Helppo ja maukas kesäsuolainen: caprese-piirakka
Törmäsin sosiaalisessa mediassa caprese-piirakkaan ja päätin oitis valmistaa sellaisen eräänä iltana iltapalaksi perheelle. Caprese-patongit ovat meille jo ennestään tuttuja, ja tiesin jo ennen piirakan maistamista, että sekin toimii! Rapean lehtitaikinan, täyteläisen mozzarellan ja hapokkaan tomaatin yhdistelmä vie kielen mennessään. Tämä piirakka on helppo ja maukas kesäsuolainen.
Tarvitset:
- 3 isoa tomaattia tai rasiallisen kirsikkatomaatteja
- 400 g mozzarellaa (n. 3 palloa)
- 1 iso lehtitaikinalevy
- 1 dl sitruunapestoa
- tuoretta basilikaa
- kananmuna
- siemeniä, esimerkiksi auringonkukansiemenet
- mustapippuria
- balsamicoa viimeistelyyn
Tee näin:
- Sulata taikinalevy. Kauli se isommaksi ja nosta leivinpaperin päälle matalalle uunipellille. Pistele pohja haarukalla ja leikkaa taikinaan reunat niin, että veitsi ei osu pohjaan saakka. Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen.
- Purista mozzarellapalloista nestettä pois, jotta piirakka ei jää kosteaksi.
- Pilko mozzarellat ja tomaatit viipaleiksi/kirsikkatomaatit puolikkaiksi. Laita piirakan pohjalle sitruunapestoa ja asettele tomaatit ja mozzarella vuorotellen pohjan päälle. Voitele taikinan reunat kananmunalla ja ripottele halutessasi reunoille siemeniä.
- Paista piirakkaa uunin alaosassa noin 20–25 minuuttia. Viimeistele tuoreella basilikalla ja mustapippurilla. Voit halutessasi lorauttaa piirakan päälle balsamicoa.
- Tarjoile raikkaan salaatin kera.
Me noukimme piirakan päälle kauden ensimmäiset basilikat omasta kasvihuoneesta. Ehkä seuraavaan piirakkaan saamme jo tomaatitkin omasta maasta…
Tähän on tultu.
Minna