3 x kuukauden kuva – marraskuun kuvat
Nadine Via Per Aspera ad Astra -blogista haastoi jo viime vuonna minut mukaan 3 x kuukauden kuva -blogihaasteeseen. Tarkoituksena on kerran kuussa, vuoden 2024 jokaisena kuukautena, julkaista kolme eri kuvaa seuraavista kategorioista:
- Arkikuva
- Kuukauden huippuhetki
- Ei mennyt kuin Strömsössä
Kokosin tähän postaukseen marraskuun kuvani.
Arkikuva
Totesin lokakuussa, että arki on sujunut ihmeen jouhevasti. Nyt totean saman marraskuun kohdalla. Lisään toteamukseeni vielä, että edes rähmäkelit ja pimeys eivät ole vieneet minua mennessään. Vaikka päivät ovat lyhyitä, ulkona vihmoo ja sataa mitä milloinkin, perusfiilis on ollut pääasiassa ihmeen hyvä. Ihmeen hyvä marraskuun perusfiilikseksi.
Olen nauttinut työmatkakävelyistä ja luovuuslenkeistä valoisaan aikaan aina, kun mahdollista. Joskus olen tarponut myös pimeässä. Kun lunta satoi, olin tyytyväinen, sillä se tuo mukanaan kivasti valoa. Aamutouhujen yhteydessä olen ottanut tavaksi tehdä hieman liikkuvuustreeniä (käsien pyörittelyä, hartiarenkaan avausta, ojenteluja, koukisteluja, niskajumppaa ja sen sellaista) odotellessani kahvin valmistumista.
Kun aurinko on noussut, olen kiirehtinyt ottamaan kuvan maisemaikkunalta. Siitä on tullut ikään kuin uusi rutiini aamuihin – arkena ja viikonlopulla. Siksi marraskuun arkikuva onkin eräältä kauniilta aamulta maisemaikkunalla.
Kuukauden huippuhetki
Tähän kategoriaan oli tarjolla kaksi vahvaa ehdokasta: isänpäivämuisto ja kolmetoistavuotiaan kisayllätys. Lopulta päädyin kisakuvaan, vaikka kuva ei suoraan häntä kuvaakaan. Oma ennätys ja finaaliin pääsy 60 metrin juoksussa olivat tytölle niin isoja juttuja, että hänen onnensa ja ilonsa tarttuivat meihin vanhempiinkin pitkäksi aikaa.
Kisatuloksensa perusteella hänet valittiin myös seuran joulukuiseen ”edustuskisaan”. Harjoittelu tuottaa tulosta, ja siitä olemme kaikki tyytyväisiä.
Ei mennyt kuin Strömsössä
Talvi yllättää aina. Se yllättää autoilijat, mökkeilijät, ulkoilijat, kävelijät, urheilijat, linja-auton kuljettajat ja eräät turkulaiset pyöräilijät. Niin tänäkin vuonna. Olin usean viikon ajan pohtinut, että veisimme fillarit autotalliin kolmetoistavuotiaan kanssa. Pohdinta ei missään vaiheessa johtanut tekemiseen, vaan kun ensimmäiset lumisateet saapuivat, pyörät nököttivät edelleen pihassa.
Siitä taas seurasi se, että niitä piti harjata ja putsata, ennen kuin ne lopulta voitiin viedä talliin. Mitä tästä opittiin? Tuskin mitään. Ensi vuonna taas uudelleen!
Tähän on tultu.
Minna