Loman alku, positiivinen palaute, joulutohinat ja muut viikon parhaat

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Ennen uutta vuotta pitää vielä elää yksi joulunalusaika ja joulu, sitten ollaan voiton puolella. Tämä viikko on tuntunut ihmeellisen seesteiseltä, vaikka alkuviikko meni vielä töiden parissa ja loppuviikko kaikenlaisissa joulutohinoissa. Koti oli vielä perjantaina siivoton, iso osa lahjoista käärimättä paketteihin ja suunnilleen sata asiaa hoitamatta.

Maanantaina ja tiistaina aika kului joutuisasti työtehtävissä. Tein töitä vielä muutamia tunteja iltaisinkin, jotta sain aloittaa lomani (oikeammin vapaajaksoni) keskiviikkona kymmeneltä. Olin aikatauluttanut keskiviikkoaamuun vielä opintojaksoarviointien kirjaamisen Peppi-järjestelmään, muutamaan sähköpostin vastaamisen sekä yhden julkaisun submittoimisen vertaisarvioituun lehteen kollegan kanssa. Viimeiseksi mainittuun menee yllättävän paljon aikaa, vaikka kuinka olisi tarkastanut, viilannut ja veivannut. Mutta huh, nyt se on tehty.

Kun suljin työkoneen, puin ylleni ja lähdin ystävän kanssa lounaskahville keskustaan ja tein samalla jouluostoksia kaikessa rauhassa ihan itsekseni. Iltapäivällä kotiin päin kävellessä minut valtasi vapauden tunne: se on sellainen tunne, joka leviää rintalastaan ja niskaan ja kasvoille ja päähän ja joka paikkaan. Usein tunnetta seuraa huokaisu ja hymy. Se on sellainen ”Vuosi on töiden suhteen paketissa” -tunne.

Tai nyt hiukan narrasin, sillä vaikka olen päätyöstäni vapaalla, teen sivutyötäni toimittajana lomankin aikana. Mutta. Kuten olen aiemmin todennut, se ei tunnu niinkään työltätyöltä vaan lähinnä kivalta puuhastelulta. Sain perjantaina viimeisteltyä kaksi juttua, joihin olen ihan tyytyväinen. Ja ihan tyytyväinen saa juuri nyt riittää.

Kolmetoistavuotiaan koulu päättyi vasta perjantaina, joten sain hääräillä joulujuttuja kaikessa rauhassa ja salassa itsekseni. Kotona sytyttelin kynttilöitä ja laitoin joulumusiikin soimaan hiljaa kaiken tekemisen ja olemisen taustalla. Tämä on jo paljon ei-jouluihmiseltä. Lisäksi tapasin ystäviä, lenkkeilin, treenasin ja siivoilin.

Kotimme on ollut melko siivoton viimeiset viikot, sillä siivojamme on ollut sairaana enkä ole hyväksynyt sijaissiivousta. Onneksi tilanne saatiin haltuun, kun mies oli hankkinut meille siivoojan lauantaille. Kylläpä on ihanan siistiä!

Perjantaina yllätyin iloisesti tehdessäni artikkelijuttuja ja mennessäni sähköpostiin lähettämään niitä tuottajalle. Postissa oli hyvän mielen tervehdys päätyöstäni. Sen otsikko oli ”Sinuakin äänestettiin Vuoden opettajaksi”. Nieleskelin jo tässä vaiheessa. Olen saanut Vuoden opettaja -kunniamaininnan vuonna 2022, ja nyt monet opiskelijat olivat jälleen ehdottaneet minua tähän. Palaute oli niin liikuttavaa, että itkin ääneen. Postasin tämän LinkedIniin tärkeimpänä referenssinäni. Sitä se tosiaan on.

Ote palautteista: ”Minna on innokas, tehokas ja aktiivinen oman alansa todellinen asiantuntija. Hän levittää innostusta ympärilleen. Todellinen helmi!” Elän tällä ja kaikilla saamillani palautteilla taas ainakin vuoden eteenpäin – positiivisen palautteen voima on ihmeellinen.

Viikonloppuna kyläilimme kummityttömme perheen luona, veimme samalla heille paketit. On ihanaa saada seurata pienen tytön kehitystä läheltä. Ja saada samalla palanen vauva-arkea, jota itsellämme ei enää ole. Nyt neitonen täyttää viisi kuukautta, tarttuu esineisiin, kääntyilee, jokeltelee ja nauraa. Hän on valloittava pieni ihminen.

Sunnuntaina tapasin ystävää aamulenkillä vesisateessa, kävin fysioterapeutilla, kipaisimme hoitamassa viimeiset lahjaostokset puolison kanssa ja ihan vain olin. Toki myös kuuntelin äänikirjaa ja ihailin kaunista kuustamme, jonka haimme jo keskiviikkona kolmetoistavuotiaan kanssa lähikaupan pihasta. Hän valitsi hienon yksilön ja koristeli sen.

Tähän on tultu.

Minna