Testasimme kaikki kaupan irtokarkit – mitkä kirivät suosikeiksi?
Kaksitoistavuotiaan toiveesta testasimme kaikki kaupan irtokarkit. Päätimme ostaa irtokarkkitiskin jokaisesta laarista kaksi karkkia, toinen minulle, toinen lapselle. Mies oli testiajankohtana ulkomailla, siksi hän ei osallistunut tähän leikkiin.
Kaupaksi valikoitui paikallinen Citymarket. Isoimmat paperipäälliset karkit jätimme pois testistä. Kassalle suunnatessamme karkkeja oli aivan valtavasti – en lainkaan ymmärtänyt, että kahdesta kakrista per lajike muodostuisi niin valtava kasa herkkuja! Jaoimme testin kahdelle viikonlopulle juuri makeismäärän takia. Levittelimme karkit A4-paperiarkille, kirjoitimme niiden viereen nimet ja arviomme ne molemmat asteikolla 0–10.
Tähän testiin olen ”lajitellut” irtsarit pistemäärien mukaan aloittaen matalimmista pisteistä eli testihäviäjistä. Lyhyt yhteenveto: me pidämme kaksitoistavuotiaan kanssa erilaisista makeisista. Minä rakastan lakritsia ja toffeeta, lapsi on isojen hedelmäkarkkien ja kirpeiden karkkien ystävä. Minä pidän pienistä karkeista, joissa on hyvä puru- ja suutuntuma, lapsi taas isoista, sitkeistä yksilöistä, joita voi natustaa pidempään. Kovat karkit eivät ole kummankaan lemppareita.
”Apua, kutsuuko joku näitä karkeiksi?!” (pisteitä 0–6)
Testihäviäjiä karkkikasassamme oli vain viisi: Ruosteiset autot, Snickers, Sisu salmiakki, Salmiakkiruudut sekä Hedelmäperhoset. Nämä olivat meistä molemmista sekä epämiellyttävän makuisia että epämiellyttävän tuntuisia suussa. Hyi.
”Ei näitä minun pussiini, kiitos” (pisteitä 7–10)
”Ei näitä minun pussiini, kiitos” -kategoriaan päätyi yhteensä 14 karkkia. Kategorian suurimmat pisteet eli 10 pistettä saivat Kirpeät vaahtonapit, Marmeladikuulat, Fizzy Pop, Kirpeä Kastanja ja Suklaavaahtosienet. Minä annoin näille kaikille alle kolme pistettä. Aivan kamalia karamelleja!
Yhdeksän pisteen makeisia olivat Vaahtonallet, Mansikkavaahtosuklaa, Lätkäliiga, Salmix ja Megameloni. Voin kertoa, että myös nämä (lukuun ottamatta Lätkäliigaa) ovat karkkeja, joiden maistelussa jouduin jättämään yli puolet syömättä. Lapsi sen sijaan piti monista.
Kahdeksan pistettä saivat Leijonanpäät ja Viinikumit, seitsemän pistettä taas Metsämarjat, Giant Jazzes ja Valkosuklaa-salmiakkilakritsit.
”Näitä kauhon mielelläni pussiini!” (pisteitä 11–15)
Perushyviä ”Näitä kauhon mielelläni pussiini!” -karkkeja oli kaikkiaan 48. 15 pistettä saivat Mustat autot, Sirkusaakkoset, Vanhan ajan lakritsi, Chocko and Lakrids, Hopeatoffee, Crispy bites ja Malacon salmiakkikala. Meistä kumpikin totesi, että nämä karkit ovat vakiovalintojamme.
14 pistettä saivat Malacon hedelmäkala, hedelmänmakuiset Ässämixit, Susupalat, Roomalaiset kaaret, ja Malacon Vadelmapullot. 13 pistettä keräsivät Twix, Hedelmäaakkoset, Pääkallot, Pyramids, Tuttifruttirenkaat, Lokin läjäys, Sisu duo, Hymynaamat, Pus Pus -lakupalat, Center Original sekä Vadelma-toffeepallot. Näistä monet eivät olleet minun suosikkejani, mutta lapsi piti niitä isojen pisteiden arvioisena.
12 pisteen arvioisia karkkeja olivat: Mansikkakaapeli, Hedelmälätkät, Kirpeä Greippipullo, Iso Omena ja Polly hopeatoffee. 11 pistettä keräsivät Kierrelakut, Suklaamansikkapallerot, Punainen revolveri, Punssinapit, Banaanin makuinen Rollo, Punainen raketti, Suklaa Crisp, Kirpeät Hedelmäaakkoset, Sisu Pippuri sekä Valkosuklaatoffeerullat ja Appelsiinisuklaapallot. Minulle monet näistä ovat liian makeita tai esanssisia, lapsi kertoi pitävänsä näistä.
”Ihania täysosumia pussi pullollaan” (pisteitä 16–20)
Testivoittaja-kategoriaan mahtui kaikkiaan 21 karkkia. Niistä mikään ei yltänyt täysiin pisteisiin, mutta 19 pistettä saivat Djungelvrål-apinakarkki ja Lakritsi Rollo. Nämä molemmat olivat sekä minusta että kaksitoistavuotiaasta ”täysosumia”. 18 pistettä keräsi Ruskeat noitapillit, Jumbo suklaanougat, Malacon Kola-salmiakkipullot ja isot kolapullot. Näistä kola-salmiakkipullot ovat omia nykysuosikkejani.
17 pistettä keräsi kaikkiaan seitsemän karkkia: Punainen Rollo, Punainen apina, XL Noitapilli, Toffee-lumipallot, Manskut, Nallekarkit ja Suolasillit. 16 pistettä saivat Jelly Beans, Dumle, Jumbo lakupala ja King Kongit, keltaiset suklaalakritsipallot, Vanilja fudge sekä Englannin lakritsit. Näitä kaikkia molemmat meistä valitsevat usein pusseihinsa.
Tähän on tultu.
Minna