Vuoden ensimmäisen arkiviikon plussat ja miinukset
Niin alkoi arki. Suu on ollut hymyssä ja mieli virkeä. Pidän ihan tavallisesta arjesta. Vaikka herätys on ennen seitsemää ja työtehtävien suhteen aletaan elää ruuhkahuippua, nautin. Perheessä jokaisella on omat juttunsa, menonsa ja arkiharrasteensa, elämä on loman jäljiltä asettunut jälleen kivasti uomiinsa. Kokosin vuoden ensimmäisen arkiviikon parhaat plussina ja miinuksina.
Ensin viikon plussia
Arki. Sen jo alussa mainitsinkin. Toistan itseäni: arki on parasta, arki on jopa nautinnollista. Arjessa olen erityisen onnellinen. Pidän siitä, että jokaisella on päivittäin ”kunnollista tekemistä”, jokaisella on päivittäin omaa tekemistä ja jokainen harrastaa omia harrastuksiaan. Oman jälkeen on mukava käpertyä taas perheeksi. Nauttia yhteisestä ajasta ja tekemisestä.
Talvi. Olen ollut elementissäni pakkasessa ja lumessa. Alkuviikolla näistä sai vielä nauttia, keskiviikkona siirryttiin tuntuvasti plussalle, torstaina lumimaisemista ei ollut jäljellä enää juuri mitään. Mutta oli mukavaa, kun alkuviikolla kävelin (oikeastaan tarvoin) työpaikalle kunnon pakkasessa ja lumihangissa. Matkallani tervehdin melkoisen montaa lumiukkoa!
Tölli-piipahdus. Saimme yksitoistavuotiaan kanssa kutsun ystäväni ja lapsen kummitädin mökille, töllille, Sauvoon. Viimeksi piipahdimme täällä, kun he olivat hankkineet tontin ja pystyttäneet sinne työkaluvajan. Nyt saimme ihastella upouutta tölliä (ystäväni kutsuu paikkaa tällä nimellä) ja nauttia luonnonrauhasta. Olipa mukavaa.
Sitten viikon miinuksia
Hammaslääkärireissu. Maanantaiaamuna huomasin takahampaan jomottavan. Se on aiemmin hodiettu hammas, jossa on pieni lohkeama. Tiesin oitis, että minun tulee hoitaa asiaa eteenpäin. Soitin Turun kaupungin hammashoitoon. Jossa olin 234. jonottaja. Luit oikein, kahdessadaskolmaskymmenesneljäs. Minun edelläni olivat siis 233 hammasoireista turkulaista. Melko pian tajusin (ja miehen kanssa tehtiin laskelmakin!), etten tulisi saamaan hammaslääkäriaikaa samana päivänä, saati seuraavaan kuukauteen. Miehen laskelmien mukaan voisi mennä jopa 52 vuorokautta ennen kuin ketään soittaisi puhelinpalvelusta takaisin.
En jäänyt odottamaan, vaan marssin yksityissektorille. Sain hampaani (ientaskussa tulehdus, joka hoidettiin, ensi viikolla hoidetaan halkeama) hoidettua samana iltapäivänä. Ja se on ollut ihan bueno. Hämmästyin laskun pienuutta ja päätin, että ns. kaupungin maksusitoumukesta ei juurikaan olisi apua näihin laskuihin. Mutta miten käy niiden, joilla mahdollisuutta yksityissektorille ei ole? Onko hyvinvointipalvelumme todella yhdenvertaisia?
Auto jumitti. Ei kahta ilman kolmatta, sanotaan. Auton jumitus oli omalla viikkolistallani kakkosena. Kiirehdin tiistain opetukseen ja ihmetelin jo kotipihassa, miksi auto kulkee niin tahmaisesti. Olin putsannut sen ensin kymmenen senttimetrin lumikerroksesta, lämmittänyt ja puunannut, mutta sitten se ei suostunutkaan pelittämään. Viikon pihalla seisonnan jälkeen jarru oli jollakin tavalla jumittunut kiinni, eivätkä takapyörät pyörineet lainkaan.
Olin ajanut noin kilometrin, kun pysähdyin tekemään miehen ohjeistamat jarrutemput ja kaikenlaiset manööverit, sitten ajoin auton lähimmälle ABC:lle ja nappasin taksin työpaikalle. Minulla oli tässä kohtaa vartti aikaa olla opettamassa… Muuten olisin kävellyt. Parin päivän päästä, kun kelit lauhtuivat, saimme auton kulkemaan normaalisti.
Märkä talvikeli. Tämä olkoon viikon ei kahta ilman kolmatta -ikävyys. Olinkin jo liian kauan innoissani pakkaskelistä ja lumikinoksista. Keskiviikkona se kaikki ihanuus päättyi. Siitä saakka Turussa on ollut märkää, sateista, sumuista ja tuulista. Nurmikot vihertävät, ja lenkillä kastuu. Ei jatkoon.
Tähän on tultu.
Minna