Viikon parhaat: arki alkoi ja lapsi voitti aitaviestissä kultaa
Siinähän sitä jo onkin yhdelle viikolle… Arki alkoi -kaneetti pitää sisällään paljon positiivista, mutta toisaalta arjessa on aina oma raskas puolensa. Ja jos ei nyt ihan raskas, niin ainakin jollakin tavalla ei-niin-kevyt.
Ei-niin-keveys taas johtunee siitä, että hyppäys kahdeksan viikon lomalta – tämä koskee varmasti ihan yhtä lailla kahden tai neljän viikon lomaa – työmoodiin, salasanaviidakkoon, ihmisten ilmoille, to do -listoihin ja korrektiin kesäpukeutumiseen on hyppäys syvään päähän. Joka ikinen kerta.
Kontrasti menneen loman ja alkaneen arjen välillä on suuri.
On ilmoja pidellyt. Jollakin hassulla tavalla juuri tämä on sotkenut työ- ja kouluarkeamme: helleaalto ja kaikenmoiset ukkoskuurot eivät ainakaan helpottaneet arkihyppäystä. Kuumuus alkoi rasittaa kanssa-asujia, mutta minulle ne olivat edelleen lähinnä ihania kesän merkkejä. Minulle, joka rakastan kuumuutta ja aktiivista elämää. Ei siis haittaa, vaikka työpaikalle fillaroinnin jälkeen selkä on litimärkä hiestä ja tukka liimautunut päänahkaan kiinni. Kunhan paistaa!
Kymmenvuotias sen sijaan narisi parina aamuna ja iltapäivänä kuumuutta, lähinnä ilman kosteutta tai rankkasadetta, joka oli kastellut hänet täysin koulumatkalla. Onneksi mielipahasta selvittiin nopeasti uusien kauramurojen ansiosta. Niitä voi rouskutella maidon kanssa (tykkääkö joku tällaisesta?!) ja todeta olevansa onnellinen. Muistutan, että meillä ei koskaan ikinä syödä muroja, mutta arkiviikon alkajaisiksi hellyin ja annoin lapsen ottaa ostoskärryyn paketin Elovenan kauratyynyjä. Melkoista.
Tiistaina suuntasimme Lietoon viestikisoihin, jossa kymmenvuotias juoksi sekä 4x50m aitaviestissä että tavallisessa 4×50 viestissä. Aitaviestissä hän oli kisan aloittaja, tavallisessa toisena juoksijana. Aitaviesti oli ”komea juoksu kaikkinensa”, kuten tekstailin miehelle, joka ei päässyt katsomaan vetoja pelipaikalle. Komea se totta tosiaan oli, ja kultaa sitä tuli. Lapsen onni kirvoitti kyyneleet silmiini. Voi pientä.
Kentän laidalla ja vielä kotimatkallakin keskustelimme yhteistyön tärkeästä voimasta – tiimillä on väliä, kaikki lähtee ihmisistä. Aina.
Omat työni lähti vauhdikkaasti käyntiin. Kalenteri oli täyttynyt, mutta olin muistanut aikatauluttaa itselleni myös kiireetöntä aikaa, aikaa hengittämiselle ja luovuudelle. Kahdelle tärkeälle asialle, jotka pitävät itseni työkuntoisena. Opetus- ja hanketyöt starttasivat vauhdilla, ja keskellä viikkoa työyhteisössämme järjestettiin strategiapäivä koko henkilöstölle, seuraavana päivänä kohtasimme oman Master School -tiimimme kanssa.
Yritin muistaa jokaisena hetkenä, että huomenna on taas uusi päivä.
Olen onneksi oppinut ”sulkemaan luukut” iltapäivällä ja pyrkinyt irrottautumaan kokonaan työasioista. Aina tämä ei onnistu, useimmiten kyllä. Tiukkaa linjaa ja omaa käden rajausta se kyllä vaatii…
Loppuviikolla tapahtui paljon mukavia asioita: My bnb -livetreenit alkoivat, tein niistä kahvakuulan ja Sarin pilateksen ja tallenteelta kuminauhatreenin, lähikaupan hyllyyn oli taas täytetty lempikahvipakettejani, lapsi valitsi historian tunnin vanhojen tavaroiden esittelyyn isovanhemmilta saamani astiaston 1910-luvulta, kesäiset säät jatkuivat ja ulkona tarkeni ilman pitkähihaista vielä iltalenkilläkin.
Kivaa olivat lisäksi uskomattoman ihana korvakorulähetys Iiik-designilta, lauantain viikonloppukimppu, positiivinen pössis hankekokouksessa sekä täysikuun jälkeiset erinomaisen hyväuniset yöt.
Tähän on tultu.
Minna