Elmo-lemmikkisiilin kuulumisia: uusia makuja ja ympäristöön tutustumista
Seuraa toivepostaus, jonka aiheena on pieni Elmo-lemmikkisiili. Elmo on nyt kymmenviikkoinen. Me ajattelemme hänen olevan vauva, mutta siiliniässä hän on jo miltei teinipoika. Akvaariopisteen asiantuntija kertoi, että tässä vaiheessa siilin maitohampaat voivat vaihtua pysyviin hampaisiin.
Touhukin on sen mukaista: Elmo tökkii kuonollaan, rouskuttelee ympäristön heiniä ja uuden mökkinsä reunoja sekä puree ja näykkii kankaita, kuten minun villasukkiani.
Hän on ihana. Mitä enemmän häntä oppii tuntemaan, sitä rakastuneempia me olemme. Pieni lemmikkisiili on kotiutunut nopeasti ja tottunut melskeeseemme. Päivärytmi on siilille tyypillinen – päivät se nukkuu, illat ja yöt juoksee, syö, juo ja vipeltää terraariossaan. Me herättelemme Elmon kuuden seitsemän aikaan illalla, leikimme, sylittelemme ja siivoillemme asumusta, sitten laitamme hänet takaisin terraarioon.
Usein Elmo kipittää suoraan suojaisaan pesäänsä, toisinaan kiertää hiekkalaatikkonsa ja ruokakuppinsa kautta piiloon.
Elmo on kahdessa viikossa lämmennyt touhuihimme: muutaman päivän kestäneen muuttostressin jälkeen hänestä on tullut melkoinen seuramies. Pikkusiilin lempipuuhia ovat piiloutuminen ja tonkiminen. Elmo kömpii lattialle levitetyn kaulahuiviin uumeniin nanosekunnissa, ja pieni nenä vilahtaa aina välillä huivimytyn rakosista.
Tällä viikolla hankimme Elmolle pikkupikkumökin, johon hän ihastui oitis. Hän kömpii – oikeastaan punkee! – sisään, pyörii mökin heinissä ja kurkkii välillä pyöreästä ikkunasta ulos. Pieni kuono väpättää, kun Elmo-poika nuuhkii ilmaa – olisiko matoja tarjolla?
Madot ovatkin Elmon herkkua, ja hän söisi mieluusti kuivaruokakupistaan ainoastaan kuivatut jauhomadot. Papanat hän huiskii kuonollaan sivuun. Kun Elmo on kanssamme hereillä, tarjoilemme sille kädestä ja matolta matoja, sitten kuuntelemme rouskuttelua. Ei uskoisi, että siilin syömisestä tulee niin hellyttävä ääni!
Lemmikkieläinkaupassa meitä ohjeistettiin, ettei saisi hemmotella siiliä piloille.
Aina ei tarvitse lisätä matoja kuppiin, vaan luottaa vanhaan totuuteen siitä, että routa porsaan kotiin ajaa…
Olemme testailleet myös banaania, omenaa ja kissan märkäruokaa. Mikään näistä ei oikein ole uponnut Elmolle. Elävän pulskat jauhomadotkaan eivät Elmon päätä kääntäneet, ensi kerralla tästä viisastuneina valitsemme ohuita vastaavia. Kokeilemme seuraavaksi kurkkua ja keitettyä jauhelihaa.
Elmo on pääasiassa sisäsiisti ja tekee tarpeensa hiekkalaatikkoon, mutta juoksupyöräurakka saa hänet uppoutumaan lenkkeilyyn niin syvästi, että vahinkoja sattuu. Joskus hän päästelee myös lavuaariin kahluuhetkenä, mutta nyt, kun vesileikit on ammattilaisen suosituksesta lopetettu, tätäkään ei enää tapahdu. Siili ei ole vesieläin, ja se voi esimerkiksi vilustua tai saada ihottumaa kylvetyksistä. Emme siis jatkaneet kylpyhommia.
Kaiken kaikkiaan aika Elmon kanssa on sujunut toistaiseksi varsin mallikkaasti – en edes voisi enää kuvitella, ettei meillä olisi lemmikkisiiliä. Kun illalla touhuamme hänen kanssaan, maalliset murheet, opiskelukiireet ja kaikenlainen stressi väistyvät. On se ihmeellinen pikkusiili.
Tähän on tultu.
Minna