja periaatteestani kiinni!
Kun lista oli valmis ja teipattu huoneen oveen, lapsi kysyi, miten muuten voisi säästää rahaa johonkin oikeasti tärkeään hankintaan tai esimerkiksi matkaan. Selitin jotain pankkitilistä ja säästötileistä ja yritin olla asiantunteva.
Tätä ei helpottanut yhtään se, että en itse ole kummoinenkaan talousihminen. Saati säästäjä.
Ajattelen herkästi, että tienaan työllä ja tienaamallani palkalla voin tehdä hankintoja tai maksaa laskuja. Arjessa hankinnoilla tarkoitetaan lähinnä ruokaostoksia, käyttövaatteita, kahvitteluja ja lounaita sekä pieniä kodin hankintoja ja viikonloppukimppuja.
Illalla tarkemmin pohdittuani asiaa, muistin kuitenkin, että kyllähän minäkin ”ikään kuin säästän”: sivutöistä tienaamani rahat haluan käyttää johonkin, joka on vain minulle itselleni. Kerään koko vuoden rahaa säästöön ja sitten shoppailen. Esimerkiksi K-tuolin ja muita sisustuselementtejä, design-vaatteen, treenivarusteita tai taidetta. Joskus ote lipsuu ja käytän säästön parisuhteen tai lasten hyväksi.
Seuraavat viikot lapsi tyhjensi tiskikonetta, täytti sitä, vei roskat, huolehti panttipullot ja -tölkit kauppaan, siivosi oman huoneensa, kuljetti pyykit pyykkikoriin, siisti vaatteensa ja leikkinsä, avusti ruokaostoksissa ja ostosten laittamisessa kaappeihin. Neljä viikkoa ensimmäisestä säästökeskustelustamme ja työlistan tekemisestä kirjarahat olivat kasassa ja me haimme tämän kuuluisan tubettajien ystäväkirjan samasta kirjakaupasta kuin olimme aiemmin hankkineet kaverilahjan.
En ole koskaan nähnyt lasta aidosti niin iloisena. ”Nyt mä sain tän! Tämä on ihana. Mä olen niin onnellinen!” Koko automatkan hän hymyili ja tavasi ääneen minulle kirjan sisältöä.
Kannatti odottaa. Tehdä töitä ja säästää.
Tähän on tultu.
Minna