Suuri perunavertailu – mikä kesän uusista perunoista kiri suosikiksi?
Puhutaanpa hetki perunasta. Itse en ole lainkaan perunaihminen, mutta puolison myötä perunasta on tullut kesäruokapöytiemme kuningas – uutta perunaa ei hänestä voita mikään! Peruna on parhaimmillaan suoraan pellosta ja sillin kyytipoikana, tillihunnulla ja voinokareella. Minä en kamalasti välitä myöskään sillistä…
Päätin järjestää perheellemme, minulle, puolisolle ja yksitoistavuotiaalle, perunamaistelun. Kolmena päivänä nautimme kolmea eri uuden perunan lajiketta, Annabelleä, Siikliä ja Timoa, ja annoimme niistä ”lausuntomme”.
Perunalajikkeet eroavat toisistaan ennen kaikkea käyttöominaisuuksiltaan, mutta myös maussa on eroja. Me testasimme perunoita kahdella tavalla: ensin kaikkia lajikkeita syötiin perinteisen uuden perunan tapaan keitettyinä ja seuraavana päivänä jämäperunoista tehtiin paistinperunoita.
Kaikki lajikkeet hankittiin irtomyynnistä multaisina, ikään kuin suoraan pellosta pöytään. Kaikki perunat syötiin melko samoilla lisukkeilla.
Päivä yksi: Annabelle
Annabelle on perunalajikkeena melko uusi, mutta se on noussut nopeasti perunansyöjien suosioon. Annabelle on kiinteä ja keltasävyinen peruna. Väri tulee esiin jo perunoita pestessä ja kuoriessa/rapsuttaessa. Kuori irtoaa helposti vasta nostetusta perunasta, ja keittoaika on noin viisitoista minuuttia. Tai no, keitin niitä 12 minuuttia ja annoin höyryttyä talouspaperin ja kannen alla tillien kanssa kolmesta viiteen minuuttiin. Keitinperuna ei saa olla yhtään raaka eikä yhtään liian ylikypsä. Tämä on tarkkaa puuhaa!
Kypsät perunat näyttivät hyviltä. Ne olivat edelleen kellertäviä ja kestivät hyvin keittämisen, eivät siis hajonneet (onneksi, en kestä jauhoisia ja hajoavia perunoita). Perunat tuoksuivat tuoreilta, ja tilli syvensi kivasti perunan tuoksua. Annabelle on lautasella kaunis näky, ja kun sen dippasi margariiniin, se näytti jopa houkuttelevalta. Veitsi leikkaa perunan hienosti, ja jo leikatessa tunsin, että peruna on kiinteä ja juuri oikein keitetty.
Annabellen maku oli hyvä. Yksitoistavuotias söi kolme perunaa hyvällä ruokahalulla ja kehui, että nyt on hyvää perunaa. Minä söin myös kolme, mies söi varmasti kaikkiaan seitsemän, sillä hän santsasi. Hänestä kesäperuna on aina hyvää. Hän totesi, että peruna on ”melkein yhtä hyvää kuin saarimökin naapurilta saamamme peltoperunat taannoin”. Olen samaa mieltä.
”Napakka, hyvä, maukas, margariinin ja sillin kanssa täydellinen. Sulaa suuhun. Ei lainkaan mullan makuinen”. Näin totesi kolmihenkinen raatimme. Paistettuna peruna pysyi kasassa, maku on syventyi, se oli hieman pähkinäinen. Perunan, rasvan, punasipulin ja eilisten lihapullien liitto oli herkullinen. Pannu syödään tyhjäksi.
Annabelle sopii kesäpöytään. Olen varma, että se sopii myös esimerkiksi kesäiseen lohikeittoon.
Neljä kautta viisi pistettä oli raatimme arvio perunasta.
Päivä kaksi: Siikli
Onko Siiklin voittanutta? Siinäpä kinkkinen kysymys, joka selvisi tämän testin lopussa. Siikli on kesäperunoiden aatelia, näin olen aina ajatellut. Tänä kesänä saimme ehkä parhaat Siiklit ikinä mökkinaapurilta. Niin napakkaa ja hyvänmakuista perunaa en muista ihan hetkeen maistaneeni. Nyt ostin vasta nostetut perunat lähikaupasta.
Kuori lähti kevyesti irti pestessä, sen kummempaa kuormista ei tarvittu. Peruna oli melko pientä ja suippoa, perunan malto kellertävä. Siiklejä keitin myös noin 12 minuuttia, jonka jälkeen ne hautuivat kannen, talouspaperin ja tillipuskan alla. Jo kokeillessani perunoiden kypsyyttä hymyilytti – nämä ovat varmasti ihania!
Kypsät perunat näyttivät tuoreilta ja houkuttelevilta. Tuoksu oli hieman multainen, mutta maku ei taaskaan pettänyt. Siikli on minun suuhuni se kiintein ja mukavin, suutuntuma on hyvä ja pureksittavaa riittää, tykkään. Myös mies kehui perunaa, jonka päälle oli laittanut ison palasen rapumarinoitua silliä. Yksitoistavuotiaan mielestä Siikli ei ole yhtä makea kuin Annabelle, eikä hän syö kuin kaksi kolmesta lautaselle laitetusta perunasta. Hänestä saari-Siiklit olivat parempia.
Minä haen yhden perunan lisää, mikä on jo likimain ihmeellistä. Kastelen sitä margariiniin ja nautiskelen. Siikli maistuu myös hieman jäähtyneenä hyvältä, huomasin. Mies santsasi jälleen, ja minä varmistin, että huomiselle pitäisi jäädä muutama peruna paistoa varten…
”Kiinteä, maukas, hieman rasvainen, purutuntuma täydellinen”, totesi kolmihenkinen raatimme.
Seuraavana päivänä paistettuina nämä maistuivat lapsellekin erinomaisesti, jopa paremmin kuin Annabellet. Peruna säilytti kiinteytensä ja syvensi makuaan.
Täydet viisi pistettä.
Päivä kolme: Timo
Kun minä olin pieni, syötiin Timoa. Näin muistelen. En ole koskaan ennen tätä testiämme ostanut Timoa kotiin. Timo on yhtä multainen ja tuoreenoloinen kuin lajitoverinsa. Kuori irtosi helposti, peruna on pyöreä, ja sen malto valkoisempi kuin Annabellen ja Siiklin.
Keitin Timoa ensin 10 minuuttia, jonka jälkeen kokeilin kypsyyttä, sitten keitin lisää muutaman minuutin ja kokeilin jälleen kypsyyttä. 13 minuutin kohdalla päätin, että nyt otan perunat pois hellalta ja laitan ne hetkeksi talouspaperin, kannen ja tillihunnun alle. Kun kasasimme perunoita lautasille, pohdin, olivatkohan ne ylikypsiä.
Eivät olleet, mutta suutuntuma oli minusta jollakin tavalla ”vieras”. Miehen mielestä peruna oli ihan maukas, margariini- ja sillilisällä niitä meni jälleen kuusi tai seitsemän parempiin suihin. Minä söin kaksi, yksitoistavuotias saman verran.
Timo maistui vähiten makealta ja tuntui vähiten kiinteältä. Timo on peruna, joka vaatii vierelleen jotain todella hyvää, tuumin. Lapsen mielestä peruna oli ”ihan ok”, miehen mielestä perusperuna.
”Melko kiinteä, vähän mauton, multainen, tillin ja margariinin kanssa ihan kelpo pottu”, totesi raatimme.
Seuraavan päivän pyttipannussa Timo oli hieman rikkonaisempi kuin Annabelle ja Siikli, mutta paistettu Timo maistui paremmalta kuin Timo keitettynä.
Kolme kautta viisi oli raatimme lopputulema tästä lajikkeesta.
Voittaja oli siis ennakkosuosikkimme Siikli. Tattadaa!
Tähän on tultu.
Minna
Käsikuva: Unsplash