Sano se ääneen: Sosiaalinen media on vain yksi pieni neliö elämästä

Totuus on toisenlainen.

Some antaa vääristyneen kuvan elämästä ja siihen kuuluvista asioista. Somessa näytämme vain murto-osan todellisuudesta. Kuvat ovat usein muokattuja, suunniteltuja ja epärealistisia. Lisäksi useimmiten vain oman elämän kohokohdat päätyvät jakoon.

Sosiaalinen media ja jokapäiväinen arkielämä ovat siis kaksi toisistaan uskomattoman paljon erillään olevaa elämänalaa. Arki on paljon (ja kaikkea!) muuta kuin huippuhetkiä, somessa taas jaetaan vain sellaisia hetkiä ja neliöitä, joissa kaikki on ollut kohdillaan.

Tästä huolimatta me uskomme sitä neliötä, jonka näemme somessa. Me emme näe pinoja, kasoja ja sotkuja neliön ympärillä.

Neliö voi olla Instagram-kuva, -tarina, -reels tai Facebook-postaus. Se voi olla TikTok-video tai blogikirjoitus. Tätä neliötä yhdistää yksi asia: se on vain pieni hetki tai tunnelma postaajan elämästä. Toistan itseäni. Totuus on toisenlainen.

Tällä en kuitenkaan tarkoita, että somettajat ja bloggaajat valehtelevat. Ei, ei missään nimessä. Mutta kokototuus on piilossa tai se piilotetaan. Syitä on monia. Näyttämisen tarve, vaikuttajamarkkinointi, itsen ja perheen suojeleminen tai esimerkiksi tarkkarajainen yrittäjyys vievät osan julkaisuista.

Some luo painetta, kun elämä alkaa näyttää liian helpolta

Sain taannoin rehellisen ja avoimen kommentin blogiini. Siinä lukija totesi, että kirjoitukseni herätti hänessä tunteen, että olen omahyväinen. Elän helppoa elämää. Hämmästyin kommenttia, luin kirjoitukseni ajatuksella ja myöhemmin vastasin asiallisesti saamaani kommenttiin.

Kiitin avoimuudesta ja totesin, että omahyväisyys ei ole osa minua. Kerroin hänelle, että jos elämäni joskus näyttää helpolta, se on hyvä juttu, sillä olen tehnyt melkoisesti viimeiset 20 vuotta työtä sen eteen, että joskus olisi helpompaa ja kevyempää. Olen yltiöpositiivinen ihminen ja jaan mieluusti mukavia juttuja blogissani ja somessani. En keskity ikävään ja raskaaseen. Vaikka niistäkin kerron. Olen avannut elämäni vaikeinta asiaa ja kertonut avoimesti mm. ikävästä ruusufinnitaistelustani.

Valotin kommentoijalle lisäksi yllä kirjoittamaani neliö-juttua. En voi antaa kaikkea elämästäni, en halua antaa kaikkea elämästäni, mutta se, mitä jaan, on rehellistä alusta loppuun (en käytä edes filttereitä). Mutta se on kuitenkin vain neliö elämästäni.

Pohdin pitkään aihetta ja tulin siihen tulokseen, että valitettavasti monikaan ei tule ajatelleeksi, kuinka paljon some luo paineita käyttäjilleen, ikäryhmästä, sukupuolesta ja asuinpaikasta riippumatta. Nykynuoret ovat kasvaneet tietynlaisen some-paineen alla ja saavat tietyn mallin elää ja olla somen kautta.

Samalla tiedostamatta jää se, mitä julkaisujen taustalla oikeasti on.

Tästä syntyy paine ja mallikuva siitä, miten pitää olla, miltä pitää näyttää ja mitä tulee tehdä.  Enkä puhu pelkästään nuorista. Myös aikuiset saattavat unohtaa neliön rajojen ulkopuolisen kokototuuden.

Ja unohtavatkin. Tähän ”syyllistyn” säännöllisesti myös itse: kaikilla muilla on siistiä, tuokin perhe matkustaa aina, kaikki muut hoitavat ihoaan aamuisin, päivisin ja iltaisin erityispitkillä manöövereillä, kaikki aktiiviset ja hyvät ihmiset kokkaavat meal prep -aterioita, kierrättävät oikeaoppisesti, lukevat kirjoja kynttilän valossa, käyvät pilateksessa, viettävät parisuhdeaikaa viikoittain, kuuntelevat klassisen musiikin konsertteja ja käyvät kulttuuri-ihmisinä joka viikko museoissa.

Mutta minä. Minä olen huono, väsynyt ja aikaansaamaton ihminen, joka käyttää joskus eineksiä, unohtaa hoitaa ihonsa oikeaoppisesti ja rötväilee pölyisessä kodissa.

Sitten nappaan kauniin viikonloppukimppu-kuvan Instagramiin ja olen onnellinen. Kaikki neliön ulkopuolinen unohtuu.

Somessa halutaan hyväksyntää

Ennen some-aikaa elämä ja omakuvan esittäminen oli huolettomampaa kuin nykyään. Omaa arkeaan ei tarvinnut esitellä tuhansille muille samalla pohtien, kuinka itsestään ja elämästään saisi esiin parhaat puolet.

Kun seuraan nuoria, olen ollut tyytyväinen nykytapaan siitä, että itseään saa ja pitää ihailla, kuvata ja esitellä. Somen myötä itsensä ihailu sekä valokuvissa onnellisuuden ja ilon näyttäminen on muuttunut paheksutusta turhamaisuudesta normaaliksi ja hyväksytyksi.

Tyytyväisyyteni kuitenkin loppuu kohdassa, jossa filtterit otetaan käyttöön. Autenttisuus ja normaalius kärsivät. Samalla levitetään vääristettyä totuutta ja luodaan virheellinen paine siitä, miltä minun tulisi näyttää.

Moni ajattelee, että tämä koskee vain heitä, jotka kuluttavat sosiaalisen median sisältöjä. Mutta tässäkin totuus on toisenlainen, sillä tiedetään, että some aiheuttaa paineita sekä niille, jotka julkaisevat ja vaikuttavat että niille, jotka seuraavat julkaisuja.

Miksi jaamme elämäämme somessa?

Ihmisellä on luontaisesti tarve tulla nähdyksi. Tämä on yksi suurimpia syitä sille, että elämää ja kuvia jaetaan sosiaaliseen mediaan. Somessa halutaan näyttää toive-elämän palasia. Siksi kuvia kiillotetaan ja käsitellään. Someen jaetaan onnistumisia ja iloja. Ja minusta se on ihanaa vastapainoa arjelle. Pidän kauneudesta ja kivoista kuvista! Mutta.

On hyvin vaikeaa – jopa mahdotonta – saada kunnollista kuvaa ihmisen elämästä vain sosiaalisen median julkaisujen kautta.

Minulla onkin palava halu käynnistää kevyt some-kampanja: #UskomattomiaNeliöitä. Siinä kuvataan kuva, jossa näkyy kaikki (koko ympäristö pinoineen, roskineen, sotkuineen), sitten kuvasta rajataan neliöllä se kohta, josta ottaisi some-julkaisuunsa.

Someen päätyy kuitenkin lopulta koko otos. Koko totuus.

Tähän on tultu.

Minna