My day – miten käytän aikani lomalla?

Seuraa toivepostaus. Seuraajat toivoivat, että kirjoittaisin my day -tyyppisen blogijutun jostakin mukavasta tai ihan tavallisesta arkipäivästä. Koska olen aiemmin kirjoittanut arkipäivän kulustani, halusin nyt kohdistaa kirjoitukseni lomaan, joka alkoi maanantaina. Olen siis sairauslomani lusinut ja nyt sain viettää opettajan vapaajaksoa eli tutummin lomaa. Hiihtolomaa. Tein sen yhdessä kymmenvuotiaan kanssa. Tai onhan meillä täällä kolme – leikkauksen jäljiltä sairauslomallaan kärvistelevä mies voitaneen laskea myös jonkin tason lomailijaksi?

Aamu, jolloin kenenkään kello ei soi

Ne ovat parhaita. Saa nukkua ja herätä ihan sisäisen kellonsa mukaan. Minulle luontainen lomaunirytmi sijoittuu aika tarkkaan 23.30–08.30 välille. Joskus posotan yhdeksään tai ainakin köllöttelen vällyjen välissä siihen saakka. Toisinaan herään puoli kahdeksalta, keitän yksinäiset aamukahvit – elämän parhaita asioita niin arkena kuin lomallakin! –  ja lueskelen uutisia ja somea. Ihan yksin. Ypöyksin.

Kymmenvuotias heräilee tavallisesti puoli kahdeksan hujakoissa ja viihtyy  itsekseen melko pitkään. Ei siis enää herätä vanhempiaan mistään syystä. Aamupalaa nautimme usein kaikki kolme yhdessä, vaikka kukin onkin joko omissa ajatuksissaan tai kiinni e-lehdessä tai muussa älylaiteannissa. Välillä mutisemme jotain keskenämme.

Lomalla saa viivytellä

Ja se on ihanaa. Viivyttelen sängyssä, aamupalapöydässä, kirjan äärellä, lenkillä. Milloin missäkin. Sillä kukaan ei odota missään eikä minulta mitään. Tämä on parhautta ja erottaa selkeimmin loman arjesta.

Ei ole kiire kokoukseen, opettamaan, korjaamaan tenttejä tai kirjallisia töitä eikä sähköpostin äärelle.

Ei ole kiire laittamaan ruokaa eikä sisälle ulkoilemasta. Kun katselen tuota neljäsluokkalaista, olen havaitsevinani saman viivyttelyn ja nautinnon hänessä. Harkkareissa sentään käytiin, jottei ihan rötväilyksi mene!

Lounas tai toinen aamiainen – lomalla saa valita!

Lounasaikaan nautimme joko eilistä päivällisruokaa, lämmitämme Saarioisten äidin keittämää pinaattikeittoa tai tyydymme niin sanottuun kakkosaamiaiseen. Minä tyydyn tähän mieluusti: nautin, kun uusi kahvi tippuu hyristen lasipannuun, kauraleivät paahtuvat kullankeltaisiksi ja voi sulaa niiden päälle. Viipaloin juustohöylällä kasan kurkkua kalkkunaleikkeleen ja juuston päälle ja nautiskelen. Kokkaamaan ehtii myöhemminkin.

Ulkoilu virkistää

Olemme ottaneet tavaksi ulkoilla päivittäin. Minä lenkkeilen tavallisesti noin tunnista puoleentoista tuntia aamulla tai aamupäivällä, kymmenvuotias seikkailee pihassa kavereidensa kanssa tai käy lähikentällä luistelemassa.

Usein teemme pienen piipahduksen ulkoilmassa vielä iltasella.

Mieleni tekisi luistelemaan tai hiihtämään, mutta kaularangan vuoksi sen aika ei ole vielä. Ja sitten kun on, taitavat ladut ja jääkentät olla historiaa.

Kaikilla on omia puuhia

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan ihan omaa aikaa. En tarvitse kuin vartin päivässä, kunhan saan sitä. Etenkin lomalla tämä on tärkeää: loma tuntuu lomalta, kun saa tehdä itselleen mieleisiä asioita. Usein vetäydyn kirjoittamaan, treenaamaan kotitreenejä, siivoilemaan, keittelemään kahvia tai lukemaan. Joskus piirtelen. Tytär viihtyy itsekseen, lukee, piirtelee sarjakuvia, tapaa kavereitaan ja katsoo aivan hullunhauskoja videoita. Joista minä en tajua mitään. Mies toipuu.

Illat ovat yhteisiä

Meillä on arki-iltaisin tapana kokoontua makuuhuoneeseemme, jossa on televisio (olohuoneessa ei ole). Käytämme lapsen viimeisen hereilläolotunnin yhdessä telkkaria katsoen, vierekkäin könyten ja kaikenlaisia leikkejä ja arvuutteluja pelaten.

Näin toimimme myös lomalla. Kenelläkään ei ole kiire minnekään.

Olemme jonain heikkona hetkenämme antaneet kymmenvuotiaan syödä iltapalan tässä samalla, sängyssä, ja siitä tavasta on hankala päästää irti. Ja kun asiaa oikein mietin, miksi tarvitsisikaan.

Aikuisten aika alkaa, oletko valmis?

Kun tytär menee nukkumaan, kyhjötämme telkkarin ääressä, vaihdamme kuulumisia, valitsemme sarjoja ja elokuvia ja rentoudumme. Sitten nukahdamme. Tästä yhteisestä hetkestä ja tavasta en irrota muuten kuin pakon edessä. Se on erityisesti mielenterveydelle ehdoton! Myös lomalla.

Kuten huomasitte, mitään sen ihmeellisempää en ja emme lomapäivisin touhua. Tavallista arkea ilman kiirettä ja pakkoja. Ja juuri se on parasta!

Tähän on tultu.

Minna