3 x kuukauden kuva – heinäkuun kuvat

Nadine Via Per Aspera ad Astra -blogista haastoi minut mukaan 3 x kuukauden kuva -blogihaasteeseen. Tarkoituksena on kerran kuussa, vuoden 2023 jokaisena kuukautena, julkaista kolme eri kuvaa seuraavista kategorioista:

  1. Arkikuva
  2. Kuukauden huippuhetki
  3. Ei mennyt kuin Strömsössä

Kokosin tähän postaukseen heinäkuun kuvani.

Arkikuva

Terassin kukat

Tähän kuvaan kiteytyy heinäkuun arki: vietämme paljon aikaa kotosalla, terassin ovi on auki, sisään tulvahtaa valoa, terassikukat ovat kukkeimmillaan ja päivän parhaisiin hetkiin lukeutuvat pienet oleilut terassilla yksin kirjan, äänikirjan tai naistenlehden parissa. Joskus käytän oman aikani ystäväpuheluun, toisinaan hoitelen kukkia ja vain katselen merelle. Sateisinakin hetkinä terassi on ollut yksi lisähuone ja -tila kotoiluun.

Kuukauden huippuhetki

Ahvenet lavuaarissa

Kiteytyköön kuukauden huippuhetki tähän ahvenkuvaan. Huippuhetken siitä tekee se, että teimme perheen kanssa yhdessä jotain mukavaa. Olemme olleet heinäkuussa saarimökillä melkein jokaisena kuukauden viikonloppuna ja monena kertana on onkivermeet kaivettu esiin. Yksitoistavuotias suorastaan rakastaa onkimista, vaikka madon laittaminen koukkuun ja kalan poistaminen koukusta ovatkin toistaiseksi delegoitu kalakavereille. Minulle ja iskälle.

Parasta on, kun kala syö, saalis perataan ja niistä valmistetaan joko paistettuja ahvenfileitä pannulla tai savustettuja ahvenia savustuspöntössä.

Yhteiset saariretket ja onkimiset ovat olleet mukavia, palauttavia ja jollakin tavalla erityisiä – pian yksitoistavuotias on kaksitoistavuotias, kohta viisitoistavuotias eivätkä yhteiset jutut, mökkeily ja kalastelu enää kiinnostakaan. ”Nauti nyt”, on joku joskus sanonut, ja minä yritän kovasti.

Ei mennyt kuin Strömsössä

Salaatti lattialla

Heinäkuussakin tapahtui monenlaista sellaista, jonka olisi voinut jättää väliin. Yksi niistä oli se, kun olin pieteetillä valmistanut kesäpäivällistä perheelle – kutsunut myös pojat syömään – ja ajattelin olevani viisas, kun valmistin salaatin ensimmäisenä valmiiksi jääkaappiin ja vasta sitten aloin touhuta perunoiden, sillien, kananmunien, saaristolaislimpun, kermaviilikastikkeen ja kaikenlaisten kesäherkkujen parissa.

Kun minä rapsutin perunoita, yksitoistavuotias teki jotain tanssia olohuoneessa ja tuli janoiseksi. Niinpä hän suuntasi jääkaapille hakemaan kivennäisvettä, laittoi pullon takaisin hyllylle ja jatkoi tanssimista.

Seuraavaksi minä menin jääkaapille hakemaan tilliä ja siinä samassa salaattikulho (jonka vierelle kivennäisvesipullo oli huiskaistu kallelleen) tipahti lattialle. Sinne meni, ajattelin. Sotku oli ikävä, sillä joka puolella oli pieniä lasinsiruja. Heti tätä seuraavana päivänä pestopurkille kävi samalla tavalla, ja kaapinovet, keittiötasot ja lattia piti pestä kauttaaltaan. On mainittava, että se en ollut minä, joka oli sulkenut pestopurkin kannen ennen jääkaappiin laittamista…

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä
Kommentit (7)
  1. Kesää, lämpöä ja kukkia – tästähän tulee aivan ihanan arjen resepti.

    Kalastus kuului meidänkin perheen harrastuksiin Tallinnassa, koska siellä oli sopivasti vesistöjä läheisyydessä. Emme tosin koskaan saaneet mitään varteenotettavaa saalista, mutta naapurin kissat olivat kaloista varsin kiitollisia 😁.

    Itselläkin joskus on tullut jääkaapista ulos tavaraa varsin hallitsemattomasti, tosin vieraiden jo ollessa kylässä. Sattuuhan sitä 🤗.

    1. Juuri niin! Oispa vielä pitkään kesä.

      Eilen meinasi jälleen käydä vastaava salaattiepisodi, onneksi sain astian kiinni…

      Minna

  2. […] 3 x kuukauden kuva – heinäkuun kuvat – TÄHÄN ON TULTU  […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Kommenttisi tallennetaan sivustolle ja CleanTalkin roskapostinesto voi tarkistaa ne roskapostin ehkäisemiseksi. Katso lisätietoja tietosuojakäytännöstämme.